Tomorrow I May Not Feel The Same

Tuo Toiveeni Ainoa

2012-02-01T20:34:00.000+02:00

Että olla saanpi, nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi.. Must on tullut..

Olen koko ajan pelännyt kuntoiluintoni hiipuvan enkä ole tullut ajatelleeksi, että tässähän voi käydä ihan päinvastoinkin. Saatan innostua liikaa. Ehkä olen innostunut jo.. Juttelin paljon urheilevan työkaverin kanssa joka totesi, että kuulostan aika urheiluhullulta. Olen koko ajan ajatellut, että tämä intohan ei voi olla muuta kuin positiivista, mutta nyt rupesin kelaamaan, että onhan tässä toki vaarana sekin etten enää osaakaan jarruttaa ja liikunkin liikaa.

Treenasin tammikuussa 24 kertaa. Vapaapäiviä oli siis nopeasti laskettuna vain seitsemän. Saan nykyään kuntokeskukseltani raportin jokaisesta treenistä sähköpostiini. Maanantain treeni oli kuulemma "erittäin kehittävä" ja seuraava taso on "tilapäinen ylirasitus". Tällaisella harjoituksella on erittäin kehittävä vaikutus aerobiseen suorituskykyyn, mutta vaatii 2-3 palauttavaa treeniä eikä tällaista harjoitusta tulisi tehdä kuin 1-2 kertaa viikossa. Tästä tiedosta valistuneena vedin eilisen spinningin hieman rauhallisemmin, en tosin siltikään palauttavasti.

En oikein osaa kulkea kultaista keskitietä. Mennään joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Osa salin tunneista on onneksi sellaisia, ettei niitä voi vetää noin kovaa, jos yhtään kuuntelee ohjaajaa. Minun pitäisi ehkä oppia kuuntelemaan paremmin myös itseäni. Tosin kroppani ei ole ainakaan vielä kertonut, että tämä tahti olisi liikaa. Toisaalta kokemusta kun ei ole, en tiedä miten se siitä edes kertoisi. Tuleeko ylirasitus nopeasti ja aivan puun takaa vai pikku hiljaa ja olisi estettävissä merkit tunnistamalla.. Hmm.

Se, että tällaisia asioita joutuu edes miettimään, on niin uutta ja vierasta meikäläiselle, että kyllä tässä vielä varmasti paljon opittavaa on. Itsestäni ja liikkumisesta. Toistaiseksi olo on mahtava ja kunto hyvä. Kantapään kautta on ennenkin opittu asiat parhaiten, mutta toivon että tästä kuntoilusta tulisi pysyvä, terveellinen elämäntapa. Ylilyöntejä ja virheitä tekemättä.

Tänään kävin henkistä taistelua itseni kanssa, että menenkö spinningiin vai pidänkö ansaitsemani ja tarvitsemani lepopäivän. Valitsin jälkimmäisen. Kotona olikin hoidettavia askareita, jotka niin helposti jäävät tekemättä kun illat menee urheillessa ja sitten pitääkin jo painua unille. Tulipahan tehtyä evästä töihin ja tuunattua uusiin housuihin vyönlenkit, että housut saa pidettyä jalassa. Ei ole tarkoitus enää laihtua, elastaani vain saattaa joustaa ajan myötä..

Allergiaa

2012-01-27T16:03:00.000+02:00

Ilmeisesti työpaikkani miehet ovat allergisia naisille. Päätellen viime päivien vittuilusta ja myös siitä, että vieressämme istuva mies pärskii jatkuvasti. Hän oli sanonut suoraan vieressään istuvalle naiselle, että tämän tuoksut saavat hänet pärskimään. Epäili syyksi hiuslakkaa tai hajuvettä. Minä epäilen syyksi sukupuolta.

Muutimme näille uusille paikoille viime viikon maanantaina. Ja sitä ennen meitä on pyöritetty ympäri taloa. Ilmeisesti muutkin ovat meille allergisia.. Allergiaan epäilen syyksi naiseutta, välillä ehkä vähän turhan kirosanapainoitteista keskustelua ja äänekästä naurua (eihän töissä nyt kivaa voi olla). Ja nämä nykyisin vieressämme istuvat miehet ovat ihan varmasti allergisia vain tuolle naiseudelle.

Tuo porukka on täynnä kliseisiä insinöörejä. Yksi jo vanhanpuoleinen kukkakeppi liikkuu kuin haamu ja näyttää pelkäävän kaikkia ja kaikkea. Tuolla olemuksella kyllä kannattaakin pelätä. Näyttää siltä että kaveri menee nurin pienestä tuulenvireestä. Ei millään pahalla.. Kukaan noista ei koskaan puhu mitään, edes toisilleen. Paitsi ehkä työasioita. Hädin tuskin edes tervehtivät eikä kaikki taida tehdä sitäkään.

Nuo miehet ovat varmasti koko firman pahimmat insinöörit, insinörtit. Ja meikäläinen istuu niiden vieressä. Ei hyvää päivää. Anna mun nyt ihan oikeasti kaikki kestää. Olen olen ollut insinööreille allerginen syntymästäni lähtien eikä tunnu että mikään siedätyshoito auttaisi. Yli 30 vuoden hoitojakson luulisi auttavan sietämään insinöörejä, mutta ehkä insinöörien kanssa tulos onkin päinvastainen. Näin intensiivisellä hoidolla tilanne äityy vain sietämättömäksi.

Ymmärrän kyllä, että tuo mies voi ihan oikeasti olla hajuallergikko ja pärskiä meidän takia. Mutta ainakin syystä pitäisi olla varma ennen kuin lähtee muita syyttämään hajuhaitoista. Kyllä minunkin nenässäni ennen tuntui tämän osaston ohi kävellessä siltä, että vessan ovi on vieressä auki. Nämä miehet myös röyhtäilevät kovaan ääneen eivätkä muutenkaan vaikuta erityisen sivistyneiltä ja kanssaihmiset huomioon ottavilta. Niin, että tasoissa ehkä ollaan.

Ja tuo yksi mies saa kyllä vaihtaa paikkaa jonnekin missä naiseutemme ei tee hänen oloaan tukalaksi. Lämmin osanotto näiden miesten tyttöystäville ja vaimoille. Toivon ja uskon tosin ettei sellaisia ehkä kuvioissa ole. Tosin todisteiden valossa on pakko sanoa, että ilmeisesti joskus insinöörikin onnistuu hurmaamaan naisen. Ainakin ennen kuin hänestä tulee insinööri..

p.s teksti on kirjoitettu pienen pieni pilke silmäkulmassa eikä sitä luodessa ole vahingoitettu insinöörejä.

Toisesta Korvasta Sisään, Toisesta Ulos

2012-01-25T16:38:00.001+02:00

Ja hengitä syvään..

Sain eilen vittumaisen viestin työkaverilta. Viestin sisältö oli jotakuinkin sellainen ettei minulla ole tarpeeksi töitä enkä tee sitäkään vähäistä työmäärääni riittävän hyvin. Hän myös ehdotti mitä voisin tehdä saadakseni "päiviini lisää sisältöä ja hyödyllistä tekemistä" (suora lainaus). Kaikki tämä lähti liikkeelle siitä kun sanoin, ettei hänen olisi pitänyt hoitaa erästä asiaa siksi että homma kuuluu oikeasti minulle. Olen aika tarkka siitä ettei tontilleni astuta ja haluan tehdä työni itsenäisesti ja pitää kaikki langat käsissäni, jotta tiedän mitä tilauksilleni tapahtuu. Ja itse asiassa tällä henkilöllä olisi vähemmän duunia, jos hän ei tekisi minunkin duuniani. Kenenköhän päivistä se sisältö puuttuu..

Kerroin henkilölle suoraan, että hän meni liian pitkälle ja sanoin että tuollainen vittuilu on täysin asiatonta ja loukkaavaa. Kerroin, että päivissäni on ihan riittävästi sisältöä enkä tarvitse häneltä ohjeita miten voisin työni tehdä toisin. Se miten aikani työssä käytän ei kuulu hänelle. Jos asiasta pitäisi huomauttaa, olisi se esimieheni tehtävä. Henkilö kehtasi vielä ihmetellä että mikäköhän mahtaa olla todellinen työtilanteeni kun välillä sanon, että minulla on paljon töitä ja joskus sanon ettei ole mitään tekemistä. Ööö.. Ensinnäkään asia ei hänelle millään tavalla kuulu ja toiseksi asia on juuri niin kuin olen sanonutkin sen olevan. Välillä on enemmän töitä ja välillä vähemmän. Eikö se ole ihan normaalia?

Kiehuin eilen ja vähän vielä tänäänkin. En voi sietää tuollaista asennetta ja asioihini puuttumista. Jos esimieheni ei tarvitse puuttua tekemisiini, koska kaikki sujuu hyvin, niin miksi jonkun muun pitäisi. Kyllä asiakkaanikin huomauttaisivat, jos huomautettavaa olisi. Mutta tuo henkilö ei ole sellaisessa asemassa, että hänen pitäisi puuttua tekemisiini millään tavalla. Kaiken lisäksi tuo idiootti oli vielä antanut väärää tietoa asiakkailleni mitä ei olisi tapahtunut jos minä olisin asian hoitanut.

Ja jos joku miettii, niin kyseessä on mieshenkilö. Yleensä työpaikolla akat tappelee keskenään, mutta minä näköjään otan yhteen molempien sukupuolien kanssa tasapuolisesti. Voi (sisällötön) elämä..

Tavoite Saavutettu

2012-01-22T12:09:00.000+02:00

Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Saavutin painon, jonka itselleni tavoitteeksi lokakuun lopussa asetin.
Kaiken kaikkiaan painoa on pudonnut syyskuun alusta noin kahdeksan kiloa. Viimeiset neljä kiloa lähti aavistuksen hitaammin kuin ensimmäiset neljä ja hyvä niin. Kaiken kaikkiaan vauhti on ollut kuitenkin aika hurja, etenkin kun painoa ei alunperinkään ollut kuin pari (muutama) liikaa. Nuo viimeiset neljä kiloa olivat oikeastaan vain ekstraa, omaksi iloksi pudotettuja. Ei niitä pakko olisi ollut saada pois. Normaalipainoinen olisin ollut muutaman kilon painavampanakin, mutta nyt olen tainnut saavuttaa jonkinlaisen ihannepainon.

Olo on aika mahtava. Ja kevyt. Metamorfoosi tapahtui niin nopeasti etten itse taida edes tajuta miten paljon olen laihtunut. Mutta vaatteistahan sen parhaiten huomaa, että muutosta on tapahtunut. Vielä viime kesänä käytin vaatteista kokoa M-L. Nyt alaosat ovat kokoa XS ja yläosat S-M. Alaosaan ei aikuisten puolelta pienempää kokoa löydykään ja yläosan en haluaisikaan pienentyvän. Hauikset (allit) ja hartiat eivät edes pienempiin yläosiin mahtuisi ja tissit häviää seuraavaksi, jos vaatekoko vielä pienenee. Olen nyt aika tyytyväinen tähän painoon.

Nyt taidan valita rannetietokoneesta ohjelmaksi kunnonkohotuksen. Vaikka enpä tiedä miten sitäkään enää voi kohottaa kun se on jo erinomainen. Tuntuu vähän oudolta, kun ei voi periaatteessa asettaa itselleen mitään selkeää tavoitetta. Tosin tavoite kai se on sekin, että saa painon ja kunnon pidettyä tällä tasolla. Se ei vaan ole niin selkeä tavoite eikä samalla tavalla saavutettavissa kuin tuo painonpudotus. Erityistä motiovaattoria en tosin liikuntaan enää kaipaakaan. Tästä on tullut nyt tapa. Ei minun pakko ole liikkua, mutta haluan tehdä sitä. Se olo minkä kunnon hikoilu saa aikaan on vain jotain sanoinkuvaamatonta. Ja ensisijaisestihan tavoitteenani oli saavuttaa terveempi kroppa urheilulla ja sitä sen nyt täytyy olla, vaikka en tämänhetkistä verenpainetta ja kolesterolia tiedäkään.

Seuraavaksi ajattelin varata ajan kehonkoostumusmittaukseen. Kiinnostaa nähdä miten paljon muutosta on tapahtunut viime syyskuun jälkeen. Tulosten on täytynyt parantua huomattavasti. Kaikki tuollainen tieto lisää motivaatiota, jos se joskus meinaisi hävitä. Mutta en usko, että se häviää. En missään nimessä halua enää palata entisiin lukuihin ja mittoihin. Tämän kokoisena ja näköisenä olo on paljon parempi. Voi miten ihanaa vaatteiden ostaminenkin jälleen on, kun ei tarvitse miettiä miten peittää mahansa. Enää ei tarvitse istua kylässä tyyny sylissä tai vetää vatsaan sisään kahvipöydässä. Olo on vain kaikin puolin mahtava. Ja olen aivan äärimmäisen ylpeä itsestäni. Tällaisella asialla kai on lupakin vähän ylpeillä, vaikka suomalaiseen tyyliin vaatimaton pitäisikin olla?

Päätöksiä

2012-01-19T16:15:00.000+02:00

Tein tänään päätöksen etten menekään firmaan haastatteluun vaikka kutsu kävisi. Ilmoitin rekrytointifirman edustajalle asiasta sähköpostitse ja hän soitteli perään kysyen tarkempia syitä päätökseeni. Hän pelkäsi, että oli antanut vääränlaisen kuvan työstä, mutta oli myös epäillyt että työmatka saattaisi vaikuttaa päätökseeni. Haastattelija kiitteli, että ilmoitin tässä vaiheessa päätökseni enkä vasta sitten kun mahdollisesti olisin paikan saanut ja sanoi, että oli saanut minusta erittäin hyvän kuvan. Sekin jo auttaa vähän nykyisessä tilanteessa. Tieto siitä, että minussa on potentiaalia.

Tein siis päätökseni suurimmalta osin perustuen työmatkaan. Totesin, että nykyisessä työssäni on liikaa plussia ja viihdyn firmassa vielä liian hyvin ollakseni valmis vaihtamaan työpaikkaa. Vieläpä firmaan, joka sijaitsee aivan väärässä paikassa kannaltani. Olen vasta viimeisen muutaman kuukauden aikana alkanut tuntemaan, että osaan työni. Haluan vielä katsoa mihin tämä homma kehittyy vai kehittyykö. Haluan olla täysin varma, että haluan vaihtaa työpaikkaa enkä vain suutuspäissäni lähteä ovet paukkuen kun vituttaa.

Minua ei kuitenkaan tarpeeksi kiinnosta tuo tehtävä jota hain, että viitsisin lähteä nykyisestä työpaikasta mikäli mahdollisuutta tarjottaisiin. Sydän ei ole tässä täysillä mukana. Se fiilis puuttuu, mikä oli toissa syksynä tähän paikkaan hakiessa. Se passion, se tunne että juuri tuo työ minun on saatava. En halua tuhlata omaani ja firman aikaa menemällä haastatteluun ja sanoa sitten ettei kiinnosta. Olisihan voinut käydä niinkin, että olisin paikan saanut.

Kyllä tuolla töissä jaksaa olla. Tänäänkin oli ihan hyvä päivä. Työkaverit on kivoja, vaikka niissä ärsyttääkin välillä moni asia. Mutta enpä minäkään kovin aurinkoinen persoona ole, kuten tänään työkavereiden kanssa tuli "vitsailtua". Silti ne minua kestää, joten täytyyhän sitä itsekin tulla vähän vastaan. Kukaan tai mikään työpaikka ei ole täydellinen. Ja toistaiseksi nykyisessä työssäni on enemmän plussia kuin miinuksia.

Hyvien työkavereiden lisäksi nykyisen työni plussia on esimerkiksi itsenäinen, monipuolinen ja sopivasti haastava työnkuva ja tuo työmatka, joka on juuri sopiva, joskin näillä keleillä ihan saatanallinen taittaa yhtään millään kulkuvälineellä. Mutta nämä samat "ongelmat" olisi vastassa ihan varmasti missä tahansa muussakin työpaikassa. Ajattelin kerrankin yrittää tehdä vain asennemuutoksen omassa päässäni. Jos sillä jaksaisi hetken eteenpäin.

Dilemma

2012-01-17T20:23:00.000+02:00

Työhaastattelu meni hyvin. Annoin itsestäni kuulemma energisen ja positiivisen kuvan (jälkimmäistä en oikeasti ole, mutta olen hyvä näyttelemään). Rekrytointifirman edustaja sanoi esittävänsä tietoni asiakasyritykselle (rekrytointifirma suorittaa alkukarsinnan, mutta kyseessä on vakituinen työsuhde asiakasyrityksessä) ja vaikutti uskovan siihen, että loppuviikosta saan kutsun firman haastatteluun. Ensi viikolla olisi siis mahdollisesti tiedossa toinen haastattelu.

En ole silti täysin vakuuttunut, että minun kannattaisi työpaikka ottaa vastaan mikäli sitä minulle tarjottaisiin. Työpaikka sijaitsee aivan väärässä paikassa minun kannaltani. Työmatkani tuplaantuisi. Jälleen. Nyt tosin voisin taittaa matkan omalla autolla, mutta ruuhkissa. Työmatkaan kuluisi varmasti yli tuplasti sen mitä nyt. Nyt työmatkani on juuri sopivan mittainen. Työmatkalla ehtii sopivasti kuunnella muutaman tsemppaavan biisin ja työpäivän jälkeen unohtaa pahimman vitutuksen.

Töissä vituttaa, mutta ei ehkä tarpeeksi. Uuden työn pitäisi olla selkeästi parempi. Edut kuulostivat hyviltä ja palkka olisi ehkä mahdollista saada nousemaan tuntuvastikin (ei kuitenkaan päätähuimaavasti). Työpaikka vaikutti kiinnostavalta ja työtehtävät haastavilta. Mutta en tiedä olisiko ne tarpeeksi haastavat vai jopa liian haastavat. Työkokemukseni ainakin tukisi työnkuvaa hyvin, siitä oli yhtä mieltä haastattelijakin. Ja hän uskoi myös, että uutta haastetta olisi riittävästi. Tätä samaista työtä firmassa tekisi minun lisäkseni toinen henkilö ja kuulemma tuota työtä firmassa arvostetaan. Mutta niin kai kaikista tehtävistä sanotaan. Mikä firma kehtaisi avoimesti myöntää ettei arvosta työntekijöitään..

Vielä minun ei tarvitse murehtia mitä teen, jos paikan saan, mutta sekin vaihtoehto täytyy tietysti ottaa huomioon. Ja päätös tuntuu aika vaikealta. Kaikista eniten tuon työmatkan takia. Sen minkä palkassa ehkä voittaisin, menettäisin kuitenkin vapaa-ajassa. Ja palkkaa olisi ehkä mahdollista saada nostettua nykyisessäkin työssä. Jotain hyötyäkin paskasta esimiehestä on. Hän sanoo aika helposti kyllä. Ja yksi asia minkä takia myös asiaa mietin on se, että kaikesta (vielä aika pienestä) vitutuksesta huolimatta viihdyn nykyisessä työpaikassani. Töihin ei varsinaisesti edelleenkään vituta mennä, vaikka siellä vituttaakin aika usein olla. Enkä ehkä kuitenkaan juuri nyt kaipaisi tuollaista muutosta elämääni. Onhan tässä viime vuodet ollut sattumuksia täynnä. Etenkin työelämässä.

Hmmm.. Olisi ehkä pitänyt alkaa katselemaan aidan toiselle puolelle vasta myöhemmin.. Toisaalta on kiva tietää, että minussa ehkä on potentiaalia ja saahan sitä työhaastatteluissa käydä ihan vaan työhaastattelujataitojaankin hiomassa. Fiksut siellä näyttöjen toisella puolella voisitte kuitenkin sanoa mielipiteenne. Kannattaako vielä antaa nykyiselle työlle mahdollisuus ja tsempata ainakin kesän ja lomien yli vai heittäydynkö ihan hulluksi ja vaihdan työpaikkaa, jos mahdollisuutta tarjotaan? Sanokaa jotain, kun olette viime aikoina olleet niin hiljaa. Alan kohta taas pauhaamaan kuntoilusta ja sitten teillä ei ainakaan ole mitään sanottavaa. Puhukaa vielä kun voitte.

Respect

2012-01-16T15:38:00.003+02:00

Unelmatyö taitaa olla urbaanilegenda. Tai ainakin sellaisena käsitteenä kun se usein ajatellaan. Meikäläinen ei ainakaan työhön liittyvistä asioista kovinkaan paljon unelmoi. Rahasta joo, mutta ei ne miljoonat työllä tule. Tietyt kriteerit työpaikan ja työtehtävän pitäisi kuitenkin täyttää, että elämäänsä voisi olla tyytyväinen eikä joka arkipäivä vituttaisi tauotta kahdeksan tunnin ajan.

Olen viihtynyt yli vuoden ajan nykyisessä työssäni. Siis ihan oikeasti viihtynyt. Se on ollut yllättävää edellisen duunipaikan jälkeen. Odotukset eivät olleet korkealla ja siksi kai niin tyytyväinen olen ollutkin. Minulle on oikeastaan riittänyt se, ettei tarvitse tapella kenenkään kanssa. Eikä tarvitse kuunnella haukkuja työstään. On ollut aika helppoa vaan olla ja tehdä työnsä. Työtehtäviinikin olen ollut tyytyväinen sen jälkeen kun sain itselleni tarpeeksi vastuuta, itsenäisyyttä ja sopivasti hommia. Ja kun palkkakin on noussut merkittävästi siitä mitä se oli edellisessä duunissa, on tuntunut siltä, että asiat on kunnossa.

Vaan eipä ole. Vitutus työpaikkaa kohtaan tuli aika hitaasti, mutta kuitenkin salakavalasti. Merkkejä nykyisestä tilanteesta on ollut ilmassa alusta lähtien, mutta uskoin, että asiat menisivät paremmin tai sitten vitutus ei kasvaisi liian suureksi. Kyllähän jokaisessa työpaikassa aina jotain vikaa on. Valitin jo 2010 syksyllä firmassa aloittaessani kuinka esimieheeni ei saa yhteyttä. Eikä saa edelleenkään. Hän ei ole ikinä paikalla silloin kun häntä tarvitaan, hän ei hoida asioita kuten hyvän esimiehen pitäisi, häntä ei näytä kiinnostavan ollenkaan meidän tekemisemme.

Esimerkkinä kerrottakoon se kun uusi työkaveri aloitti marraskuun lopussa työt. Hän oli pyytänyt vuokrafirman kautta, että aloittaisi työt tiistaina. Esimiehemme oli kuitenkin sanonut, että työt alkaa maanantaina. Tuona maanantaina esimiehemme ei kuitenkaan itse ollut paikalla, vaan minä ja työkaverini otimme uuden työntekijän vastaan. Esimiehemme ei myöskään ole käynyt kertaakaan kysymässä henkilökohtaisesti uudelta työntekijältä miten hänellä menee ja onko hän päässyt hyvin sisälle uusiin työtehtäviin. Minulta esimies on pari kertaa ohimennen kysynyt miten meillä menee. Esimiehemme ei myöskään ota mitään kantaa siihen milloin tuntityöntekijämme tulee töihin ja mitä hänen tehtäviinsä kuuluu. Minä ja uusi työntekijä päätämme siitäkin.

Eniten nykyisessä työpaikassani on alkanut vituttamaan arvostuksen puute. Työsuhteeni on kestänyt noin vuoden ja neljä kuukautta ja istun huomisesta lähtien jo viidennessä työpisteessä. En ole istunut siis yhdelläkään paikalla edes puolta vuotta. Tällä kertaa vuorossa on talon huonoimmat paikat. Kahden taukotilan välissä, vessojen vieressä sekä käytävän varrella, jossa jatkuvasti kulkee ihmisiä. Työrauhasta ei siis ole tietoakaan. Joudumme siirtymään, koska tilat on huonosti suunniteltu eikä paikkoja ole kaikille, kun tiimit kasvavat. Minun tiimini on pieni ja siksi sopiva heittopussiksi. Meitä voi pompotella miten huvittaa ja pompotellaankin. Olo on kuin koulukiusatulla, ei kun työpaikkakiusatulla. Taas.

Olen nin kypsänä tähän touhuun. Jos minulla olisi kunnon esimies, ei tällaista ongelmaa ehkä olisi. Minua vituttaa ja motivaationi on nollassa. Mikään ei kiinnosta. Miksi pitäisi kiinnostaa, jos minunkaan tekemiset ei kiinnosta ketään.. Tilanne ei onneksi ole yhtä paha kuin edellisessä duunipaikassa. Ei tämä helvettiä vielä ole. Siksi kun kukaan ei kyttää mitä teen ja saan tehdä työni itsenäisesti. Ja rauhassa (joka sekin rikkoontuu uuden työpisteen takia). Jotain etuakin välinpitämättömästä esimiehestä on. Olen kuitenkin periaatteessa samassa tilanteessa kuin edellisessä fimassa lopettaessani. Minusta tuntuu ettei minua arvosteta.

Ilmeisesti työsuhteessa tapahtuu puolentoista vuoden kohdalla jotakin samanlaista kuin parisuhteessa sanotaan tapahtuvan noin kahden vuoden kohdalla. Jotkut ihmiset kestävät kaiken, niin työsuhteessa kuin parisuhteessakin. Nämä ihmiset valittavat, mutta eivät tee mitään. Minä sen sijaan uskon, että joskus ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja vaihtamalla asiat paranee. Minulla on todisteita asiasta. Kyllähän tässä aika paljon paremmin kuitenkin menee kuin edellisessä duunipaikassa.

Olen kuitenkin siinä pisteessä, että katselen aidan toiselle puolelle ja harkitsen kiipeäväni aidan yli. Sen verran yritän pakoa, että huomenna menen työhaastatteluun. En taaskaan usko, että saisin työpaikan, mutta ainakin käyn katsomassa tilanteen. Viikonlopun ajan asioita mietittyäni ja tämän päivän muuttouutisen jälkeen, uskon että voisin taas olla valmis vaihtamaan työpaikkaa. Oikeasti en halua. Olen viihtynyt työssäni ja työpaikassani. Mutta en myöskään haluaa jämähtää johonkin sellaiseen mikä aiheuttaa liian suurta vitutusta. Haluan saada arvostusta ja sellaisen aseman jonka ansaitsen. Tiedän olevani parempi ja pystyväni parempaan. Tällaisella motivaatiolla varustettuna minusta ei ole hyötyä kenellekään. Ehkä jossain vielä joskus nähdään potentiaalini. Jos jopa minä näen sen kaikkien haukkujen jälkeen, on jonkun muunkin nähtävä se.

You Spin Me Round

2012-01-09T16:48:00.000+02:00

Koin tänään pienen kauhunhetken matkalla töihin, kun Itäväylällä auto lähti heittelehtimään kaistaa vaihtaessa. Kävin kaikilla kolmella kaistalla ennen kuin päädyin perse edellä Itäkeskuksen rampin suulle nokan osoittaessa keskustaan (ja minä olin matkalla keskustasta poispäin).

Onneksi liikennettä oli vähän eikä kohdallani ollut muita autoilijoita. Ja onneksi niitä kaistoja oli kolme. Olisin muuten ollut kaiteessa. Vauhtia oli sallitut eikä poikkeuksellisesti paljonkaan yli. Keli oli niin sanotusti pääkallo, vaikkakin jään sijaan menoa haittasi lumi.

Onni onnettomuudessa, eikä minulle tai autolle käynyt mitään. Mitä nyt meikäläisen viikko alkoi huonosti ja autokuume nousi taas. Kyllä vähän isompi ja jämäkämpi auto olisi aika jees. Ja nastat alla. En ole enää ollenkaan vakuuttunut siitä, että kitkat sopivat talvikäyttöön. Ei noissa ole mitään pitoa tällaisilla keleillä. Ihan kuin kesäkumeilla ajelisi. Eikä nuo renkaat voi olla edes huonossa kunnossa vielä.

Meikäläinen ottaa nyt sitten vähän iisimmin auton ratissa kuin mihin olen tottunut. Eipä kaahata enää. Näin viime viikolla unta, että sain sakot. Muistan, että ajoin 40 km/h alueella 60 km/h. Ehkä tämän kokemuksen myötä tuon enneunen toteutuminen siirtyy vähän.

Töissä sain ainakin tämän seurauksena keskityttyä hyvin olennaiseen. Ajatukset oli pakko saada johonkin muuhun, kun sydän löi vielä vähän ylimääräistä työpaikan pihaan kurvatessa. Ryökäleelle asiasta kertoessa, kuulin myös, että olin unohtanut lämmitysletkun tolppaan (ja irroittaa autosta) aamulla. Näin vahvasti täällä. Toivottavasti muilla on alkanut viikko paremmin. Minä en edes uskalla ajetella mitä muuta vielä on tulossa. Perjantaikin on 13. Ei ole ainakaan palkkapäivä silloin.

Ei Jouluihmisille

2011-12-23T11:09:00.001+02:00

Vedin aika historiallisen treenin toissapäivänä. Olin yksin spinningtunnilla. Onneksi ohjaaja kuitenkin veti tunnin, ettei tarvinnut siinä vaiheessa keksiä muuta tapaa urheilla, kun olin jo salissa pyörän selässä ja tajusin, että "ei saatana, tänne ei muuten muita tule". Joulu kai se oli jättänyt porsaat kotiin.. Joo, ei pysty nyt tekemään mitään, kun on tää aika vuodesta..

Eilisen spinningtunnin päätteeksi samainen ohjaaja jakoi kaikille suklaata. Minulle hän sanoi, että saan kaksi, koska olen käynyt tunneilla niin paljon. Haha ja true that. Olen käynyt. Ja otin kaksi suklaata. Vaikka jouluna sitäkin saa ihan liikaa. Itse en ole ostanut enkä osta suklaata, mutta äiti ja työnantaja pitivät huolen siitä, etten ilman sitä jää. Kiitos.. En olisi voinut elää ilman suklaata, näitäkään kolmea päivää.. Jokin aika sitten ostettu voi on vielä onneksi hengissä ja sitä on riittävästi, jotta saan tehtyä chocolate chips cookieseja viikonloppuna. Ilmeisesti joku kansallinen vauhkoilu on saanut jopa voin loppumaan kaupoista.. I just don't get it.. Ja joidenkin joulu saattaa olla pilalla tämänkin asian takia..

Niin, joulu on taas täällä. Ai kun ihanaa.. Hermo on kireällä, vaikka tänä vuonna en edes joulua "juhli" (sana lainausmerkeissä siksi, etten ole juhlinut sitä koskaan, koska siinä ei yksinkertaisesti ole mitään juhlittavaa). Vietämme Ryökäleen kanssa joulun Helsingissä. Ryökäle päivät töissä, minä yksin kotona. Ooh, I love it. Tässä tulee ainakin testattua vihaanko joulua oikeasti niin paljon kuin luulen. Näin aatonaattona fiilikset ainakin ovat vielä samat. EVVK. En jaksa hössötystä. Ikinä, koskaan, mistään aiheesta. Ja vielä vähiten sellaisen "juhlan" takia jolloin maailmanlaajuisesti syödään paskaa ruokaa, kuunnellaan paskaa musiikkia, ostetaan kaikkea turhaa ja sitäkin liikaa.

Väkisin shoppailu on asia joulussa, jota ymmärrän kaikista vähiten. Miksi aikuisille ihmisille pitää ostaa lahjoja?! Jos toista haluaa ilahduttaa ja keksii hyvän tavan tehdä sen, se on minusta ihan fine, mutta sellainen pakko-ostaminen mitä nykyään harrastetaan on ihan älytöntä. Minä en osta lahjoja enkä oikeastaan haluaisi että niitä ostetaan minullekaan. Minusta aikuisille ei tarvitse ostaa mitään. Jokainen ostaa itselleen sen mitä tarvitsee ja lahjojen saaminen ei voi olla niin iso juttu aikuiselle, että vain sen takia lahjoja annetaan. Olen yrittänyt hienovaraisesti tuoda tämän asian julki, mutta kukaan ei kuuntele Grinchiä (tosin Grinch salaisesti toivoo, että saisi joskus jonkun supermahtavan lahjan ja vieläpä vaikka yllätyksenä.. Esim. matkan Nyciin, jouluksi vaikka.. Kyllä se tykkäis.)

En ymmärrä enkä edes aio yrittää ymmärtää. En vain pidä joulusta. Se on "juhlista" paskin ja vaihtaisin nämä pyhät viikon mittaiseen juhannukseen anytime. En taaskaan lähettänyt ainuttakaan joulukorttia (sain ehkä neljä) ja joululahjan ostin vain serkkuni tytölle, joka oli kuulemma hokenut nimeäni viikon verran sen jälkeen kun heillä pari viikkoa sitten kävimme. Ihana muksu. Upu saa nyt kaverikseen Allen. Salainen toiveeni on että Alle syrjäyttää Upun, koska se on minun hankkimani.

Blogin vanhempia joulua käsitteleviä tekstejä lukiessa huomasin, että viime vuonna siedin joulua vielä vähän paremmin kuin tänä vuonna. Kai tämä ärtymys sitten pahenee vanhetessani. Musta tulee vielä joku päivä todella rasittava, vanha, valittava ämmä. Ei kun hetkinen, en katsonutkaan kristallipalloon vaan peiliin.

No mutta kaikesta huolimatta hemmetin hyvää ja rauhallista viikonloppua kaikille!

Ja ei, en upota tähän nyt teemaan sopivia biisejä. Soikoon kaikkien korvissa tänä viikonloppuna se ihana tunteita herättävä Whamin kipale vuorotellen Juicen kanssa.

Isänmaalliset Eväät

2011-12-06T19:58:00.001+02:00

Tajusin onneksi eilen käydä kaupassa, ettei tänään iskenyt hätä. OMG. Kaupat on kiinni, mulla ei ole ruokaa, kuolen varmaan nälkään.. Hamstraajia oli onneksi kaupassa aika vähän, vaikka nälkäkuolemaa pelkääviä on yleensä pyhäpäiviä ennen liikenteessä aika paljon. Otaksun, että osuin kauppaan puhtaasti vain oikeaan aikaan.

Tämän päivän eväät ovat olleet melkein isänmaalliset. Pääruokana (ja päivän ainoana ruokana) rukiinen lohi-katkarapupiirakka (josta jäi vielä mukava kateutta herättävä pala huomiselle lounaalle töihin) ja jälkiruokana Fazerin sinivalkoinen suklaapatukka (maitosuklaata ja valkosuklaata, namnam).

Iltapalaksi duunasin äsken smoothien. Banaanista, mustikoista ja mansikoista. Nesteenä maustamatonta jogurttia ja appelsiini-mangomehua. Olen huono syömään hedelmiä ja marjoja, mutta tuossa muodossa voisin vetää niitä vaikka kuinka paljon. Ja vedänkin melkein joka päivä. Lounaaksi, iltapalaksi, muuten vaan. On ihan törkeen hyvää. Voittaa suklaan (useimmiten, välillä) 6-0.

Hyvää Treenipäivää!

2011-12-06T18:17:00.000+02:00

Kirosin tänään aika paljon tuota vallitsevaa säätilaa. Ensilumi on satanut maahan! Ihanaa.. Olisikin jäänyt maahan vaikka loskana, mutta kun se paskiainen oli mennyt jäätymään. Ja sitä oli niin vähän, että jäätyneen veden kanssa se muodosti aika hasardin ulkoilukelin. Tämän huomasin siinä vaiheessa, kun olin jo kävelemässä. Pelkäsin nilkkojeni puolesta ja kirosin ettei treenistä voi mitenkään tulla tänään hyvä.

Totesin kuitenkin itselleni ettei kotiin ole menemistä ennen kuin 400 kaloria vähintään on kulutettu. En tiedä miksi juuri tuo luku.. Se vain kuulosti sopivalta. En minä ainakaan laske mitä ruoasta saan, mutta alle 400 kulutettua kaloria olisi tehnyt liukastelusta täysin turhan. Omassa mielessäni.. Hyvin tuo vitutus kuitenkin treenaamisessa näyttää auttavan. Yli tunnin treeni tuli vedettyä ja kaloreitakin kulutettua aika reilusti yli tavoitteeni. Mitä tästä opimme? Kannattaa treenata vihaisena ja asettaa itselleen selkeät tavoitteet.

Onnistuneesta treenaamisesta huolimatta tämä vuodenaika on paska. Meinasin jo sanoa etten keksi tästä mitään hyvää sanottavaa, mutta keksinpä kuitenkin. Ne on nämä muutamat ylimääräiset vapaat. Jotta rahaa saataisiin kulumaan mahdollisimman paljon eikä kansa kuolisi nälkään.. Jepjep.

Ja jos minä kaadun taistelussa läskejä vastaan, niin aina voin miettiä kuinka paljon miehiä on kaatunut taistelussa itsenäisyyden puolesta. Eivätkä ne miehet ole enää nousseet ylös, kuten minä varmaan tekisin jos vetäisin lipat jäisellä tiellä. Deeppiä.. Hyvää itsenäisyyspäivää! Menkääs nyt katsomaan kellä on kaunein kolttu ja kuka siellä linnassa tekee pahimmat etikettivirheet. Eikös nämä ole niitä itsenäisyyspäivän tärkeimpiä asioita..

It's The Eye Of The Tiger, It's The Thrill Of The Fight..

2011-12-04T20:51:00.001+02:00

Osoitin tänään sellaista luonteen lujuutta, etten meinaa itsekään uskoa itseäni. Olin menossa spinningiin, mutta huomasin treenipaikalla, että autolle on turha yrittää löytää paikkaa. Kaikki paikat oli viety kadunvarsia myöten. Viikolla tuota ongelmaa ei ole ikinä, mutta sunnuntaina talo täyttyy kaikenlaisista sählääjistä, kun keskuksessa on muutakin urheilutoimintaa kuin tuon käyttämäni kuntosalin tarjoama.

Aikaa ei ollut jäädä venaamaan vapautuvaa autopaikkaa, joten suuntasin auton nokan pettyneenä kohti kotia ja ajattelin, että näinkö tässä sitten kävi, että jouduin jättämään päivän treenin väliin ja vielä noin paskan syyn takia. Ja tänään kun natsinkin mukaan oli ihan oikea treenipäivä. Miltä tuo nyt sitten tilastoissa näyttäisi? Enkö saisikaan perinteistä sunnuntaiviestiä erinomaisesta viikosta? Tuon asian kanssa en pystyisi elämään..

Tiedän jo valmiiksi etten saa tuota viestiä ensi viikolla viikonloppureissun takia. Siispä kotiin palattuani vaihdoin vähän lämpimämpään ulkoilukamaan, asetin sykevyön rinnalleni, nappasin kuulokkeet, puhelimen ja avaimet ja painuin ulos. Ulos kylmään, märkään ja pimeään. Ulkona ei ollut pelkästään märkää vaan siellä ihan oikeasti tihkui vettä. Mutta niin vain sisulla vedin valmentajan ehdottaman treenin ja taas vähän ylikin. Tihku loppui jo alkumatkasta, mutta pururadalla mietin hetken päädynkö ehkä tilastoihin.. Raiskattuihin tai nilkkansa rikkoneisiin.. Turvallisesti sain kuitenkin treenini vedettyä ja voi pojat minkä treenin vedinkin. Hyvä, etten päässyt spinningiin. Ei treenistä yhtä kovaa olisi tullut.

Valmentaja ehdotti 30 minuutin treeniä yli 165 sykkeellä. Meikäläisen keskisyke oli 171, mikä edellytti aikamoista pinkomista juosten ja kävellen. Hiki valui otsalta ja paita oli märkä kotiin päästessä. Ai että. Rakastan hikoilua. Movescountiin lisäsin matkan ja sään. On nyt sitten mustaa valkoisella, että paskallakin ilmalla on joskus tullut käytyä ulkoilemassa.

Must On Tullu..

2011-12-01T19:43:00.000+02:00

Että mua tänään vitutti, kun tajusin että missasin päivän spinningin (unohduin pelaamaan koneelle, nörtti). Ei mulla edes treenipäivä olisi ollut, vaan levätä pitäisi, mutta kun olin ajatellut urheilla tänään ettei huomenna tarvitsisi. You know, kun on perjantai ja kaikkee (vaikkei mitään perjantaihin paremmin sopivaa aktiviteettia olekaan tiedossa). Treenaamisesta voisi siis vähintään sanoa tulleen tapa. Jonkinlaista urheiluhulluuttakin on ehkä ilmassa.

Hankin tällä viikolla 38 euron hintaan lisäpalikan tietokoneeseeni ja nyt pystyn seuraamaan treenejäni netissä. Toki tuohon olisi ilmaisiakin tapoja ollut, mutta tuolla usb-palikalla saan siirrettyä datan rannetietokoneestani suoraan netissä sijaitsevalle palvelimelle. Sinne on nyt tallennettu kaikki treenit elokuusta eiliseen saakka ja lisäksi tiedossa on muun muassa maksimisykkeeni, jonka laite on mitannut (on muuten 191 eli aika korkea?). Tuo palvelu on nimeltään Movescount.com ja lisäpalikka Movestick Mini.

Keskiviikon treenin jälkeen laite ilmoitti taas "excellent month". Niin vain marraskuustakin tuli siis hyvä, korjaan erinomainen, kuukausi, vaikka pieni epäilys mielessä olikin, että laiskuus iskisi. No ei iskenyt, eikä iske. Kaamosväsymys voi pussata kiinteää peppuani. Punaiset merkinnät kalenterissa ovat spinningiä ja vihreät kävelyä. Tähän aikaan vuodesta valoisat ja ulkoilulle sopivat kelit ovat vähissä. Valitettavasti. Tekisi mieli jopa vähän juosta.. Ensi vuoden puolella viimeistään kalenteriin on löydettävä joku uusi laji. Ehkä kokeilen kahvakuulaa tai uskaltaudun salille vapaiden painojen ja karjujen sekaan.

Saavutin viime viikolla myös erinomaisen kunnon. Pari kuukautta sitten se oli vielä "very good". Tuosta ei sitten paremmaksi voi enää pistääkään. Tätä ~~voi~~ täytyy vain pitää yllä.

Mallin Mitoissa

2011-11-25T22:50:00.000+02:00

My ass.. Mutta kyllä huvitti kun katsoin Onlyn nettikaupasta farkkuja ja huomasin, että samat farkut jotka itseltäni löytyvät, ovat mallin päällä kahta numeroa suurempina. Puuttuuko meikäläisen mallin mitoista enää siis vain kymmenen senttiä pidemmät jalat? Hell no. Mutta hupaisa huomio silti. Aijai. Tällä tiedolla voi taas leijua vähän aikaa.

Parilla muullakin urheiluun liittyvällä asialla on pakko leveillä julkisesti (ei tästä mitään iloa ole, jos kukaan ei tule kateelliseksi). Puolitoista kuukautta sitten vietetyssä tyhy-päivässä kuntonyrkkeilyohjaaja kysyi minulta käynkö jumpassa kun kehonhallinnastani niin voisi päätellä. Ja tällä viikolla työkaveri kysyi mitä liikuntaa harrastan kun ulkonäöstäni näkee, että jotain tulee tehtyä. Lisäksi rannetietokoneeni näyttöön ilmestyi pari päivää sitten teksti "fitness level excellent reached".

Ei mulla muuta.

Ohi Syyskuun, Läpi Repaleisen Lokakuun

2011-11-10T10:05:00.001+02:00

Se olis sitten taas talvi ja kuukausista paskin.. Eilen sai ensimmäistä kertaa raaputella auton ikkunoista jäätä. Ai että. On kivaa. En tosin vaihtaisi julkisiin, en sitten millään.. Tänään varasin ajan talvirenkaiden vaihtoon. Viime keväänä kesäkumit vaihtoi alle Ryökäle, tällä kertaa renkaiden vaihdon saa suorittaa jonkun muun mies. Minä roudaan yksin renkaat varastosta autolle siirrettyäni ensiksi Ryökäleen renkaat edestä pois. Pidän tätä jo melkoisena saavutuksena enkä siis ainakaan vaihda itse renkaita. En sitäpaitsi luottaisi lopputulokseen ollenkaan. Renkaat varmaan lähtisivät alta ensimmäiseen tiukkaan mutkaan kaahatessa.

Aikaa varatessani minulta kysyttiin auton rekisterinumeroa ja merkkiä. Rekisterinumeron muistin hyvin, mutta merkkiä piti miettiä. Ffff.. Ferrari? En ole ihan täysin sinut autoni kanssa. Se ei vastaa enää vaatimuksiani ja toiveitani. Nälkä on kasvanut ajaessa. Minä haluan tehoja, vääntöä ja ison murisevan moottorin. No joo.. Varaa ei tule olemaan paljon tuon kummoisempaan vielä lähivuosina (ainakaan). Eikä Ferrariin koskaan. Mutta olen vakavasti harkinnut määräaikaisen sijoitustilin avaamista.

Maksan tätä autoa vielä noin kolme vuotta, mutta sitten se saa lähteä vaihtoon. Toivoisin saavani myynnissä omat sijoitukseni takaisin eli lainan + säästöni. Melko suuren osan auton hinnastahan sain viime keväänä farfar betalar menetelmällä, jota ei tule tapahtumaan toiste. Seuraavan auton ovh tulee todennäköisesti olemaan mieltymyksilläni lähes kaksinkertainen tämän auton hintaan verrattuna ja siksi siihen pitäisi alkaa nyt valmistautumaan ettei lainasumma karkaa ihan käsistä. Toista "autoa" en halua enää hankkia.

Talven tulon huomaa nyt muustakin. Nyt saa todella taistella väsymystä ja makeanhimoa vastaan. Ja raahata itsensä väkisin urheilemaan. Tilanne töissä on tällä hetkellä sen verran hektinen, että tein viime viikonloppuna molempina päivinä kahdeksan tuntia töitä. Rahaa tulee kohta ovista ja ikkunoista (hah hah, taitaa lentää samaa tietä ulos) ja se lämmittää mieltä. Ja tietenkin tärkeänä pointtina mainittakoon, että sain työkuormaa mukavasti purettua. Mutta nyt tuntuu siltä etten jaksaisi mitään. On ne viikonloput vaan tärkeää aika rentoutumiselle.

Eilen olin aivan järkyttävän väsynyt työpäivän jälkeen. Kotiin tullessani söin ensiksi Ryökäleen valmistamaa antikarppauspastaa ja sitten vedin puoli purkkia Pirkan mansikkajuustokakkujäätelöä (uusi tuttavuus meikäläiselle ja oli muuten hyvää). Sitten nukuin päikkärit, jonka jälkeen olo oli luonnollisesti entistä tokkuraisempi. Mieli olisi tehnyt jäädä peiton alle lämpimään, mutta sain kuitenkin raahattua perseeni spinningpyörän selkään, jonka päällä viihdyinkin sitten puolitoista tuntia kuluttaen yli 800 kaloria. Olisko siinä mennyt se jäätelö..

Että ei ole helppoa, vaikka olenkin ollut reipas. Viime viikolla uhosin, että tästä kuukaudesta tulee hyvä, mutta kyllä sen eteen saa nyt tehdä tuplasti töitä. Paino ei tällä hetkellä laske, vaan pikemminkin nousee. Enkä ole edes syönyt kauheasti enempää herkkuja. Ilmeisesti ei saisi syödä yhtään (mitään). Ja urheilla kai pitäisi joku kolme tuntia päivässä. En nyt ala kuitenkaan kiduttamaan itseäni, kun ei se painonpudotus ollut koskaan se tärkein syy liikkumiselle. Mutta pelkään nyt todella, että motivaatio häviää kokonaan. Eilen muistelin juuri ennen urheilemaan lähtöä miltä näytti ja tuntui olla melkein 10 kiloa läskimpi ja mietin kaikkia niitä "ei millään pahalla, mutta .." -kommentteja, joita olen saanut ulkonäkööni ja kiloihini liittyen. Auttoi ainakin eilen, mutta riittääkö sisu ja tsemppi skarppaamaan läpi pimeän, ankean talven.. Se jää nähtäväksi.

Good Feeling

2011-10-31T20:34:00.000+02:00

Painon pudottaminen ei ollut ehkä suurin syy miksi aloitin kolme kuukautta sitten aktiivisen liikkumisen, mutta painavin kyllä. En olisi ehkä jaksanut olla näin reipas, jos kiloja ei olisi lähtenyt. Terveydelliset syyt eivät vaan mitenkään riitä kannustamaan meikäläistä tarpeeksi. En minä sitä näe tai tunne laskeeko verenpaine tai kolesteroliarvot. Enkä edes ole niistä niin kiinnostunut kuin pitäisi olla.

Keventynyt olo, hoikistunut olemus ja pienemmät vaatteet sen sijaan saavat meikäläisen motivoitumaan 100 %. Asetin reilu pari kuukautta sitten rannetietokoneeseen tavoitteekseni pudottaa 4-5 kiloa (en muista tarkkoja lukuja). En koskaan uskonut saavuttavani tavoitetta, mutta niin vaan siihen viime viikolla pääsin.

Veti vähän hiljaiseksi kun rupesin miettimään mitä tavoittelisin seuraavaksi. Tässäkö tää nyt oli? Viikonloppuna hankittu turvotus kuitenkin helpotti päätöksen tekoa. Jatkan painon pudottamista edelleen. 4-5 kiloa saa vielä lähteä ja sitten alan ylläpitämään saavutettua kuntoa ja painoa ja ehkä hankkimaan vähän lihastakin nahan ja luiden väliin.

Lihasta on kävellessä ja pyöräillessä tullut reisiin jo nyt ihan kiitettävästi, mutta tasapainon säilyttämiseksi sitä voisi hankkia vähän muuallekin. En usko, että tällä kertaa saavutan tavoitepainoa ainakaan valmentajan ehdottamassa melko tiukassa aikataulussa (kolmeen viikkoon reilu kolme kiloa, öö eiks toi oo jo ihan sairasta..). Ensimmäiset kilot on aina ne helpoimmat. Mutta kovasti tuo natsi jaksaa kannustaa. Ehkä me yhdessä taas onnistutaan.

Näissä kannustavissa tunnelmissa on hyvä aloittaa pimeä ja ankea marraskuu. Minä en anna sen tänä vuonna lannistaa. In your face ankeus ja kaamosväsymys, in your face! Marraskuustakin tulee mahtava kuukausi.

Ehkä minun ei kuulu motivoitua Flo Ridan vartalosta, mutta hot damn vaan sullekin.. Biisi on ainakin ihan ehdoton lenkillä.

Sykettä kohottaa vielä paremmin remix, joka saa meikäläisen tanssijalankin hakkaamaan lattiaa niin että alakerran naapuri varmaan häiriintyy.

What A Great Week!

2011-10-09T20:56:00.010+03:00

Viikko on ollut erinomainen urheilun suhteen. Olen liikkunut valmentajan kehotuksesta viitenä päivänä peräkkäin. Natsi. Koska saa levätä? No eipä siinä, kiva on ollut liikkua. Edelleen. Pelkään silti koska innostus loppuu. Vai voisiko olla, että se jää päälle.. Motivaatiokuvien laittamista jääkaapin oveen olen harkinnut. Toisaalta tällä hetkellä herkuttelu ei edes kiinnosta kuten ennen. Minulla kulkee käsi kädessä urheilu ja terveellinen ruokavalio sekä löhöily ja mässäily. Toivoisin että ensimmäinen yhdistelmä jäisi elämäntavaksi. Toisaalta, varaa on vähän herkutellakin kun rääkki kuluttaa reilusti kaloreita. Tänään niitä kului 620. Not bad.

(Pahoittelen järkyttävän huonoa kuvaa, mutta parempaa ei puhelimella pusikossa saanut ja tuo teksti nyt on vaan pakko näyttää. Ei kukaan muuten uskoisi, että rannetietokoneeni sanoo minulle tällaista)

Blogi on ~~muuttumassa~~ muuttunut ärsyttävän positiiviseksi. Ei ole minun tapaistani. Tiedän. Liittyy varmaan kolmenkympin kriisiin tai jotain. Ehkä kerron joku päivä mikä töissä tällä hetkellä vituttaa ja palaan blogin juurille. Ennen sitä esittelen kuitenkin muutaman maisemakuvan. Niitäkään ei ole tainnut blogissa vähään aikaan näkyä. Enää kun ei tule ulkona käytyä kuin hikoilemassa. Treenit on niin rankkoja, ettei niiden aikana pysähdytä valokuvia ottamaan. Sellaiseen varmaan puuttuisi valmentajakin. Onneksi tänään "piti" käydä esittelemässä Helsinkiä vieraille ja ehti itsekin katselemaan vähän muutakin kuin lenkkipolkua.

Motivaatiovartaloiden numero ykkönen on ehkä Nicole Scherzingerillä. Hot damn!

Natsi olen muuten minäkin. Olen vetänyt pidempiä ja kovempia treenejä mitä rannetietokone on ehdottanut. Voisi kai sitä välillä ottaa rauhallisemminkin. Mutta minkäs teet kun on niin innoissaan. Ylilyönnit ja liioittelu on meikäläisen juttu. Ehkä kroppa sitten joskus kertoo mikä on liikaa.

Clap Your Hands If You're Working Out Hard

2011-10-08T20:04:00.000+03:00

Aikoinaan tuli käytyä "motivaatioajeluilla" hienoilla asuinalueilla. Karhusaari, Kuusisaari, Kaskisaari.. Kyllähän nyt jokaisella oma saari pitäisi olla. Kauniita ja kalliita koteja on kiva katsoa, mutta motivoituminen ei ollut näiden ajelujen lopputulos. Siinä vain tajusi kuinka joihinkin asioihin elämässä ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta. Ei näillä taidoilla ja tällä kunnianhimolla. Ei pankkia ryöstämättä.

Nykyään katselen motivaatiovartaloiden perään. Samalla spinningtunnilla on käynyt pari kertaa nainen, jolla on täydellinen vartalo. Ei liian lihaksikas, ei liian laiha. Sopivan kiinteä ja voi sitä peppua.. Joo, siellä mä takarivissä tuijottelen muiden naisten takapuolia. Hmmm.. Mikä vaan auttaa tuomaan lisää motivaatiota urheiluun.. Ja tällä kertaa todella motivoidun. Tällä kertaa tiedän, että voin saavuttaa sen mitä tavoittelen. En täydellistä vartaloa, koska omaansa ei voi koskaan olla täysin tyytyväinen, mutta sellaisen jonka kanssa on hyvä olla. Sellaisen, ettei peilikuva ja valokuvat hirvitä. Itseäni ja muita..

Kuukauden takaisen kehonkoostumusmittauksen jälkeen olen laihtunut kolme kiloa. Tänään ostin uudet farkut koossa, joka oli minusta aikaisemmin aivan järkyttävän pieni. Kolme tuumakokoa pienempi kuin viime talvena. Olen käynyt nyt kahden kuukauden ajan joka viikko urheilemassa 4-5 kertaa, lukuunottamatta viikkoa jolloin olin flunssassa (silloin kävin vain kaksi kertaa). Rytmiäni ei sekoittanut edes viime viikonvaihteessa tehty lomamatka (siitä ehkä lisää myöhemmin, jos saan käsiteltyä valokuvat ja keksittyä muutakin sanottavaa kuin, että reissu oli aivan mahtava). Vaikka reissussa kovasti pelkäsinkin, että kiloja olisi tullut lisää, niin eipä vaan tullut. Itse asiassa niitä saattoi vähän jopa lähteä. Ahkera kävely ympäri Köpistä, julkisia täysin välttäen, kulutti kai kuitenkin ne muutamat herkut ja siemaillut alkoholit.

Tämän biisin kuulin tänään Itiksessä shoppailun lomassa. Nyt kun töissäkin on täysi kaaos päällä (tästäkin ehkä lisää myöhemmin, kun vituttaa kunnolla) taputtelen käsiä ihan messissä.

There's A First Time For Everything

2011-09-27T20:32:00.001+03:00

Ei nää nyt lopu. Nää ekat kerrat. Viime viikonloppuna oli tarkoitus viettää rento, ehkä ihan vähän kosteahko ilta mökillä serkun ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Minun osaltani tuo ilta meni kuivasti (joskin ihan hauskasti) ja seuraavana päivänä koko porukka löytyi metsästä. Ei siinä mitään ihmeellistä olisi, jos olisimme eksyneet sinne kännissä, mutta eksyimme sinne krapulassa (minä olin varmaan ainoa kellä krapulaa ei ollut).

Ajattelimme käydä tsekkaamassa olisiko metsässä sieniä ja reilun tunnin kuluttua meillä oli kahdessa muovikassissa noin 12 kiloa suppilovahveroita. WTF? Nää on näitä juttuja mistä tietää olevansa vanha.. Tämän voi sanoa olleen sekä meikäläisen että Ryökäleen ensimmäinen kerta sienimetsällä. Ainakin vapaaehtoisesti. Ja täytyy kyllä sanoa, että tuostahan meinasi jopa vähän innostua (vaikka tavaksi en aiokaan ottaa). Mut se saalis..

Toinen kassi tuli meille ja toinen serkulle.

Huutakaa hep, jos näette myrkkysieniä. Työnjohtajat yritti opastaa, mutta en tiedä ryssinkö silti.

Että semmosta. Tulipahan tehtyä taas jotain sellaista mitä en todellakaan olisi uskonut ihan lähitulevaisuudessa tekeväni. Täytinko just 30 vai oliko se ehkä 60..

Ja sitten vielä jotain muutakin kivaa. Samaa sarjaa.. Vedin tänään taas 1,5 tunnin reippaan kävelylenkin, jonka jälkeen rannetietokoneeni kertoi "fitness level very good reached". Mä oon niin ylpeä itsestäni. Niin ylpeä. Wau.

Piti lisätä pari uutta tunnistettakin näiden juttujen tiimoilta..

Like A Glove

2011-09-19T18:36:00.001+03:00

Tein tänään jotain mihin en koskaan uskonut pystyväni (kylläpä näitä nyt tapahtuu) ja vieläpä aika hyvin. Pohjustuksena sanottakoon, että olen aivan äärimmäisen huono peruuttamaan autolla. Jotenkin sitä on täysin mahdotonta saada kulkemaan suoraan taaksepäin. Peruuttaminen esim. parkkiruudusta pois siis onnistuu ongelmitta, mutta parkkiruutuun not. Paitsi tänään.

Ensimmäistä kertaa elämässäni parkkeerasin auton peruuttamalla ruutuun kahden auton väliin. Kerran olen samalla Itiksen parkkiksella onnistunut tekemään tämän ruutuun, jossa oli auto vain toisella puolella. Mutta nyt sain autoni kahden auton väliin, sisälle ruutuun ja vieläpä oikein nätisti suoraan. Ketään tai mitään kolhimatta. Ja ihan yksin. Ilman ~~yhdenkään insinöörin~~ kenenkään apua.

Pienet on ilot, mutta niin täytyy olla, jos ei suurempiakaan ole. Tämä kuulostaa varmasti suurimman osan korvaan ihan naurettavalta, mutta minä olen ylpeä itsestäni. Jos tämän saa sujumaan, täytyy alkaa harjoittelemaan toista murheen kryyniä, nimittäin taskuun parkkeeraamista. Siinäkin jos joskus vielä onnistun, olen jo ihan ässä auton kanssa. Hah..

Meikä On Titaania

2011-09-18T20:13:00.001+03:00

Jes. Ei se into mihinkään kadonnut. Urheiluinto nimittäin. Olisin ehkä voinut urheilla jo aikaisemminkin tai ehkä ei olisi pitänyt vieläkään. Eilisen ja tämän päivän rankkojen treenien jälkeen rannetietokone sanoi, että täydelliseen palautumiseen menee 30 tuntia. Saa nähdä kauanko siihen tällä kertaa oikeasti menee.. Nyt tuntuu ainakin hyvältä. Peppu ja jalat on kipeät. Mutta niin kuuluukin olla.

Kun aloitin tämän rannetietokoneen "ohjaaman" urheilemisen, valitsin sen kolmesta ohjelmasta painonpudotuksen. Valittavana olisi ollut tämän lisäksi kunnon kohottaminen ja vapaa treenaaminen. En oikeastaan ole ajatellut, että painoa pitäisi pudottaa. Sitä on vain pari kiloa liikaa. Lähinnä ylimääräiset kilot ovat vituttaneet valokuvia katsellessa, mutta enpä minä itsestäni kuvia otakaan tai katsele toisten ottamia kuvia minusta. Kärsikööt muiden silmämunat, olen ajatellut.

Pienestä painonpudotuksesta ei ole minulle kuitenkaan haittaakaan ja tarvitsen näkyviäkin tuloksia, jotta jaksan liikkua. Keventynyt olo on mahtava motivaattori. Paikkojen kiinteytyminen tuntuu hyvältä. Ja kun lihasta tulee lisää, paikat kiinteytyy ja painokin putoaa. Niin se vaan menee. Ja niin on mennyt.

Työpaikallani pääsi reilu viikko sitten ilmaiseksi kehonkoostumusmittaukseen. Edellisen kerran kävin mittauksessa edellisessä duunipaikassa reilu vuosi sitten. Jännitin ja odotin mielenkiinnolla onko tulokset parantuneet, huonontuneet vai onko rapakunto pysynyt samana. Ilokseni sain huomata, että tulokset olivat parantuneet. Paino pudonnut ja rasvaprosentti pienentynyt. Excellent.

Painon kanssa tapahtui jotain muutakin mukavaa, kun ostin vanhan epäluotettavan vaa'an tilalle uuden. Viimeistään siinä vaiheessa epäilin ettei vaaka näytä oikein, kun kehonkoostumusmittausta ennen kotona vaaka näytti 500 g enemmän kuin mittauksessa lounaan jälkeen. Kukaan ei kai koskaan ole syömällä laihtunut ihan tuolla tavalla. Uusi vaaka näytti saman verran kuin mittauksessa ja vanha heti perään mitattuna 1,4 kiloa enemmän. Koskaan ei ole laihtuminen ollut noin helppoa ja nopeaa. Voitte varmaan uskoa, että tuo valehteleva vaaka päätyi roskikseen aika nopeasti.

Keijukaista minusta ei ole tullut vieläkään, mutta urheilu ja sairastelu ovat pudottaneet painoa lisää tuon mittauksen jälkeen ja kohta (toivottavasti) olen sellaisissa lukemissa joihin en koskaan uskonut enää pääseväni. Yhdet kaapin pohjalla lojuneet farkut, joiden sisään en uskonut enää koskaan pääseväni, vedin jo ongelmitta jalkaani. Ja tämän takia myös yhdet vanhat lempparifarkut alkavat tuntua vyönkin kanssa vähän liian löysiltä. Voi miten ihana ongelma!

Missä Aitaa Ei Ole Ollenkaan..

2011-09-14T18:47:00.000+03:00

Olen usein miettinyt olenko nopea tekemään vai eikö minulle vain anneta samaa määrää töitä ja vastuuta kuin työkavereille. Minulla kun ei ole töissä ~~juuri~~ koskaan kiire. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. Hommia toki on ja plussaakin olen tehnyt. Ylitöitäkin tein viime syksynä parina viikonloppuna, mutta silloinkin oikeastaan vain ~~työkaverin avuksi ja~~ euron kuvat silmissä.

Asenteella taitaa olla myös aika paljon tekemistä asian kanssa. Minä en tee numeroa tekemisistäni ja töistäni. Siinä kun muut valittavat, että "apua kun on kiire" ja "kauheeta kun on paljon töitä", ajattelen minä yleensä että "onhan niitä, mutta ei ne minun töitäni ole vaan firman". En minä tee tällaisista hommista itselleni kiirettä. Ei ne tekemällä lopu eikä niille ole varsinaista deadlinea. Toki kyselyihin täytyy vastata mahdollisimman nopeasti ja tilaukset käsiteltävä pikaisesti, mutta ei kiire ole yhtä kuin se, että on (paljon) töitä.

Minua ei ole oikeastaan koskaan stressannut töissä kiire, ehkä korkeintaan sen aiheuttamat paineet muissa ihmisissä (joista minäkin olen saanut osani etenkin edellisessä elämässä assarina). Olen itse asiassa kaikissa kolmessa viimeisimmässä duunipaikassa toivonut enemmän haastetta ja lisää töitä. Nykyisessa työssäni niitä sainkin. Ja silti, minulla ei vieläkään ole kiire.

Olen saanut palautetta siitä, että teen työni nopeasti, mutta minusta on aina tuntunut ettei näin helppoja duuneja voi yhtään hitaammin tehdäkään. Teenkö sitten virheitä, kun teen asiat (mukamas) nopeammin kuin muut? En tiedä, ei ole kerrottu minulle. Tarkaksikin minua on kuvailtu. Muita fiksumpi en ainakaan ole kuin ehkä siinä, etten tee työstä itselleni liian vaativaa. Edellisen duunipaikan työtodistuksessa lukee, että minulla on korkea työmoraali. Tähän päivään mennessä minulle ei ole selvinnyt miten se minusta on näkynyt, koska en koe että minulla olisi ~~erityisen korkeaa~~ moraalia missään asiassa.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni Aamulehden uutisesta. Minusta ei ole sama asia tehdä työnsä huonosti kuin tehdä se perfektionismiin pyrkimättä, rimaa hipoen riittävän hyvin. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että on turha kiipeillä aitojen yli, jos voi mennä sieltä missä ei ole aitaa ollenkaan. Olen pärjännyt ihan kohtuullisesti elämässä tekemällä näin enkä kuitenkaan koe, että olisin koskaan tehnyt työtäni oikeasti huonosti. Vähän niin ja näin joo, mutta en huonosti. Mutta kannatan lusmuilua (tiettyyn rajaan saakka). Työlle on turha antaa enempää kuin se antaa sinulle.

Toisenlainen näkökulma asiaan esitettiin Kauppalehdessä. Työkaverini on kyllästynyt hommiinsa ja haluaa uutta haastetta. Eikä mikään ihme. Nuorella ihmisellä viisi vuotta samassa hommassa on pitkä aika. Uusien haasteiden kaipuu taitaa monella olla suuri ja paikoilleen jämähtämistä pelätään.. Työkaverissani kuitenkin ärsyttää hänen asennoituminen töihinsä. Hänellä on yksi (iso) asiakas ja minulla kaksi (pienempää) ja kohta kolme. Hänellä on kaksi osa-aikaista apunaan (lue: tekemässä hänen työnsä). Työkaveri on pikku hiljaa siirtymässä muihin haasteisiin talon sisällä, mutta nämä nykyiset työt ovat edelleen hänen vastuullaan, vaikka hänen puheistaan välillä toisin voisi ymmärtää.

Hän laittoi muutama viikko sitten toiselle tuntityöläiselle tekstarin ja pyysi tulemaan töihin, koska ei itse kerkeä tekemään "vanhoja töitään". Ei ne kyllä mitään vanhoja ole vaan ihan nykyisiä, kunnes toisin määrätään. Tänään tuo työkaveri vietti aamupäivän metsästäen halpoja lentoja häämatkalleen. Tarkistin ihan vain huvikseni hiukan pilkkuun takertuakseni, että hänen meilistään (meillä on oikeudet toistemme meileihin koska olemme toistemme tuuraajia) oli tänään puoleen päivään mennessä lähetetty 6 työhön liittyvää postia ja minun meilistäni 42.. Olin tullut tunnin aikaisemmin töihin kuin hän ja hänen "assarinsa", mutta silti..

Vähän aikaa sitten yksi jenkki sanoi, että kun erikoistuotteiden tallennus ja tilausten hoitaminen siirtyy toiselta tilaustenkäsittelijältä (ei tämä työkaveri) minulle alkaa jotain myös tapahtumaan asioille. Jenkit saattavat joissakin asioissa vaikuttaa jopa rasittavan kohteliailta, mutta eivät he turhaan kehu. Ja osaavat he myös sanoa, jos kaikki ei mene niin kuin pitää. Samainen herra kiitteli viimeksi nähdessämme kuinka smoothisti heidän tilaustensa käsittely siirtyi vuoden vaihteessa työkaveriltani (tältä nykyiseltä lusmuilijalta) minulle. Kuulemma mitään mutkia ei ollut matkassa (ja minä olin ollut talossa vasta reilu kolme kuukautta eikä todellakaan tuntunut siltä, että osaisin yhtään mitään).

Yritän olla kehumatta itseäni liikaa, mutta onneksi omassa blogissani saan niinkin tehdä.. En nosta itseäni jalustalle ja yritän suhtautua työhön nöyrästi. Isäni opetti, että "nöyrä pitää olla, mutta ei saa nöyristellä". Joskus insinöörikin väläyttää.. Kyllä itseään kehua saa ja välillä pitääkin (kukaan muukaan sitä ei tee). Ja kyllä itsestään saa olla ylpeä, jos siihen on aihetta. Itseensä pitää olla tyytyväinen. Mutta..

Se minua ärsyttää kun ihmiset tekevät niin kamalan suuren numeron itsestään ja tekemisistään. Usein tuntuu, että näillä ihmisillä suu käy eniten ja tuloksia syntyy vähiten. No ei, tiedän kyllä että tämäkin työkaveri on kova tekemään töitä. Tällä hetkellä hän vaan kärsii motivaation puutteesta. Mutta enpä minäkään sitten hiljaisina hetkinä tee hänen töitään, jos hän ei tee niitä itsekään.

Hirveän vuodatuksen sain aikaiseksi aika mitättömästä aiheesta. Mutta joskus vaan mietityttää miten ihmiset työaikansa käyttävät, kenellä oikeasti on kiire ja kuka lusmuilee järkevästi ja kuka taas jättää hommansa kokonaan tekemättä..

p.s. Minähän kirjoitin suuren osan tästä jutusta töissä. Heh.. Sitten kun olin ne tärkeimmät omat hommani hoitanut..

Recovery

2011-09-12T17:57:00.000+03:00

Rannetietokone näytti sunnuntaina ihan uuden näkymän. Aikaisemmin lepopäivinä on lukenut vain "rest day", nyt piti oikein palautuakin tai meikäläisen tapauksessa toipua..

Kävin lauantaina upeassa syyssäässä puolentoista tunnin kävelylenkillä. Tuosta ajasta tunnin vedin kovaa treeniä (laitteen ehdottamalla sykkeellä) ja loput puoli tuntia lämmittelin ja jäähdyttelin. Valmentaja oli ehdottanut, että vetäisin puolen tunnin kovan treenin, mutta hyvä fiilis ja kaunis ilma saivat rehkimään vähän enemmän (liikaa). Reenin jälkeen laite ilmoitti, että täydelliseen palautumiseen menee 24 tuntia (hence the recovery). Minulla toipumiseen näyttäisi kuitenkin menevän muutama vuorokausi enemmän..

Kotiin päästyä oloni oli hyvä ja energinen, kuten hyvän treenin jälkeen aina. Iltaa kohden alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että pasmat ovat menneet sekaisin. Koskaan en ole saanut flunssaa/mitä ikinä tämä onkaan/vilustunut näin yllättäen. Yleensä tuollaiset taudit varoittelevat tulostaan pienellä kurkun karheudella ja tukkoisuudella pari päivää ennen varsinaista iskua.

Yskää minulla ei ole ollut miesmuistiin (huono vertauskuva oletteko ajatelleet, sehän tarkoittaa sitä ettei kukaan koskaan muista yhtään mitään..), mutta eilen sain senkin. Keuhkot tuntuvat repeävän kappaleiksi ja odottelen, koska kylkiluut napsahtavat poikki. No ei vaan, en yski kovinkaan usein, mutta sitten kun se yskähdys tulee, niin se kyllä sattuu ja tuntuu.

Tänään raahauduin aamulla töihin, koska lämpöä ei ollut. Periaatteessa ihan hyvä että menin, koska odottamassa oli läjä tilauksia, jotka vaativat pikaista käsittelyä. Tuuraajaa minulla ei tällä hetkellä varsinaisesti ole.. No työt ei kuitenkaan tekemällä lopu enkä anna firmalle enempää kuin pystyn. Lähdin töistä puolelta päivin leimaten itseni sairaaksi. Ensimmäistä kertaa pääsin hyödyntämään firman sairauspoissaolokäytäntöä, joka mahdollistaa kolmen päivän poissaolon omalla ilmoituksella. Kotona aion olla ainakin huomisen.

Kotiin päästyäni tajusin etten todellakaan ole työkunnossa ja ihmettelin miksi helvetissä edes töihin lähdin. Lämpöä oli 37 ja olo ankea. Jotenkin sitä kuitenkin tsemppaa töissä eikä puuhastelun lomassa edes huomaa olevansa sairas. Kuusi tuntia töissä meni tänään tavallaan helpommin kuin koskaan, kiitos sekavan tunteen päässä (toivottavasti en tehnyt ~~paljon~~ virheitä). Lämpö on nyt nousussa, kuten iltaa kohden yleensä. Olo on edelleen ankea, paikkoja kolottaa ja pää on täynnä räkää. Yskänpuuskia tulee välillä ja ääni on kuin ikänsä polttaneella pubiruusulla. Nice..

Ja että mua vituttaa. Sairastelu nyt on muutenkin ihan perseestä, mutta nyt kun on ollut päällä niin hyvä fiilis urheilla, vituttaa kahta kauheammin kaatua sängyn pohjalle. Eilen kovasti itselleni uhosin, että tänään kyllä urheilen, jos yskä ei ole kauhea. No ei tarvitse pelätä että tuota virhettä pystyisi tekemään. Tämä kirjoittaminen ja paikallaan olo on jo tarpeeksi raskasta.

Exercise Day, Yes Please

2011-08-29T17:01:00.000+03:00

Tänään on ohjelmassa taas urheilua. Eilinen meni samoissa merkeissä kuin edellisenkin viikon sunnuntai. Tuo krapulainen, veltto sunnuntaifiilis ilman oikeaa krapulaa on tainnut tulla jäädäkseen. Onneksi eilen oli taas valmentajan mukaankin lepopäivä. Ei tarvinnut potea syyllisyyttä. Podin kyllä silti. Tuohon urheiluun on helppo jäädä koukkuun. Ja toivon todella että jään. Tänään kuultua "mä olen menossa spinningiin ja sitä en kyllä jätä väliin"..

Aikuiset Aivot

2011-08-29T15:49:00.001+03:00

Työkavereille tulee vittuiltua milloin mistäkin. Yhdelle vittuillaan jatkuvasta dokaamisesta ja sen aiheuttamista väsymyksen merkeistä (22-vuotiaalle pitää vittuilla sen takia, että se tajuaisi, että nuo merkit jäävät tuolla vauhdilla pysyviksi). Toinen sai kuulla olevansa keski-ikäistynyt ostettuaan rivitalopätkän ja harkittuaan lohen grillaamista perjantai-iltana. Insinöörejä nyt on kiva kiusata ihan muuten vaan. Tuplaidiootteja löytyy työpaikaltamme pilvin pimein (DI = double idiot).

Väsyneen juopon sermiin kiinnitin tänä aamuna Hesarin artikkelin otsikon (näin kiireistä mulla on töissä). Sopi niin hyvin henkilölle, joka tulee töihin yleensä aikaisintaan kahdeksaan ja useimmiten lähempänä puoli yhdeksää. Ja silloinkin valittaa jo aamukahvilla "ei jaksa". Useimmat tulevat meillä töihin seitsemän jälkeen. "Iltavuorolaiset" tulevat kahdeksan ja yhdeksän välillä. Ja minä jo kuuteen. Minkä takia olenkin aikuinen. Prkl. Joskus pilkka osuu myös omaan nilkkaan..

Rest Day My Ass

2011-08-22T16:06:00.000+03:00

Näin se personal trainer kertoo miten päivä tulisi viettää. Eilen aamulla tiesin laitteeseen katsomattakin, etten saa mitään aikaiseksi. Olo oli kai pelkästä tottumuksesta väsynyt ja hieman krapulainen. Tippaakaan alkoholia en viikonloppuna juonut, joten kyse oli jostain muusta. Valmentajani oli suunnitellut minulle huomiseksi 35 minuutin kovan treenin. Treenipaikassani on kuitenkin tänään juuri sopiva 30 minuutin spinning, johon mieli tekee mennä (ihan oikeasti tekee, wau). Valmentaja on siis nyt vaan ihan hiljaa. Levätään taas sitten kun on sellainen fiilis. Mainio tuo laite kyllä on. Eilenkään ei tullut yhtään rikollinen olo, vaikka olin päiväunilla kolmen tunnin kuluttua heräämisestä ja loppupäivä meni ihan tokkurassa. Valmentajan mukaan syytä olikin levätä.

p.s joku varmaan ihmettelee tuota kellon aikaa. Kyseessä ei ole 12 tunnin kello, vaan olen ihan oikeasti ollut pystyssä tuohon aikaan. Olen joka arkiaamu. Menen kuuteen töihin ja älkää jaksako ihmetellä asiaa (sitä on ihmetelty jo ihan tarpeeksi..). Meillä kaikilla on erilainen rytmi. Toiset on enemmän iltaihmisiä toiset aamuihmisiä. Minä pystyn tarvittaessa venymään molempiin, mutta ehdottomasti virkeämpi olen yleensä aamuisin kuin iltaisin. Ja iltapäivän tunnit töissä.. Että ne kulkee hitaasti..

Determination, Dedication, Motivation

2011-08-16T20:19:00.001+03:00

Sain Ryökäleeltä synttärilahjaksi Suunnon rannetietokoneen (toive). Koneeseen voi tallentaa omat kuntoilutavoitteet ja niihin päästäksesi kone kertoo miten ja milloin pitäisi treenata ja milloin levätä. Laitteen pitäisi kai jotenkin myös kannustaa tavoitteen saavuttamiseksi. Kyseessä on siis ranteessa roikkuva personal trainer. Minua tuo personal trainer kannusti kertomalla heti kättelyssä, että olen ylipainoinen. Tänks.. Tämähän me kyllä jo tiedettiinkin.

Rannetietokoneella voi myös tehdä kuntotestin, joka tapahtuu kävellen reippaasti (laite sanoo, että kävele niin kovaa kuin pystyt..) 1600 metriä. Matkaa ja etäisyyttä laite ei mittaa ilman lisävarusteita ja siksi matka piti mitata etukäteen. Sykkeen (sykevyö kuului saamaani pakettiin) ja matkaan käytetyn ajan perusteella laite mittaa kunnon ja kertoo tuloksen, joka omalla kohdallani oli hyvä. Which is nice. Ottaen erityisesti huomioon menneen viikonlopun kreisibailaukset ja vielä eilisenkin heikon hapen.

Tämän kuntotestin jälkeen vedin tänään vielä kävellen laitteen suositteleman 35 minuutin kovan treenin, jossa sykkeen tuli olla 135-148. Joutuu muuten tuijottelemaan rannetta aika tiuhaan, että sykkeen saa pidettyä tässä. Musiikin viedessä mukanaan tai ylämäessä syke nousee helposti yli tuon 148. Alamäessä ja pitkään tasaisella käveltyä, se taas nopeasti laskee alle tuon 135. Keskisyke pysyi kuitenkin 146:ssa. Eli treeni oli laitteenkin mukaan hyvä. Kaloreita kului 298. Siihen päälle kun laskee kuntotestin ja treenin jälkeen kävellyt kymmenisen ekstra minuuttia, saatoin jopa polttaa iltapäiväkahvilla työkavereiden kanssa tuhotun mutakakun tuomat kalorit. Ehkä..

Niin.. Yritän nyt tosissani tehdä elämäntapamuutoksen. Olen kävellyt reilu viikon ajan joka aamu töissä portaat kuudenteen kerrokseen. Viime viikolla kävin urheilemassa neljä kertaa (1 x vajaa 8 km reipasta kävelyä, 3 x 1h reipasta spinningiä). Viikonloppuna nollasin tilanteen täysin, mutta maanantaina olin takaisin satulassa. Ruokavalioon en ole tehnyt mitään muutoksia ja niitä pikkusikareitakin on tullut poltettua. Täydellisyyteen en koskaan päättänytkään pyrkiä enkä kuvittelekaan että pystyisin muuttamaan elämäni kerralla kokonaan. Miksi edes pitäisi.. Uskon kohtuuteen. Ainakin teen hyväkseni jotain.

Treenatessa kuuntelen esimerkiksi seuraavia biisejä. Nämä nostavat sykkeen melkein levossakin..

Houston, We Have A Problem

2011-08-05T12:19:00.000+03:00

Ei ollut ihan tällainen katastrofi mielessä, kun pelkäsin rupsahtamista. Ajattelin ryppyjä otsalla ja silmäkulmissa, roikkuvia tissejä ja muotonsa menettänyttä persettä. Nyt on kuitenkin niin, että meikäläinenhän on ihan rapakunnossa. Nyt ei puhuta mistään parista kesäkilosta, vaan ihan kunnon lahoamisesta (sisältäpäin). Tie tästä ei ole kuin ylöspäin (ei koske painoa). Edessä on täydellinen elämäntaparemontti.

Kävin työhöntulotarkastuksessa. Labratulokset osoittivat, että kolesteroli on koholla. Verenpaineesta en viitsi sanoa mitään. Varmaan kuolen kohta. Yllättäen painoni oli ainoa asia, josta terkkari ei huomauttanut (ei varmaan viitsinyt kiusata vielä silläkin). Sanoi itse asiassa etten ole ylipainoinen, vaikka painoindeksin mukaan olen sitäkin. Olisi vaan sanonut läskiksi. Tottahan sekin on.

Nyt joudun siis syömään porkkanaa ja juomaan vettä. Pois täytyy jättää herkut, suolat ja rasvat. Ja ne vitun pikkusikarit. Liikuntaa pitää lisätä. Reilusti. Onneksi sain juuri töistä liikuntaseteleitä. Kyllähän tämä rupsahtaminen tiedossa oli, mutta toisen suusta kuultuna kuulostaa niin pahalta. Vieläpä alan ammattilaisen. Kyllähän se tietää mistä puhuu.

Tänään täytyy vielä ottaa rennosti. En aio pilata serkkuni ja hänen kihlattunsa luona vietettävää iltaa pohtimalla sisuskalujani. Herään todellisuuteen huomenna. Tänään käyn töiden jälkeen (jep, täällä on taas hiljaista)kuntokeskuksesta hankkimassa kortin ja viimeistään ensi viikolla aloitan urheilun. Ei tässä muu auta. Onhan nämä makkarat vituttanut, mutta niiden kanssa on oppinut elämään. Nyt motivaattorina toimii makkaroita enemmän terveyttäni vielä pahemmin uhkaavat tekijät.

Kyllä ihminen on tyhmä. Olisi tällekin asialle voinut tehdä jotain jo kauan sitten.

I Can Feel It

2011-08-03T19:42:00.001+03:00

Edellinen teksti päättyi johonkin epätodelliseen lauseeseen, joten korjataanpa tilanne.. Töissä todellakin on ollut pari päivää vähän turhan hiljaista.

Enää on ihan turha uskotella, että kesä jatkuu. Se on syksy nyt. Sen tuntee ilmassa, luissa ja ytimissä. Auton mittari näyttää aamulla 10 astetta ja eilen illalla ensimmäisen kerran tänä kesänä vedin sukkia jalkaan ja neuletakkia niskaan kotona, sisällä. Näin se vaan menee. Joo, varmasti tulee vielä nättejä, lämpimiäkin päiviä (oli sellainen tänäänkin). Mutta ei se ole enää samanlaista kuin keskikesällä. Ja nyt ihan oikeasti tuntuu siltä, ettei tänä vuonna kesää ollutkaan. Se meni ohi silmänräpäyksessä ja minä en tainnut silmiäni edes avata. Kyllä ihminen vaan sen kesäloman tarvitsee. No ensi kesänä sitten..

Elämäni on ohi puolentoista viikon kuluttua. Olisipa jo nyt. Vituttaa täyttää 30. Olisinpa jo täyttänyt, ettei tarvitsisi miettiä asiaa. Kaikista eniten tällä hetkellä vituttaa, ettei synttäreiksi ole mitään suunnitelmia, ei bileitä, ei matkaa, ei vittu yhtään mitään. Ryökäle on silloin töissä. Äitin luokse pääsee aina, mutta kun juuri sinne itsekseni ajelin, en tiedä huvittaako ajaa taas. Sitäpaitsi äidin luona lattialla nukkuessa saa selkänsä kipeäksi eikä sellaisestakaan tässä iässä toivu enää kunnolla (vaihtoehtoisesti voi nukkua olohuoneen levitettävällä sohvalla ja herätä siihen, kun keittiössä kolistellaan astioita ja äiti supisee seinille tai veljen koiralle).

Viime viikonlopun kyläily tuntuu selässä vieläkin eikä kavereiden kolmekymppiset karanneet edes käsistä. Meni omalta osaltani itse asiassa liiankin rauhallisesti (pää kun tuli kipeäksi jo alkuillasta, johtuen ehkä siitä selässä olleesta/olevasta jumista). Ehkä onkin parempi olla juhlimatta. Kuulemma Princenkin nuoruuden salaisuus (plastiikkakirurgian lisäksi) on se, ettei hän juhli synttäreitään. Niih, ei sitten juhlita saatana.

Today Was A Good Day

2011-08-03T18:54:00.002+03:00

Parin kuukauden kuluttua olen ollut vuoden nykyisessä työpaikassani. Tuo vuosi on mennyt nopeasti. Ja mukavasti. En ole unelmatyössäni, mutta sellaisessa en voi ollakaan kun en tiedä mikä unelmani on. Ehkä unelmani on saada paljon rahaa tekemättä mitään.. Eli joka tapauksessa saavuttamaton. Nykyisen työni edut ovat mukavat työkaverit, liukuva työaika, sopiva työmatka (nyt kun on oma auto) ja melko iisi, mutta silti haasteellinen ja vastuullinenkin, työnkuva. Välillä kaipaisin enemmän haastetta, vastuuta ja etenkin töitä. Välillä töissä on liian rauhallista (kuten nyt.. kirjoitin tämän tekstin pientä muokkausta ja julkaisua lukuun ottamatta töissä) ja silloin väsyttää. Plus että lusmuilu töissä on aina aiheuttanut vähän huonon omantunnon.

Haastetta työssäni on kuitenkin juuri sen verran, että mielenkiintoni pysyy yllä. Saan selvitellä ja puskea eteenpäin asioita. Sellaisesta tykkään. Hiljaisina päivinä ei luonnollisesti ole muuta haastetta kuin pysyä hereillä, mutta ei tuollaisia päiviä kuitenkaan jatkuvasti ole. Tarvittaessa autan työkaveriani, mutta hänellä on kesätyöntekijä/tuntityöläinen apunaan, minulla ei. En siis koe velvollisuudekseni astua hänen tontilleen juurikaan muulloin kuin hänen lomaillessaan. Ja jos minä olen työni tehnyt, noh, sittenhän voin ottaa rauhallisemmin.

Töissä on rentoa. Eikä mieltäni paina juuri mikään. Tottakai välillä vituttaa, niin ihmiset, työtehtävät kuin kaikki firman yleiset kuviotkin (jotka etenevät vähän turhan byrokraattisesti eli hitaasti). Mutta enimmäkseen olen tilanteeseeni tyytyväinen. Sain nopeasti vakituisen työpaikan firmasta (olenko kertonut edes tästä), kun jotkut odottavat sitä vuosia. Palkkani on noussut edellisestä työpaikasta lähdön jälkeen 500 euroa. Ei minulla ole juuri syitä valittaa. Ainahan sitä voisi tienata enemmän, olla vähän paremmat edut, vähän enemmän lomaa, vähän paremmat työtehtävät, vähän kivemmat työkaverit..

Eniten olen työkavereihini tyytyväinen. Hassua, että edellisessä työpaikassa ne olivat suurin syy minkä takia en töissä viihtynyt ja nyt ne ovat suurin syy miksi töissä viihdyn. En todellakaan ole aina heidän kanssaan samalla aaltopituudella. Bb-juttujen alkaessa yritän olla kuuntelematta heitä ja välillä tuntuu, ettei nuo likat tajua mitään. Kuinka bimboja naiset voivat olla miesvaltaisessa työpaikassa? Mutta useimmiten päivään kuuluu hyvät naurut, aamukahveilla, lounastauolla ja iltapäiväkahveilla. Ja siellä täällä pitkin päivää. Töissä on hauskaa. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne aamut, kun on ihan oikeasti vituttanut lähteä töihin.

Tulevaisuus töissä vähän jännittää. Yksi työkaveri (kesätyöläinen) ei syksyllä enää tulee töihin ja toinen hakee aktiivisesti muita töitä. Jos jälkimmäinen lähtee, olen pulassa. Hän on tiimimme aivot, viiden vuoden työkokemuksella. Minä alan pikku hiljaa olemaan perillä tästä hommasta. Pystyn tekemään työni täysin itsenäisesti, apua tarvitsen harvemmin ja harvemmin. Mutta silti tuntuu, että opin joka päivä jotain uutta ja viikottain vastaan tulee tapaus jollaista en ole ennen kohdannut. Kaikesta selviää kyllä, mutta olisin pulassa ilman työkaverini aivoja (tosin selvittiin kesätyöläisen kanssa juuri kolme viikkoa ilman niitä). Lisäksi tiiviiseen työyhteisöön tulee aina säröjä, kun yksi poistuu joukosta. Ja vähän aikaa pasmat on sekaisin. En ole kauhean hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin ja ajatuskin jonkun uuden perehdyttämisestä hirvittää.

Kaikesta huolimatta juuri tänään on hyvä fiilis.

I Hold My Head Up Just Enough To See The Sky

2011-07-18T20:56:00.002+03:00

Tämän tekstin kuvitus on muistutus itselleni siitä etten ole viettänyt koko kesää sisällä. Siltä nimittäin tuntuu. Tänä kesänä kun ei kunnon kesälomaakaan ole. Tähän aikaan kesästä tuntuu aina siltä, että se on kohta ohi. Ja ahdistaa etten ole saanut mitään aikaiseksi, tehnyt mitään erityistä. Lataan kesään aina ihan järjettömän suuret odotukset. Koko ajan pitäisi tehdä jotain, olla ulkona, nauttia kauniista säästä, ulkoilla jne.. Tuo ulkona olo tuli näköjään kaksi kertaa. Niin tärkeänä sitä pidän.

Kesä on kuitenkin loppujen lopuksi ihan samanlainen vuodenaika kuin kaikki muutkin. Silloinkin käydään töissä (opettajat ja muut onnekkaat turpa kiinni). Silloinkin eletään normiarkea. Silloinkin väsyttää. Ja päivät ovat oikeasti ihan saman pituisia kuin muinakin vuodenaikoina. Silloinkin vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Ei yhtään enempää. Kesä on niin pirun lyhyt, ettei silloin mitenkään voi keretä tekemään yhtään sen enempää asioita kuin muinakaan vuodenaikoina.

Lapsena tuntui, että kesä päättyy syntymäpäivääni. Silloin loppui loma. Tänä vuonna syntymäpäiviini päättyy elämä. Kolmevitunkymmentä. Miten tässä näin kävi. Pakko sanoa, että onneksi muutama viikko sitten kysyttiin vielä paperit kun ostin ärrältä pikkusikareita. Niin, olen alkanut varmistamaan että joku päivä näytän ikäiseltäni tai jopa vanhemmalta. Tyhmä minä.

Sieluni lepää kauniissa maisemissa. Mikä ei ehkä tule yllätyksenä blogia lukeneille ja kanssani mökkeilleille ihmisille. "Harrastustani" helpottaa oma auto. Olen joka päivä pirun kiitollinen siitä, että minulla on tuo kesäisen taivaan värinen pikku taskuraketti. Se helpottaa elämääni niin paljon. Ja sanokoot hipit mitä tahansa, minä voin myöntää etten voisi enää kuvitellakaan elämää ilman omaa autoa. Autoni antaa minulle lisää vapaa-aikaa, vapautta ja itsenäisyyttä. Tuntuu, että se jopa välillä tuo päiviini lisää tunteja.

Tämä maisema on Jollaksesta.

Seuraavat kuvat Uutelasta.

UPS!

2011-05-11T19:59:00.001+03:00

Nettishoppailuni on lievästi sanottuna karannut käsistä. Tänään hain postista kolme pakettia ja yksi oli yritetty tuoda töissä ollessani kotiin. UPS oli jättänyt kotiin lapun, ettei tavoittanut minua. Paketti oli siksi jätetty naapureilleni. Siis naapureilleni. Mitä vittua may I ask?!

Soitin UPS:n asiakaspalveluun ja kysyin voiko tämä olla totta ja kyllä se on kuulemma ihan normaali käytäntö. Toimitusehdoissakin niin lukee (lukeeko joku ihan tosissaan sen pienen printin). UPS siis heivaa paketin jollekin tuntemattomalle taholle, jos sinä et sitä ole sillä hetkellä vastaanottamassa. Miksi sitä ei voi yrittää toimittaa myöhemmin tai miksi ei voi vaikka soittaa etukäteen ja sopia sopivasta toimitusajankohdasta?!?

Olin lievästi sanottuna aika vittuuntunut. Minä en luota ihmisiin. Piste. Ainakaan tuntemattomiin. Eihän kukaan voi tietää minkälainen ihminen naapurissa asuu, jos ei ole ihmistä koskaan tavannutkaan. Ei tämä ole mikään tosielämän Pihlajakatu. Ei meilläpäin turista naapureiden kanssa. Ne vaihtuukin niin tiuhaan etten tiedä kuka tässä rapussa oikeasti edes asuu. Pihallakaan en törmää naapureihin kuin ani harvoin. Naapurini voisi olla vaikka rikollinen. Tai hullu. Mitä vaan. Olisinko minä sitten vastuussa siitä etten koskaan saanut pakettia. Prkl.

Naapurini osoittautui kuitenkin ystävälliseksi nuoreksi mieheksi. Ihmettelimme hetken UPS:n käytäntöä ja poika totesi ettei tästä ollut mitään vaivaa. Sain pakettini ja kiitin avusta. Ennen en ole poikaa nähnytkään. Kuullut vain äänen kun hän on ottanut tyttöystävänsä kanssa yhteen. Voihan sitä tutustua naapureihin näinkin. Pakon edessä ja kuriirifirman avustuksella. Tänks UPS.

Show Goes On

2011-05-03T17:26:00.000+03:00

Työkaverini yllättää silloin tällöin kommenteilla, joita ei uskoisi kuulevan hänen tai oikeastaan kenenkään muunkaan suusta. Talvella hän kommentoi kampaustani (?) hyvännäköiseksi. Päässä minulla oli tuolloin pipo ja hiukset sen alla tavallisella ponnarilla. Sillä jolla olen pitänyt hiuksiani aina vuodesta 2007 (?) lähtien. Työkaverista tuo "kampaus" sopi minulle erittäin hyvin. En voisi olla enempää samaa mieltä, siksi kai siihen jämähdinkin.

Tänä vuonna kevättä on ollut rinnassani ilmeisesti poikkeuksellisen paljon, koska olen uskaltanut mennä töihin hiukset auki ensimmäisen kerran, no, aika moneen vuoteen. Kahdessa edellisessä duunipaikassa en ainakaan pitänyt hiuksiani auki. Kyllä entiset työkaverit olisivat nyt ihmeissään, kun näkisivät minut. Sehän hymyilee ja sillä on tukka auki. No huh huh.

Tänään tuo kummallinen työkaveri kehui kampaustani taas todella hyvännäköiseksi. Ja sanoi, että se on kuulemma sellainen "eat shit" kampaus. Näytän kuulemma siltä, etten ota vastaan mitään paskaa. Heh. Miehet on hauskoja. Ja tänään kuten lähes kaikkina päivinä viimeisen kahden viikon aikana, hiukseni olivat auki. Liekö jämähdän seuraavaksi sitten tähän. Näillä kommenteilla mahdollisesti.

Lupe Fiasco on tyrkännyt ulos uuden albumin. Alla oleva ralli on uusin rakkauteni musiikkirintamalla.

T.I. julkaisi uuden levynsä viime vuoden puolella. Levy ei ole yhtään edeltäjänsä veroinen, mutta seuraavasta biisistä tykkään (jos unohtaa, että Chris Brown on yksinkertaisesti nolo).

Slimthugga Muthafucka julkaisi näköjään myös uuden levyn viime vuoden puolella. Mitenkä nämä nyt näin jää huomaamatta.. Enpä ole levyä kuunnellut, mutta yhteistyö B.o.B:n kanssa ainakin toimii.

Tämän kukkakepin levyynkään en ole Black & Yellow sinkkua enempää tutustunut, mutta tällainen herkistely iskee meikäläiseen aina.

Gucci Manen ja Usherin Spotlight puhuttelee myös herkkää puoltani. Gucci Mane ei silti kuulosta hyvältä eikä etenkään näytä. Siksi tästä ei ihan oikeaa videota kannata edes katsoa.

Että näin. Epäilen ettei paluuta ole tapahtumassa, mutta joskus tuntuu hyvältä sanoa edes jotain.

My Precious

2011-03-08T18:49:00.000+02:00

Kaikessa blogihiljaisuudessa olen jättänyt kertomatta, että sain autoni kolme viikkoa sitten.

Plussakelien jälkeen auto ei valitettavasti enää näytä ihan tuolta, mutta kaunis se on silti. Etuvalot ja väri tekevät ilmeestä sähäkän, virtaviivaisen ja sporttisen ja etusäleikkö tuo mieleen jopa Maseratin.

Peppukin sillä on ihan kiva. Ei liian lättänä eikä liian pyöreäkään, sellainen sporttisen kulmikas.

(kuvat lainattu Delta Auton sivuilta)

Tavalliset vanteetkin näyttävät hyviltä. Kaikissa autoissa ne ei sitä todellakaan ole. Auto on myös aavistuksen monia muita pikkuautoja pidempi ja ehkä osittain siksikin niin virtaviivaisen näköinen. Ovet ovat niin leveät, että niiden kanssa saa olla todella varovainen.

Tuntuma ajamiseen ja autoon on löytynyt aika nopeasti, vaikka aluksi kierroksia oli yli 3000, kun kaasuttelin liikkeelle. Kyydissäni on ollut Ryökäleen lisäksi kaksi työkaveria, joista toinen kuvaili ajmistani ralliksi, mutta ei kuitenkaan pelännyt kyydissäni. Ei minuakaan (enää) jännitä, mutta hankin silti itselleni suojelusenkelin.

Autossa kuuluu luukuttaa musiikkia (täysillä). Vaikka tätä.

Match Made In Heaven

2011-03-07T18:48:00.000+02:00

Olen ajatellut, että täydellisen, omaan ihonväriin sulautuvan meikkivoiteen löytäminen on täysin mahdotonta. Jossain vaiheessa lopetin jopa tällaisen tuotteen etsimisen, kun luulin etten sellaista koskaan löytäisi. Tyydyin vähän sinnepäin oleviin tuotteisiin toivoen ettei kukaan katsoisi naamaani liian tarkkaan. Like that's gonna happen. Työkaverit on sellaisia haukkoja, että ne huomaavat kaiken. Väärän värisen meikkivoiteenkin.

Kevätaurinko on asia joka saa joka vuosi halajamaan muutoksia niin kehoon, kotiin kuin vaatekaappiinkiin. Ikävästi tuo ihana valo näyttää kaikki virheet kaikkialla. Kun tuossa sitten perjantai-iltapäivänä kauhukseni huomasin, että väärän väärinen meikkivoiteeni on karannut jostain kohdista ja pakkaantunut toisiin, ajattelin että asiaan on ehdottomasti saatava muutos.

Täydellinen meikkivoide on mielestäni sellainen, joka peittää virheet jättämättä kasvoja liian meikatun näköiseksi. Olisi ihanaa kun iho näyttäisi kuulaalta, terveeltä ja ~~virheettömältä~~ vähän vähemmän laikukkaalta ja punertavalta. Naputeltuani googleen "kosteuttava, peittävä meikkivoide" ja luettuani kehuja ja suositteluja, marssin Jumbon Emotioniin Biothermin Sense Aquaradiancen perässä.

(kuva lainattu)

Sain avukseni myyjän, joka pyyhkäisi tuota omaa väärän väristä meikkivoidetta pois leuastani ja taputteli tilalle kahta sävyä edellä mainittua meikkivoidetta. Toinen sävyistä osoittautui täydelliseksi. Se vaalein mitä löytyy. Paleface.. 26 euron (alennettu) hinta ei kirpaissut yhtään ja mukaan lähti vielä parinkympin meikkivoidesivellinkin.

Olen nyt pari päivää kokeillut niin uutta meikkivoidetta kuin sivellintäkin. Yleensä olen suorittanut levittämisen ihan käsin, koska sieni imee ainetta liikaa itseensä. Mutta hitto, että tuo sivellin on näppärä. Joissakin kohdissa, kuten nenässä on ihan pakko vähän avustaa sormin, mutta muuten meikkivoiteen levittäminen siveltimellä on todella vaivatonta, nopeaa ja lopputulos tasainen. Ostamani meikkivoide on aika juoksevaa ja ensimmäisillä vedoilla näyttää siltä, että **tut se mitään peittää, mutta jotenkin kasvoilla tuo aine kuitenkin muuttuu juuri sopivasti peittäväksi jättäen ihon kuitenkin kauniin kuulaaksi ja luonnollisen näköiseksi. Täydellistä.

Pahimpiin epäkohtiin joudun lisäämään peitevoidetta tai paksumpaa meikkivoidetta (itseasiassa meikkivoide on mielestäni ehdottomasti parempi, koska kaikki kokeilemani peitevoiteet ovat liian kuivia eivätkä levity tasaisesti), mutta enpä ole sellaista ihmeainetta vielä löytänytkään, jolla saisi yhdellä kerroksella ihon näyttämään virheettömältä, mutta silti kevyesti meikatulta.

Parin päivän käytön jälkeen olen melko varma, että olen ihastunut. Toimistossa vietetyn työpäivän jälkeenkään meikki ei näyttänyt ihan hirveältä. Ei se toki täydelliseltäkään näytä, mutta ei myöskään siltä että täytyy kiljaista kauhistuksesta omaa peilikuvaa katsoessa. Vielä kun saisi nämä näppylät taiottua jonkun teinin kasvoille minne ne oikeasti kuuluvat..

"Kiitos"

2011-02-09T19:17:00.000+02:00

Sain amerikkalaiselta kollegalta tänään sähköpostin, josta en ole aivan varma miten se pitäisi tulkita. Viesti kuului näin: thanks for all your help, you are doing a "great" job... Hmmm.. Suomalaisena pidän tuollaista automaattisesti vittuiluna, mutta en ole varma osaako jenkit vittuilla (jep, vittuilua right back at ya). Samainen mies on lähettänyt minulle yhdestä ja samasta tuotteesta toimitusaikakyselyn kolme kertaa. Ensimmäisessä viestissä hän halusi toimitusajan kolmelle, toisessa yhdelle ja kolmannessa kolmelle kappaleelle. Pitäisikö lähettää hänelle viesti: thanks for making this job so "easy"... Hänen lähettämänsä viesti liittyi tilaukseen, jonka toimitusta en uskaltanut luvata perjantaille vaan lupasin tehdä parhaani, jotta se saadaan toimitettua viimeistään alkuviikosta. Kun mikään ei riitä..

Robynin Body Talk albumi ilmestyi viime vuonna, mutta minä tutustuin siihen pari päivää sitten. On muuten hyvä. Suosittelen.

Muistatteko vielä tämän? Tykkäsin tästä teininä ja tykkään muuten vieläkin.

Serious Head Turner

2011-02-07T19:50:00.001+02:00

Tein tänään aika kalliin heräteostoksen. Olin kyllä tarkkaan (?) harkinnut minkä merkkisen, mallisen ja hintaisen auton haluan, mutta en ollut ajatellut tekeväni kauppoja vielä. Löysin kuitenkin netistä tänään auton, jota oli pakko päästä katsomaan ja koeajamaan. Löysin etsimäni Fiat Grande Punton ja vieläpä ihan tuosta läheltä. Autossa on kaikki ominaisuudet mitä tarvitsen ja värikin on hyvä. Hinta oli aavistuksen enemmän kuin mitä olin ajatellut, mutta siitäkin sain vähän tingittyä.

Auton perään oli kyselty ja osittain siksi tein päätökseni nopeasti. Tällaiset autot eivät pysy markkinoilla kauaa enkä halua jäädä ilman tai tyytyä toiseksi parhaaseen. Viikonloppuna myyjä oli myynyt kyseistä mallia kolme kappaletta. Virallisesti en autoa vielä omista, koska en ole maksanut siitä senttiäkään. Itse asiassa minulla ei ole edes rahoitus vielä kunnossa. Mutta tuo sivuseikka tulee (todennäköisesti) kuntoon lähiviikkoina ja sen ajan my precious odottaa minua autoliikkeellä. Paperilla auto on jo minun.

Auto huollettiin tänään (ja siihen vaihdettiin jakohihna) ja myöhemmin tällä viikolla se vielä katsastetaan autoliikkeen toimesta. Takuuta autossa on voimassa vuoteen 2013 saakka. Auto on vuosimallia 2008 ja sillä ei ole ajettu edes 30 000 kilometriä. Auto on siis kuin uusi. Pienenä triviana voin kertoa, että Fiat Grande Punton muotoilusta vastaa sama heppu, joka on suunnitellut Ferrareita ja Maserateja. Giorgetto Giugiaro on palkittu vuonna 1999 vuosisadan automuotoilijana. Enkä yhtään ihmettele miksi.

Mitäs olette mieltä? Onko tämä minun näköinen auto? Vai kuvitteletteko rattiin mummon? Punainen ei ole mun juttu ja omani onkin sähäkämmän värinen kuin tämä.

(kuva lainattu)

Sporty, Active And Dynamic

2011-01-31T18:58:00.002+02:00

Kun päätin hankkia auton, oli ajatuksissa pieni, käytetty ja edullinen kauppakassi. Mielellään musta. Ilmastointia olen pitänyt pakollisena varusteena aina ja etenkään viime kesän jälkeen en siitä tingi. Auto ei myöskään saa näyttää siltä, että se kuuluu mummolle, vaikka pieni onkin.

Nälkä kasvaa ja kuume nousee autoja katsellessa. Aluksi katsoin Fiat Puntoja ja nyt Fiat Grande Puntoja. Haaveissa olisi jotain vielä grandempaa, mutta jotkut haaveet pysyvät haaveina. Punton ja Grande Puntonkin välillä on jo parin tuhannen euron ero, mikä kasvattaa suunnittelemaani budjettia vähän liikaakin. Mutta kuten todettu, auton pitää näyttää ikäiseni naisen autolta. Grande Punto on virtaviivainen ja äkäisemmän näköinen kuin nössömpi Punto.

Fiatien varustelutasoa kuvaillaan sanoilla sporty, dynamic ja active. Parhaimmalta kuulostaa sporty. Niissä näyttäisi olevan vähän muita versioita isompi kone ja enemmän tehoja. Olisi näppärää, jos auto olisi sellainen, että sillä uskaltaisi ja kehtaisi tarvittaessa ajaa vaikka Jyväskylään. Erikoisvanteilla varustettuja yksilöitäkin olen löytänyt kohtuuhintaan. Erikoisvanteet ei ole kuitenkaan sellainen ominaisuus, joka kuuluu must have -listalleni. Minun huonosti harjaantunut näköni kun ei niitä välttämättä edes erota pölykapseleista. Erikoisvanteet olisi lähinnä sellainen ominaisuus, jolla voisi päteä miesten seurassa.

Sen lisäksi, että olen haaveillut tällä viikolla sporttisesta ja dynaamisesta autosta, olen ollut itse sporttinen ja aktiivinen. Minusta on tullut urheiluhullu. Tiedän kuitenkin että se on ohimenevää. Vuodenvaihteen jälkeen moni muukin sairastuu samaan tautiin. Viime viikolla kävin pyöräilemässä (sisällä) kolme kertaa ja eilen pyöräilyn lisäksi tunnin kävelylenkillä. Ilmassa oli jo ihan selvästi kevättä. Ihanaa. Tulisipa kevät ja kuivat asvaltit pian. Vielä hetken tästä joutuu kuitenkin vain haaveilemaan näiden hankien keskellä.

Bad News

2011-01-26T19:20:00.000+02:00

Ikävästi näyttää siltä etten ole saamassa vakituista työpaikkaa lähitulevaisuudessa. Esimies totesi eilen palaverin päätteeksi, että työsuhteeni jatkosta olisi keskusteltava mikäli haluan jatkaa. Työsuhteen jatko tulee kuitenkin edelleen olemaan todennäköisesti määräaikainen. Ilmeisesti syynä on se, että firman politiikka nyt vaan sattuu olemaan sellainen. Suositaan määräaikaisia työsuhteita. Ja henkilöstövuokrausfirmoja. Määräaikaisuus tulisi siis jatkumaan henkilöstövuokrausfirman kautta.

Vituttaa. Ihan periatteestakin, mutta myös siksi, että on ärsyttävää olla ulkopuolinen. Jotkut älypäät kehtaa sanoa, että määräaikainen työntekijä on ihan samanarvoinen kuin kaikki muutkin. Samanarvoinen my ass. Cut the crap. Meillä jaetaan liikunta- ja työmatkaseteleitä, mutta arvatkaa vaan onko määräaikaiset niihin oikeutettuja. Tässä firmassa sain sentään kutsun pikkujouluihin, kun yhdessä edellisessä työpaikassa ei päässyt edes niihin (ihan kuin olisin edes halunnut joutua näkemään keski-ikäisiä vakuutusalan mammoja pikkumustissaan, pikku maistissa). Vituttaa myös se kun kuukausipalkkaisena työntekijänä joutuu täyttämään tuntilistaa ja metsästämään esimieheltä siihen allekirjoitusta. Henkilöstövuokrausfirman kanssa hoidettuna kaikki on helvetin kankeaa ja vaikeaa.

Mutta joo se siitä. Tiedetään, että tämä on tätä päivää. Näin se vaan menee. En ole ainoa. Pitää olla iloinen, että on edes työpaikka. Jee.. Vaikka isoja, rahaan liittyviä tulevaisuuden suunnitelmia onkin ihan mahdotonta tehdä tällaisissa työsuhteissa, sen auton ajattelin kuitenkin hankkia. Auto antaa mahdollisuuden etsiä uutta työpaikkaakin vähän suuremmalta alueelta. Katselen ehkä jo tänä keväänä mitä työmarkkinoilla on tarjolla. Nopealla silmäyksellä tarjolla ei kuitenkaan ole juuri muuta kuin määräaikaisuuksia. On siis aivan sama pysyä nykyisessä työpaikassa. Enkä edes haluaisi sieltä lähteä.

Eilen illalla spinningtunnilta (!!!) kotiin palatessa autossa kuunneltiin tuttuun tapaan Bassoradiota. Siellä soi vanhaa kunnon ysärihoppia. Se on ehkä parasta. Tällä Rootsin videolla parasta kainaloihin vedettyjen vaaleansinisten bikinipöksyjen lisäksi on tuo nuori Black Thought. Tohon mä ihastuin ennen kuin rakastuin Commoniin. Ja vähän aikaahan mä seurustelinkin ton kanssa (in my dreams). Commonin kanssa mun pitäis mennä joskus vielä naimisiin. Koskahan määräaikaiset avioliitot tulevat muotiin.. Jos jo ennalta sopisi, että mä en muuten sua katsele sitten kuin pari vuotta, ei tulis niin paljon ikäviä avioeroja. Puolisoja välittävä ja vuokraava firma vois kyllä olla jo vähän liikaa. Ja jotta ei tule mitään väärinkäsityksiä, niin lähtökohtana itselläni kuitenkin on se, että Commonin kanssa solmi(si)n ihan vakituisen suhteen.

If You Do The Speed Limit, Get The F*** Outta My Way

2011-01-24T19:54:00.001+02:00

Joulukuussa aloin kypsymään assarin assarina olemiseen. Tuntui, ettei työni kehity suuntaan eikä toiseen ja saan tehtäväkseni vain kaikki helpoimmat ja paskimmat hommat. Motivaatiota ei ollut tarpeeksi, jotta olisin jaksanut vaatia lisää haastetta. Alkuvuodesta minulle tarjottiin tuota toivomaani haastetta, antamalla vastuulleni yksi kollegani hoitamasta kolmesta asiakkaasta. Sain mitä tilasin. Ja vähän liikaakin.

Sähköpostini on nyt täynnä lukemattomia meilejä. On tilauksia, tilauksien peruutuksia, toimitusaika- ja hintakyselyjä, laskutusta, myöhästyneiden tilauksien seuraamista, selvittelyä ja vähän lisää selvittelyä. Työ on monipuolista ja tykkään siitä mitä teen. Mutta stressaan myös tekemättömistä töistä. Tykkäisin saada asiat hoidetuksi nopeasti. Heti. En ole tottunut siihen, että minulla on näin paljon keskeneräisiä töitä.

Olen kuitenkin iloinen haasteesta. En ole vain muiden apuna, vaan minulla on oma vastuualueeni. Työni olisi itsenäistäkin, jos en joutuisi edelleen kysymään kaikkea työkaveriltani. Tässä näkee sen miten tärkeää kunnon perehdytys on. Olen aika nopea oppimaan, mutta ihmeisiin en minäkään pysty. Tässä kaikessa on aika paljon haastetta. Kun samaan aikaan pitäisi opettaa itselleen uusi järjestelmä, uudet tuotteet, uudet työtehtävät ja oppia vielä talon tavoille. Minusta on huvittavaa (ärsyttävää), että työkaveri lähtee Brasiliaan kouluttamaan kollegoita, vaikka ei ole kouluttanut minuakaan mitenkään. Tarkoitus kuitenkin kai oli, että hän sen tekisi. Hänen onni, etten ole ihan urpo.

Määräaikainen työsuhteeni päättyy parin kuukauden kuluttua. Työsuhteen jatkosta ei ole muuta tietoa kuin se, että firman uusissa tiloissa on minullakin työpiste. Työmäärän ollessa tällainen, olettaisin myös, että tarvetta työpanokselleni on jatkossakin. Kauhean pahasti en ole kai vielä kerennyt mokaamaankaan ja työkavereiden kanssa tulen erinomaisesti juttuun. Haluaisin ainakin itse työsuhdetta jatkaa. Vakituisena työntekijänä. Määräaikaisuuteen ei minun mielestä ole edes perusteita. Palkankorotuksenkin aion saada. Koskaan ei ole jäänyt vielä saamattakaan.

Tässä kevään mittaan tulee ajankohtaiseksi myös auton hankinta. Kieltäydyn kulkemasta työmatkat kolmella eri kulkuneuvolla ja yli tunnin suuntaansa. Aion sijoittaa vapaa-aikaan ja vapauteen. Sellaiseen kivaan, pieneen kauppakassiin. Yksi valkoinen on jo kiikarissa. Ja jotta en kuulostaisi ihan tytöltä, voin sanoa ettei tuon kokoluokan autoissa ole tehoja nimeksikään (epäilen että ne kulkevat painovoiman ja tuulen avulla), mutta autosta löytyy ilmastointi ja kesä- ja talvirenkaat vanteilla.

Tää on niin mun anthem liikenteessä. Ja kaupoissa.

Ajoin pitkästä aikaa autolla viikonloppuna, kun kävin moikkaamassa ystävääni ja kahta ihan törkeen söpöä kissanpentua Lahdessa. Hitsi, että oli kiva ajaa taas autolla. Ja vieläpä ihan itsekseen. Ilman yhtäkään yli-ihmistä neuvomassa vieressä. Ja hyvinhän se sujui. Iski ihan autoilukuume.

Maantiedon Oppitunti

2011-01-12T18:59:00.000+02:00

Minulle esitettiin tänään kysymys, joka veti aika hiljaiseksi. Puhuimme aamukahvilla Jyväskylästä ja myös kaupungin koko tuli puheeksi. Jossain vaiheessa keskustelua (juuri kun olin todennut toiselle työkaverille, että Jyväskylässä on nykyään noin 130 000 asukasta) eräs työkaveri kysyi "onko Jyväskylässä liikennevaloja?" Mitä?!?! Luulin ensiksi, että se oli vitsi, mutta ei se ollut.

Työkaveri perusteli kysymystä sillä, että on viettänyt lapsuutensa Uudenmaan pikkukunnissa, joissa ei ole liikennevaloja. Eikä hän siksi ilmeisesti ole ihan varma onko niitä muualla kuin Helsingissä ja Vantaalla.. Ei ole välttämättä edes varmaa onko Suomessa elämää muualla kuin Uudellamaalla, Lapin hiihtokeskuksissa ja risteilyaluksilla. Todettiin toisen työkaverin kanssa, että tällaisissa tilanteissa on parempi olla hiljaa ja googlata vaikka asia. Kaikkea ei kannata sanoa ääneen. Haapajärven ainoat liikennevalot vievät ABC:n autopesuun, mutta Jyväskylä on kuitenkin Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki. Kyllä sieltä muutamat liikennevalot löytyy.

On kai meidän kaikkien sivistyksessä joskus aukkoja. Mutta tuo on jo jotain sellaista mitä en voi ymmärtää.

Vituttaa Vain Näin Vähän

2011-01-11T19:15:00.000+02:00

Onko teille tuttuja sellaiset vähän nolot tyypit, joiden jutuille nauretaan ei siksi, että ne olisi niin hauskoja vaan siksi, että ne on niin tyhmiä? Sellaisten tyyppien seuraan et halua jäädä yksin tai sinuakin voidaan pitää yhtä urpona (ja sinähän et tietenkään ole). Toivottavasti ette vastaa tähän, että minä olen sellainen. Työpaikallani on yksi tällainen jätkä, joka kertoo juttuja joita me muut emme yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Ne jutut on siis ihan oikeasti tyhmiä. Ja outoja. Useimmiten. Tämä jätkä on sinänsä ihan harmiton kaveri ja ulkoisesti ihan asiallinen. Ei mikään nörtti edes, vain hieman hassu. Mutta välillä vaan toivoisin niin kovasti, että se pitäisi turpansa kiinni.

Pahinta on se, että minusta tuntuu että se on ruvennut kaveraamaan vähän liikaa kanssani. Se lähettelee sähköpostilla niitä tyhmiä juttujaan ja lyöttäytyy kahvitauolla ja ruokatauolla aivan viereeni, vaikka vapaana olisi muitakin paikkoja. Ou nou. Et ainakaan ihastu muhun. I'm way too cool for you. Ups. Siirryinkö juuri kiusatusta kiusaajan rooliin.. Ei, kyllä mä ihan kiltti sille jätkälle olen. Vastaan (ainakin välillä) viesteihin ja juttelen sille. Mutta sitten kun se sadannen kerran sanoo saman asian, johon ensimmäisellä kerralla olen sanonut ettei kiinnosta, joudun välillä vähän ärähtämään tai ainakin jättämään hänet täysin huomiotta. Tuollaiset tyypit taitavatkin olla juuri sellaisia, jotka haluavat huomiota. Minkälaista tahansa. Ei niitä edes kiinnosta kiinnostaako muita.

Muuten tulen töissä hyvin juttuun kaikkien kanssa. Olen todistanut riitojakin, mutta niihin en ole kuitenkaan itse ollut millään tavalla osallinen. Työkavereiden kanssa on pääasiassa hauskaa ja useimpien kanssa olen samalla aaltopituudellakin. Itse työ osoittaa potentiaalinsa hitaasti, mutta minunkin pitäisi muistaa olla kärsivällinen. Välillä vituttaa monikin asia, paljonkin, mutta nyt on taas hyvä fiilis. Ja kaikki on edelliseen paikkaan verrattuna helvetin hyvin.

Saavutin muuten tälle vuodelle asetetun tavoitteenkin jo. Nuorruin vähän liikaakin. Työkaveri vitsaili, ettei usko minua yli 12-vuotiaaksi. Tarina ei kerro johtuiko epäily ulkonäöstä, jutuista, käytöksestä vai taidoista vai ehkä kaikista näistä. Ihan vähän liian vähän tuo silti on. Jos nyt vaikka siinä plus miinus kahdessakymmenessä pysyisi.

Loppuun vielä pari muistutusta siitä, että jalat on hyvää pitää maassa kaikesta suosiosta ja paremmuuden tunteesta huolimatta.

Herätys!

2011-01-05T21:09:00.000+02:00

No mä oon ainakin hereillä. Meinasin aloittaa uuden vuoden valittamalla, mutta en enää muista mikä vitutti.

Viime vuonna tuli ulos niin monta hyvää levyä (Nappy Roots, Big Boi, The Roots, Kanye West..), että unohdin kokonaan tutustua John Legendin ja The Rootsin yhteistyöhön. Shame on me. Tiesin kyllä levystä (Wake Up!), mutta unohdin täysin kuunnella sitä. Nyt kuuntelin. Ja on se kuuntelemisen arvoinen. E(hke)i mikään masterpiece, mutta kivan letkeetä. John Legendin samettinen ääni, Black Thought (entinen poikaystäväni) ja oikeat soittimet. Tykkään.

Ja telkkarista lisää tätä kiitos.

You are perfect.

Retrospect For 2010

2011-01-03T19:47:00.001+02:00

Teinkö viime vuonna mitään muuta kuin valitin? Let's see.

Tammikuussa 2010..

ulkoilin talvisessa Helsingissä ja Jyväskylässä, valokuvailin paljon ja haavelin hemmottelulomasta Haikon kartanossa. Haaveilin myös uudesta työstä. Ajoin autoa piiitkän tauon jälkeen ja olin tyytyväinen itseeni kun se sujui niin hyvin.

Helmikuussa 2010..

harkitsin lopettavani bloggailun vähäisen innostuksen ja kiinnostuksen vuoksi. Pidin noin viikon tauon ja jatkoin taas. Haaveilin lomasta ja matkasta. Podin flunssaa.

Maaliskuussa 2010..

haaveilin edelleen uudesta työpaikasta. Vietin miniloman ulkoillen ja shoppaillen. Keskustelin esimiehen kanssa siitä miksi otsassani näyttää sojottavan tappi.. Löysimme Ryökäleen kanssa lähitienoolta hyvän pizzerian, jota on sen jälkeen käytetty yhtä ahkerasti kuin legendaarista jyväskyläläistä Ali Babaa. Istuttiin iltaa ystävien kanssa. Varasin matkan Tukholmaan.

Huhtikuussa 2010..

verotoimisto ilahdutti tiedolla muhkeasta veronpalautuksesta. Teimme pikavisiitin Lahteen ystävien luo. Ryökäle osti fillarin ja aloitimme uuden "harrastuksen". Bloggailuinto oli vaihteeksi hukassa.

Toukokuussa 2010..

kävin lomailemassa Tukholmassa ja lensin yksityislentokoneella työmatkalle Ruotsiin. Pyöräilin ja otin aurinkoa.

Kesäkuussa 2010..

vietin mahtavan juhannuksen rakkaiden ystävien kanssa mökillä. Olin jatkuvasti väsynyt. Johtuen kenties työoloista.. Vietin kuitenkin mukavan tyhypäivän töissä. Bussikuski kysyi otanko aikuisten lipun ja Alkossakin kysyttiin papereita.

Heinäkuussa 2010..

vietin kesälomaa paahtavassa kuumuudessa. Reissasin ympäri Suomea treffaten sukulaisia ja ystäviä. Mökkeilin, otin aurinkoa ja yritin rentoutua. Pelkäsin paluuta töihin jokaikinen päivä.

Elokuussa 2010..

palasin ahdistuneena takaisin töihin. Tulin siihen lopputulokseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Hain uutta työtä ja pääsin haastatteluun. Täytin vuosia ja mies järjesti yllätykseksi mökkiviikonlopun poikien kanssa, itselleen.

Syyskuussa 2010..

sain ja aloitin uuden työn! Sain työkaverin kyynelehtimään ja uudessa työpaikassa hämmentävän paljon katseita ja huomiota miehiltä.

Lokakuussa 2010..

nautin huomiosta uudessa työpaikassa. Tutustuin mukaviin ihmisiin. Olin helpottunut. Tuskailin huonon perehdytyksen kanssa.

Marraskuussa 2010..

viihdyin töissä. Olin aika sekaisin kaikesta. Aika meni nopeasti. Tein kaksi viikonloppua töitä. Minua luultiin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni vanhemmaksi mitä olen. Vanhenin puolessa vuodessa 16 vuotta, kun nuori kloppi tehtaalta epäili minun olevan 32-vuotias. Olin järkyttynyt. Olen edelleen.

Joulukuussa 2010..

asuin Suomen lumisimmassa paikassa. Töissä alkoi mennä hermo huonoon perehdytykseen. Ensimmäistä kertaa uusi työ ärsyttikin. Bloggailuinto oli taas kerran jollain muulla kuin minulla. Tilille lävähti mukava veronpalautus sekä palkka, joka piti sisällään marraskuun ylityökorvaukset. Vietin työpaikan pikkujouluja jääkiekkomatsissa ts. jäähallin ravintolassa syöden ja erityisesti juoden hyvin. Loppuillan vietin poikien kanssa Club Prkl:ssä. Olin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon krapulassa töissä.

Soitin Nordeaan ja sovin opintolainan takaisinmaksusta. Olen opintovelaton elokuussa 2022. Jey..
Sain maailman ihanimman joulukortin 6-vuotiaalta kummipojaltani Baltimoresta. Liikutuin melkein kyyneliin. Vietin joulun Jkl:ssä ja Pohjois-Pohjanmaalla sukuloiden. Vietin vuodenvaihteen Haikon kartanossa syöden etanoita, kuhaa ja rapurisottoa, samppanjasorbettia, suklaakakkua ja kirsikkakastiketta ja juoden kuohuviiniä ja samppanjaa.

Jos en olisi katsonut taaksepäin, olisi jäänyt huomaamatta, että viime vuosi piti sisällään kivojakin asioita. Huonoa oli kuitenkin enemmän kuin hyvää ja siksi toivonkin että tämä vuosi on edeltäjiään parempi. Ei kai kahden surkean vuoden jälkeen voi tulla muuta kuin hyvä vuosi.. Vai menikö se niin, ettei kahta ilman kolmatta? D'oh!

Ootte Varmaan Miettinyt Miks E On Ollut Kauan Poissa

2010-12-22T17:01:00.001+02:00

No ette muuten varmaan oo.. Yksi lukija luovutti "tauon" aikana ja yksi tuli tilalle. Analyticsin mukaan joku/jotkut käy täällä lähes joka päivä. Nostan hattua. En tiedä mitä mielenkiintoista kuvittelette täältä löytävänne.. Hah.

Ajattelin etten enää päivittäisi blogia. Blogissa vierailleet ovat varmaan huomanneet, ettei juttu oikein irtoa. No shit.. Taitaa olla niin, etten osaa kuin valittaa. Kun töissä menee ok, ei minulla ole mitään sanottavaa. Jouluhan tässä tosin olisi, joten voisihan sitä valittaa vaikka turvottavista ja närästävistä jouluruoista ja idiooteista liikenteessä ja kaupoissa. Puhumattakaan siitä kuinka tänä vuonna ei sitten hankita yhtään joululahjaa. Onnistuu yhtä hyvin kuin käydä parilla. Ensi vuonna ostan ihan vitusti lahjoja kaikille.

Tämä vuosi on mennyt niin vituiksi ja loppuvuosi vielä niin nopeasti etten ole jaksanut/muistanut/ehtinyt stressata joulua. Vasta viime metreillä iski paniikki, että se on täällä taas. Ja taas täytyy tsempata ettei pilaa kaikkien joulumieltä. Kyllä mä sen joskus vielä vietän yksin.. Tänä vuonna kuitenkin vietän sen tuttuun tapaan sukuloidessa. Lahjat on paketoitu, koti siivottu. Huomenna ajellaan idioottien kanssa Jyväskylään. Onneksi meidän autossa niitä ei ole montaa. Tänään on luvassa vielä pientä äherrystä leipomisen ja pakkaamisen merkeissä. Ja huomenna on vielä normipäivä töissä.

Vielä ollaan kuitenkin hengissä. Mutta joulun jälkeen täytyy tsekata elintoiminnot uudelleen.

En luonnollisesti välitä joululauluistakaan, paitsi tästä. Kaikessa kamaluudessaan ihan mahtava! Just niin ankeakin kuin joululaulun voi vaan odottaa olevan.

Ja automatkalla luukutetaan uutta Kanye Westiä for sure. God damn! Genius! Tätä levyä ei pysty edes sanoin kuvailemaan.

Helkkarin kivaa ja rentouttavaa joulua.. Eli ihan normiviikonloppuja vaan kaikille!

Mitä Mulle On Tapahtunut?

2010-11-15T19:42:00.000+02:00

Tänään kuultua:

Ryökäle: "Tulisipa flunssa ettei tarttis mennä pariin päivään töihin. Mä en haluu mennä töihin."
Meitsi: "Mä haluun."

Ei lisättävää. En olisi koskaan uskonut sanovani jotain tuollaista.

Uusi työ on muuttanut minua ihmisenä. Tai ehkä vain tuonut vanhan minäni takaisin. Olen iloinen. Tykkään taas ihmisistä (paitsi kaupassa ja liikenteessä). Nauran koko ajan. Hymyilen. Viihdyn työkavereideni seurassa. Hitto, olen jopa leiponut kaksi kertaa chocolate chip cookieseja heille (olivat muuten menestys).

Itse työtä en nyt lähde analysoimaan. Siitä keksisin varmasti moitittavaakin. Nautin nyt tästä uskomattomasta tunteesta, kun ei vituta mennä töihin. Kun kukaan ei kyttää, hauku eikä hoputa. Kun töissä on hyvä olla.

Jos Et Sä Soita

2010-10-11T20:07:00.000+03:00

Olen ehkä jossain vaiheessa saattanut väittää, että työelämässä miesten kanssa on helpompaa. No enpä menis nyt liioittelemaan noin. Naisten kanssa tulee ehkä enemmän ongelmia, kun tunteita ei voi jättää työpaikan ulkopuolelle. Mutta miehet ei osaa organisoida. Puhuin esimieheni kanssa tänä aamuna ja sain sovittua tämän päivän ohjelmasta. Koska esimieheni sanoi, että on tulossa toimistolle jossain vaiheessa päivän aikana, en ruvennut kyselemään huomisesta mitään. No olisi kannattanut. Nyt en tiedä yhtään mitä teen huomenna. Olen soittanut esimiehelleni kaksi kertaa ja lähettänyt tekstiviestin. Ei vastausta. Ei infoa. Et voi olla noin hankala.

Jos mulla olisi jo oma työpiste, tietokone ja netti, en ehkä miettisi niin kuumeisesti mitä seuraavana päivänä on ohjelmassa. Menisin aamulla töihin ja odottaisin, että joku ehkä ottaa yhteyttä. Soittaisin ehkä itse jossain vaiheessa esimiehelle. Mutta kun minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Ei siis mitään. Eikä kukaan muu osaa vastata näihin kysymyksiin kuin esimieheni. Jos esimiehestä ei nyt tänään kuulu mitään (tuskinpa enää tähän aikaan), menen huomenna viimeistään kasiin työpaikalle. Menen tehtaalle morjestamaan tuttuja ja piristämään miesten päivää. Jos siitä palkkaa maksetaan, niin fine. Mutta turha tulla mulle sanomaan, että olen väärässä paikassa. En varmasti ainakaan mene töihin vasta kahdeksan jälkeen, kuten tänään piti tehdä (koska esimieheni ei taida olla kovin early bird ja muutenkin toimiston väellä on ihan tyhmä rytmi).

Ei tällaista kyllä kiireellä voi selittää eikä millään muullakaan järkevällä syyllä. Voi vittu.

Maskotti

2010-10-04T19:47:00.000+03:00

En enää koskaan innostu mistään piste. Aina kun jostain innostuu, joutuu heti perään pettymään. Niin se vaan menee. Ja joo tiedetään, se on elämää. Toinen vaihtoehto on etten tee enää päivääkään duunia, mutta en tiedä mistä saisin rahaa elämiseen riittävästi. Olen nyt huomannut ettei uudessa duunissani toimi sisäinen viestintä eikä uuden työntekijän perehdytys. Ja näiden kahden pitäisi vielä kulkea kauniisti käsi kädessä. Niin kun ei tapahdu, on uusi ihminen hukassa. Viime viikko meni kivasti. Esimiesten esittäessä hyödyntöntä ja vaikeasti tavoiteltavaa, saimme sovittua keskenämme tosi hyvin kuka minua opastaa ja opastus olikin ihan loistavaa.

Tämä viikko ei alkanut yhtä hyvin. Kukaan ei tiennyt mitä minulle tänään olisi kerrottu ja minun olisi pitänyt osata kysyä oikeat kysymykset. Kun en ole vielä saanut minkäänlaista perehdytystä siihen mitä oikeasti tulen tekemään, on aivan mahdotonta kysyä tuotteista yhtään mitään, hyödyllistä ainakaan. Esimiestäni ei tavoitettu koko päivänä eikä hänenkään kanssaan päässyt siis neuvottelemaan voisinko tehdä pikku hiljaa jotain muuta kuin pyöriä duunareiden jaloissa tehtaalla. Kyllähän mulle tavallaan käy tällainenkin. En tee mitään, katson kun muut tekee ja palkka juoksee. Hitto, voinhan istua vaikka "kahvilla" koko päivän, mutta kun se ei varmaankaan ole tässä hommassa tarkoitus. Ja siitä saa sitten kuitenkin kuulla joku päivä. Haluaisin päästä pikku hiljaa oppimaan sitä mitä tulin taloon tekemään.

Ymmärrän, että perehdyttämiseen kuuluu eri vaiheita ja tämäkin on erittäin tärkeä osa sitä. Mutta ehkäpä työnkuvastani olisi voinut kertoa vähän enemmän (edes jotain) ennen tätä tuotteihin tutustumista. On mahdotonta tietää mitä pitäisi tuotteista kysyä, kun ei tiedä minkälaista tietoa voisi työssään tarvita. Ehkä minulle voisi kertoa kaiken kun en tekniikasta mitään tiedä, kuten tämän päivän opastaja epäili. Kuuleppa pappa, tiedän ainakin tietotekniikasta helkkaristi enemmän kuin sinä, joka ihmettelet miksei tietokoneen näytöllä tapahdu mitään. Kokeile laittaa vaikka se tietokone ensiksi päälle. Tänään tunsin oloni pirun tyhmäksi ja hyödyttömäksi. Haluan päästä asap perehtymään siihen omaan, varsinaiseen työhöni. Sitten kun sen hallitsen, ei haittaa jos ei pomosta koskaan kuulu mitään (paitsi sitten kun määräaikaisuus on loppumassa ja on aika neuvotella vakinaistamisestani ja palkankorotuksesta).

Olen nyt viisi päivää pyörinyt tehtaalla eikä päivääkään ole mennyt etteikö ulkonäköäni olisi kommentoitu jollain tavalla. Pitäisi varmaan vaan olla iloinen kun naama miellyttää. Itken kuitenkin parin vuoden kuluttua rupsahdettuani ettei kukaan enää katso minua sillä silmällä. Mutta kyllä tämä nyt jo alkaa ihan vähän ottaa päähänkin. Tänään minua kutsuttiin jopa maskotiksi. Mitäs olette mieltä, vastaanko maskotin kuvausta?

"Maskotti on hahmo, joka kannustaa joukkuetta tai on ravintolan vetonaula lapsille. Maskotteja voidaan myös käyttää omana onnenkaluna, esimerkiksi luokalla voi olla oma maskotti. Maskotti on yleensä eläin, mutta se voi myös olla mikä tahansa olento. Maskotin tarkoituksena esimerkiksi urheilutapahtumissa (varsinkin Yhdysvalloissa) on yleensä kannustaa joukkueen kannattajia kannatushuutoihin yms. Tällöin maskottina toimii joku maskotin pukuun sonnustautunut henkilö. Maskotin kuvalla/nimellä voidaan myös myydä erilaisia oheistuotteita.
Myös monella urheilijalla on maskotti. Tällainen maskotti muistuttaa yleensä ulkonäöltään itse urheilijaa, mutta on yleensä isopäinen tai muuten koomisen näköinen. Tällaisia maskotteja käytetään usein urheilijoiden kotisivuilla ja usein t-paitoja ja esimerkiksi matkapuhelimien taustakuvia myydään nimenomaan maskotin, eikä itse urheilijan kuvalla." (lähde Wikipedia).

Voisin periaatteessa harkita toimenkuvani muuttamista kokopäiväiseksi, isopäiseksi ja koomisen näköiseksi maskotiksi. Etenkin jos palkka pysyy samana. Veikkaanpa kuitenkin että tuohon hommaan puolen vuoden määräaikaisuuskin olisi liian pitkä, koska alkuhuuma laskee todennäköisesti hyvin nopeasti. Ja sen jälkeen olen ihan tavallinen pirkko, johon kukaan ei kiinnitä mitään huomiota paitsi silloin kun mokaan työssäni.

Bruno Mars on tehnyt kauhean nätin biisin näteistä tytöistä. Mä sain muuten yhdeltä duunarilta paperista taitellun kukan viime viikolla ja toinen olisi ollut valmis tekemään ylitöitä seurassani. Sorry, mä en ole valmis siihen.

All Good

2010-09-30T20:51:00.000+03:00

Olen pyörinyt koko viikon töissä tehtaalla. Toimistossa en ole käynyt ollenkaan enkä edes vielä tiedä missä työpisteeni tarkalleen ottaen sijaitsee tai kuka minut työhöni perehdyttää. Ei se mitään. Olen viihtynyt tehtaalla. Ehkä viihtyminen johtuu siitä, etten ole varsinaisesti tehnyt töitä. Olen seurannut kun muut tekee töitä ja tänään suurimman osan ajasta puhunut ihmisten kanssa paskaa toisin sanoen tutustunut ihmisiin. Tehtaalla on ihan mahtavia ihmisiä. Leppoisia, hauskoja ja monet aika hiljaisia kuten minäkin (ja loput sitten ihan jotain muuta kuin hiljaisia). Ei siis tarvitse esittää olevansa sosiaalisempi kuin mitä on, saa olla ihan oma itsensä. Tosin silloin kun kukaan ei siihen pakota, huomaankin olevani melkoinen lörpöttelijä. Olen jo kertonut ihmisille itsestäni enemmän kuin entisessä työpaikassa koko puolentoista vuoden aikana. Ja kaikki vaikuttavat hyvin kiinnostuneilta minusta..

Viihtyminen töissä saattaa johtua osittain saamastani huomiosta. Vaikka häkellyn edelleen siitä, kun minua tuijotetaan intensiivisesti. Suoraan silmiin. Ruskeissa silmissäni on ainakin se hyvä puoli, ettei miehet koskaan puhu tisseilleni. Koskaan on ehkä liioiteltu enkä edes halua nähdä kaikkia katseita mitä saan. Kyllähän ne varmaan tsekkailee muutakin kuin iiriksen väriä. Mutta on silti huvittavaa miten ihmiset puhuvat minulle ja minusta. Ehkä kaikista likaisimmat duunareiden jutut eivät ole kantautuneet korviini, mutta se mitä olen kuullut on vain hauskaa ja imartelevaa. Ihan sama, jos minua ei tässä vaiheessa pidetä toimiston älypäänä. On kiva saada positiivista huomiota. Ja tervetullut vastaanotto. Kukaan ei ole hönkimässä niskaani, ei käskyttämässä, hoputtamassa ja haukkumassa. Esimiestäni en ole nähnyt koko viikkoon. Toivottavasti homma jatkuu tällaisena jatkossakin. Voihan toki olla että tämä tehtaan porukka on mukava vain siksi, että voi sitten haukkua minut lyttyyn kun alan tekemään virheitä työssäni. Ehkä turhan aikaista olla innoissaan (pessimisti puhuu), mutta eipähän nyt ainakaan vielä ole alkanut ratkaisu epäilyttämään.

Everybody's Been Really Nice

2010-09-28T19:57:00.000+03:00

Ekan työpäivän jälkeen tuntuu oikeastaan siltä kuin olisi ollut koulussa. Ei siksi, että uutta asiaa olisi ollut niin paljon eikä edes siksi, että olisin ollut yhtä väsynyt tai pihalla. Vaan siksi, että tehtaalla ja ruokalassa kävellessä olo oli kuin yläasteella. Kyllä tehtaalla naisiakin on töissä, mutta en ole kyllä missään yksittäisessä paikassa saanut vielä noin paljon katseita miehiltä tai sitten olen ollut liian humalassa huomatakseni niitä. Vaatetus ja varustuskaan ei ollut samanlainen kuin Liar Liar -elokuvan hissikohtauksessa. Jotain ylimääräistä kuitenkin taisi tursuta jostain (varmaan räkä nenästä) kun jo työmatkalla autollinen jätkiä tööttäsi rautakaupan ohittaessani.

Just näin.

Leuka Rintaan Ja Kohti Uusia Pettymyksiä

2010-09-27T19:58:00.000+03:00

Huomenna se uusi työ sitten alkaa. Ei jännitä juuri ollenkaan. Mitä nyt välillä mietin miten monella eri tavalla tämäkin työsuhde voi mennä päin vittua. Välillä vituttaa että joutuu määräaikaiseen työsuhteeseen. En pääse yli siitä ajatuksesta, että olen jotenkin vähempiarvoinen työntekijä kuin muut. Kun aikuisena ihmisenä joutuu täyttämään tuntilistoja (vielä kuukausipalkkaisena), tuntuu jotenkin naurettavalta. Sitten ajattelen, että onneksi määräaikaisuus kestää vain puoli vuotta. Jos sen jälkeen määräaikaisuutta halutaa jatkaa, vaadin sille erittäin pätevät perustelut ja ilmoitan, että mielelläni etsin itselleni vakinaisen työpaikan. Määräaikaisuutta en aio jatkaa sen puolen vuoden jälkeen, mutta mielelläni jatkaisin hommia firmassa mikäli se hyväksi paikaksi osoittautuu. En jaksaisi vaihtaa työpaikkaa koko ajan.

Epävarmoina hetkinä yritän valaa itseeni uskoa, että kyllä kaikki järjestyy ja ehkä tästä alkaa hyvä vuosi. Huonoina hetkinä mietin myös sitä miten paljon entinen työpaikkani minussa menetti, ihan oikeasti. Työtodistuksen mukaan olen positiivinen ja korkean työmoraalin omaava ihminen, joka sopeutuu hyvin muuttuviin olosuhteisiin. On ammattitaitoinen, yhteistyökykyinen ja päämäärätietoinen. Minusta tuo on enemmän kuin kukaan tai mikään työnantaja voisi työntekijältään toivoa. Mutta aina se ei näköjään riitä. Oloni ei ole yhtään haikea (ei ollut edes perjantaina). Oikeastaan jopa odotan huomista. Sopivasti hermoillen. Wish me luck!

Cut Me Some Slack, Will You

2010-09-23T18:27:00.001+03:00

Viimeisellä viikolla töissä ei ole päässyt helpolla. Löysäilyyn ei ole tullut tilaisuutta. Olen kouluttanut koko viikon uutta tallentajaa työhönsä. Hän tekee parin kuukauden ajan kaikki simppelit tilaukset, jotta assarit kerkeävät tehdä tärkeämpiä juttuja. Häntä kouluttaessa olen tajunnut kuinka yksinkertaista työtä olenkaan tehnyt. Tallentamisen oppii parissa tunnissa. Toki työ pitää sisällään muutakin (ainakin sen oli tarkoitus pitää) eikä läheskään kaikki tilaukset ole niin helppoja, että ne parissa tunnissa sisäistäisi. Mutta silti.. Että ihan ammattikorkeakoulututkinnolla teen (tein, uuden työn on parempi tarjota vähän enemmän haastetta) noinkin haastavaa duunia.

Tällä viikolla olen varmistunut siitä etten jää kaipaamaan työtäni. Viimeksi tänään sain hoidettavakseni nakin, josta minua olisi pitänyt informoida jo hyvissä ajoin alkuviikosta, jotta olisin kerennyt varata sen tekemiseen aikaa. Myyjä ei kuitenkaan ottanut millään tavalla huomioon sitä, että viikkoni täyttyy kouluttamisesta ja huomenna on viimeinen työpäiväni. Sain homman tehtyä, mutta muutama muu jäi tekemättä. Huomiseen en ole valmistautunut oikeastaan mitenkään. Töihin joudun menemään varmaan jo seitsemään, että kaikki tulee tehtyä. Tai mitä vittua, joku muu tekee ne hommat sitten kun olen lähtenyt, saatana.

Onneksi työpöytäni ja kaappini ovat niin siistit (aina) ettei niiden järjestämiseen tarvitse käyttää kovinkaan paljon aikaa. Turhat ja henkilökohtaiset paperit syötän sulolle ja out of office -viestiin kirjoitan, etten palaa työpaikalleni koskaan piste. Ja ehkä hymiö perään. Työkavereille tarjoan ensimmäisen ja viimeisen kerran kahvilla suklaata ja otan vastaan mahdollisen läksiäislahjan (yrittäen esittää kiitollista sen sijaan, että näyttäisin todellisen ajatukseni "mitä vittua mun pitäis tällä tehdä?" tai sitten loukkaannun verisesti jos ei silläkään turhakkeella ole muistettu).

"Alan sattumalta olla täysin kyllästynyt esittämään, että minua vähääkään kiinnostaisi mikään. Mikään mitä tässä kamalassa ja masentavassa yrityksessä tapahtuu."

Olo on edelleen sekavan epätodellinen (tai epätodellisen sekava). Tätä on niin kauhean vaikea uskoa todeksi, kun sitä on halunnut niin kauan. Mutta fiilikset on ainakin hyvät. En tiedä poltteleeko huomenna kyyneleet silmiä lähdön hetkellä vai yritänkö vain pidätellä nauruani etten vaikuttaisi liian onnelliselta. Toisaalta kaikki taitavat kuitenkin jo olla sitä mieltä, että olen muuttunut iloisemmaksi irtisanoutumisen jälkeen. Viimeksi tänään työkaveri totesi, että aloin hymyillä heti sen jälkeen kun otin lopputilin. No, aiheestahan sitä hymyillään. Joskus tarvitaan vähän järeämpiä aseita, että se hymy irtoaa. Huhheijaa.

Ja sen verran vielä siitä uudesta tallentajasta.. En voi sietää (tosi tylyä, mutta totta ja ihan vähän kärjistettyä) ihmisiä, jotka kyselevät ja miettivät liikaa, vaikka niiden tehtävään ei sellainen kuulu ja nimenomaan on tärkeää etteivät niin tee ja sitä on heiltä pyydetty. En jaksa myöskään sitä, että ihminen puhuu ääneen kaiken lukemansa ja näkemänsä. Erityisesti vituttaa se, kun luen lehteä ja toinen lukee samaa lehteä olkani yli ja mahdollisesti vielä kommentoi jotain lehdessä näkemäänsä. Back off.

Technically Pretty Good Saturday

2010-09-18T21:43:00.000+03:00

Meillä on usein lauantaisin ollut tapana käydä vähän kaupoilla pyörimässä, mutta tänään shoppailtiin jossain ihan muualla. Ja mikä parhainta mulla meni rahaa vain 20 euroa. Helsingin messukeskuksessa on tämän viikonlopun ajan Expert Expo, Expertin myyntimessut siis. Kaikkien hifistelijöiden unelma. Sinkkunaisilla olisi ollut myös hyvät apajat tsekkailla tarjontaa ja mitä kaikkia laitteita tulevan poikaystävän kodista mahdollisesti löytyykään (tai sitten voisi olla fiksu ja etsiä miehensä jostain muualta, vaikka lenkkipolulta). Miehiä oli luonnollisesti paikalla aika paljon. Myyjätkin taisivat olla kaikkia miehiä. En ainakaan nähnyt ainuttakaan naismyyjää. Onko niitä edes kodinkoneliikkeissä?

Menimme hakemaan appiukolle uutta (nykyaikaista) telkkaria. Mutta eihän kukaan normaali, tekniikasta kiinnostunut mies voi lähteä tuollaisesta tapahtumasta ostamatta itselleenkin jotain pientä kivaa. Ryökäle tuhlasi rahansa Blue-Ray-soittimella varustettuun kotiteatterisarjaan. Monta kivannäköistä telkkaria olisi ollut tarjolla meillekin, mutta edelliset ovat vielä ok. Katsotaan sitten ensi vuonna. Nyt on sitten johtoa ja kaukosäädintä olohuone täynnä. Ja mitä tehdään noille vanhoille vehkeille..

Olimme paikalla heti kymmenen jälkeen messujen auettua ja halli oli täynnä väkeä. Kassoille oli siinä vaiheessa jo muutaman kymmenen metrin jonot. Kun me puoli kahdentoista aikaan pääsimme kassoille, jonoa oli yhteensä (jonoja oli kaksi) jo satoja metrejä. Kassoja oli 40, mutta väkeä ihan perkeleesti näköjään. "Valtakunnallinen" häiriö kassajärjestelmissä hidasti jonotusta entisestään. Loppujen lopuksi jonotimme kassoille vajaa pari tuntia. Onneksi laatikoita ei tarvinnut kantaa kassoille, vaan ne haettiin varastosta maksun jälkeen ja ystävällinen expertti roudasi ne autolle.

Itseni yllätin messuilla järkyttävän hyvillä hermoillani. Jos ei ole tullut kerrottua/käynyt muuten ilmi, en voi sietää jonottamista ja odottamista. Inhoan ruokakaupassa käyntiä ja kaikki massatapahtumat kierrän ihan mielelläni kaukaa. En tiedä mitä Ryökäle ripotteli aamuisiin kananmuniin, mutta en valittanut jonottamista kertaakaan. Pari kertaa vain oli pakko ähistä ääneen, kun seisominen sattui selkään.

Joku saattaa ajatella ettei tulis mieleenkään herätä lauantaiaamuna aikaisin messuille, mutta eipä kyllä tullut itsekään laitettua kelloa soimaan tätä varten. Perjantai-iltana sitä on vaan täysin poikki jo kymmeneltä ja lauantaina meillä nykyisin herätään jo seitsemältä. Eikö vois siirtyä eläkkeelle, kun kuitenkin elää jo niin kuin olis..

Nimi Paperissa

2010-09-16T19:53:00.000+03:00

Työsopimus on allekirjoitettu. Nyt se työpaikanvaihto viimeistään on virallista. Ai että. Kyllä se vaan alkaa tuntumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän oikealta ratkaisulta. Voi olla että parin viikon kuluttua olen eri mieltä.. Tai itse asiassa ei voi. Tänään taas pari työkaveria onnitteli uudesta työstä. Ja tekivät myös hyvin selväksi että ovat kateellisia. Moni haluaisi pois, mutta niin moni jämähtää paikalleen. Kaikkien mielestä uusi työni kuulostaa hienolta. No on se nimenä hienomman kuuloinen kuin "myyntiassistentti". Vaikka en tittelien perässä juoksekaan enkä assarin hommaa väheksy, olen kyllä hemmetin iloinen kun pääsen näistä hommista pois. Tuollainen sihteerin rooli ei sovi minulle.

Rekrytointifirman konsultti sanoi tänään, että oli iloinen kun kuuli, että minut on valittu tehtävään. Minä kun olin oikeasti vaikuttanut innostuneelta ja tehtävästä kiinnostuneelta ja olin ottanut aktiivisesti yhteyttä prosessin edetessä ja pitkittyessä (ensimmäisestä haastattelusta päätökseen kului aikaa yli kuukausi). Olen aina ajatellut, että ihan turha työpaikkojen perään on soitella. Jotenkin on tuntunut ettei siitä mitään hyötyä ole. Tästä eteenpäin aion kyllä olla aktiivisempi. Kyllä sillä vaan voi vaikutuksen ihmisiin tehdä.

Toivon kuitenkin etten ihan heti joudu uutta työtä etsimään. Uusi alku on aina kivasti jännittävä, mutta myös ärsyttävä. Inhoan sitä vaihetta kun ei tajua mistään mitään. Nyt jo väsyttää kun ajattelen kaikkia yritysesittelyitä ja koulutuksia. Tänään kuulin kuitenkin sellaisen mielenkiintoisen asian, että firmassa ollaan ottamassa käyttöön uutta järjestelmää, joka on sama jota nykyisessä työssäni käytetään. Minähän menen siis suoraan järjestelmäasiantuntijaksi sinne. Kyllä siellä varmaan yllätytään, kun toivottiin nopeaa oppijaa, mutta olenkin jo konkari järjestelmän kanssa.

Kyllä nyt tuntuu hyvältä. Ihan meinaa hymy tulla huulille.

Already Gone

2010-09-14T19:41:00.000+03:00

Töissä oli tänään epämukava päivä. Tuotin monelle ihmiselle pettymyksen ja varmasti vähintään yhtä monelle helpotuksen. Tiimini sai tietää lähdöstäni viikkopalaverissamme ja loput porukasta samaan aikaan lähetetyllä tiedotteella. Sain muutamat onnittelut, useita pettyneitä katseita ja jopa yhden ihmisen itkemään. En tiedä johtuiko kyyneleet siitä, että juuri minä lähden vai siitä minkälaiseen pulaan tiimini joutuu. Oli miten oli, ei ole mukavaa olla se joka saa aikaan ihmisissä tuollaisia reaktioita. Uskon kuitenkin, että tiimini ymmärtää päätökseni. Heidän kannaltaan on varmasti loppujen lopuksi parempi, että paikan täyttää joku sellainen joka siinä viihtyy. Minulla kun olisi saattanut mennä kuppi kumoon koska vaan. Ei sellaisen ihmisen kanssa ole mukava työskennellä.

Oikeastaan ei ole edes väliä mitä muut ajattelevat. Vaikka mietinkin millaisena jään ihmisten mieleen. Taidan olla niitä ihmisiä joista joko tykätään tai sitten ei. Jos yhtään osaan ihmisten ilmeitä ja eleitä tulkita, olen varma ettei kovinkaan moni minusta tässä firmassa tykännyt. Osan mielestä olen varmaan hauska silloin kun sille päälle satun. Kahvitauolla sain usein ihmiset nauramaan. Kuitenkin assistenttina taisin olla surkea (huomatkaa mennyt aikamuoto, olen jo poissa). Luonteeni ei taida olla sopivin tuollaiseen duuniin ja sen lisäksi sain pari niin hankalaa tapausta vastaani, etten enää pystynyt feikkaamaan, että viihtyisin. En ole se ihminen, jonka kanssa kaikki tulevat juttuun ja jota kaikki jäävät kaipaamaan. Buhuu..

No miksipä ihmisten pitäisi minua jäädä kaipaamaan, kun en minäkään jää heitä. Ihan vähän varmasti tulee muutamaa tyyppiä ikävä, mutta ei niin että se tekisi lähdöstäni vaikeaa. Nyt suuntaan katseeni tulevaan ja yritän tuoda parhaat puoleni esiin uudessa työssä. Viimeinen työpäivä nykyisessä on ensi viikon perjantaina. So soon! Sitä seuraavan maanantain hengähdän ja tiistaina 28.9 aloitan uuden työn. Tämän viikon torstaina käyn laittamassa nimeni alle uuteen työsopimukseen. Jännää!

I Did It

2010-09-13T20:13:00.000+03:00

Sain tänään puhelinsoiton, joka sai käteni tärisemään. Minut on valittu tehtävään. Aloitan uuden työn kahden viikon kuluttua. Olen innoissani, peloissani, jännittynyt ja helpottunut. Kerroin lomalta palanneelle esimiehelleni uutisen heti. Hän oli selvästi arvannut, että tällainen tilanne on edessä tai sitten helpottunut, että pääsee minusta eroon. Niin lungisti hän asian otti. Hän ei edes yrittänyt kääntää päätäni. Toivotti onnea ja totesi, että kyllä minua jotkut ihmiset jää kaipaamaankin. Työkaverit eivät vielä tiedä asiasta. Oma tiimini saa tietää huomenna. Loput puskaradion ja viimeiset sisäisen tiedotteen välityksellä myöhemmin. Minä en aio sen kummemmin raportoida asiasta kenellekään.

Mietin viikonloppuna olenko valmis ihan oikeasti lähtemään nykyisestä työstäni. Olen kuitenkin saanut muutaman ihan mukavan työkaverin ja vähitellen sisäistänyt työni melko hyvin. Melkein kirjoitin nykyisen ja tulevan työn plussat ja miinukset ylös jotta tietäisin mitä tehdä, jos tämän uutisen saan. Listaa oli kuitenkin aika turha kirjoittaa, kun en äkkiseltään keksinyt kuin pari hassua plussaa nykyisestä työstä. Pari kivaa työkaveria, siistit ja uudet työtilat sekä liukuva työaika eivät vielä riitä tekemään työstä mielekästä. Ei minulle ainakaan. Sen sijaan luottamuksen ja arvostuksen puute, haukut, haasteiden puuttuminen ja huonohko palkka riittävät syiksi työpaikan vaihtoon. Uusi työ jännittää luonnollisesti. Mietin onko haaste liian suuri tai edes tarpeeksi suuri. Enhän tiedä vielä kovinkaan paljon uudesta työstä. Paperilla kaiken saa näyttämään hyvältä. Työkaverit saattavat olla nykyisiäkin mulkumpia ja työtehtävät vieläkin puuduttavampia. Uskon kuitenkin, että kaikki järjestyy. Ainahan sitä kaipaa aidan toiselle puolelle ja kuvittelee, että siellä asiat on paremmin. Mutta joskus ne ihan oikeasti onkin.

Oikeastaan mietin tosissaan ainoastaan yhtä asiaa. Olenko ihan hullu kun vaihdan vakituisen työpaikan määräaikaiseen.. Ja vielä näinä epävakaina aikoina. Kaikkihan tavoittelevat sitä vakinaista, turvallista työsuhdetta. Onhan tässä riskinsä. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että riskejä on otettava, jos tahtoo saavuttaa jotakin. Eikä vakituinen työpaikka ole tae siitä, että asiat on hyvin. Työpaikka voi mennä alta koskaan vaan. Ja olosuhteet vakinaisessa työpaikassa voi olla kaikkea muuta kuin hyvät. Sitäpaitsi tuleva esimieheni oli sitä mieltä, että erittäin todennäköisesti työsuhde jatkuu määräaikaisuuden jälkeen.

Huhhuh. Pää on täynnä kysymyksiä ilman vastauksia. Eniten mietityttää miten ihmeessä sain tuon paikan. Luonnettani ei ainakaan ole kiittäminen, kun en sitä haastattelussa päässyt näyttämäänkään. Ehkä cv:ni puhui puolestaan. On ainakin hyvä tietää olevansa paras, vaikka ei tiedäkään miten paskoja muut on ollut.

Häh

2010-09-09T19:11:00.000+03:00

Olo työhaastattelun jälkeen on sekava. En tiedä yhtään miten se meni. Se oli kerrassaan outo haastattelu. Minulta ei nimittäin kysytty oikeastaan mitään. Puoli tuntia haastattelija kertoi firmasta ja sen tuotteista. Ja minä kuuntelin. Kovin innostuneena. Itsestäni pääsin kertomaan vain samat asiat, jotka hakemuksessanikin kerroin. Vakuutteluun, humoristiseen rupatteluun ja hurmaamiseen ei tullut kunnon tilaisuutta, siispä ne jäi tekemättä. En tiedä oliko tämä minua ehkä muutaman vuoden vanhempi mies (olen järkyttävän huono arvioimaan ihmisten ikiä eli oikeasti saattaa olla mitä vaan 20 ja 40 väliltä) vain kokematon haastattelija vai jännittikö hän tilannetta yhtä paljon kuin minä. Tai kenties hän päätti jo kättelyssä ettei tule palkkaamaan minua tehtävään tai valitsee palkattavan ulkonäköperustein eikä siksi halunnut kysellä turhia.

Työ kuulosti edelleen siltä, mitä olin sen ajatellutkin olevan. Nykyistä itsenäisempi, haastavampi ja mielenkiintoisempi. Englantia pääsisin käyttämään päivittäin ja minulla olisi oma vastuualueeni. Enkä enää olisi kenenkään sihteeri. Palkka olisi todennäköisesti ainakin sen mitä toivoinkin (eli enemmän kuin nyt). Haastattelun aikana kävi kuitenkin ilmi myös sellainen ikävä seikka, että firma muuttaa ensi vuonna uusiin tiloihin. Ei uusissa tiloissa muuten mitään vikaa ole, mutta kun työmatka tuplaantuisi nykyisestä. Yksi iso syy miksi tätä paikkaa niin kovasti halusin oli se, että työmatka olisi yli puolet lyhyempi kuin nyt ja taitettavissa joko kävellen tai pyöräillen.

En tiedä mitä ajatella. Ensi viikolla selviää mitä haastattelija ajatteli.

Ready For Whatever?

2010-09-08T19:10:00.000+03:00

Huomenna olisi sitten se haastis. Ihan kuin olisin kokeeseen tai treffeille menossa. Jännittää yhtä paljon. Itse asiassa en ole koskaan jännittänyt työhaastattelua näin paljon. Ainuttakaan työpaikkaa en ole myöskään koskaan halunnut näin paljon. Olen nyt opiskellut itseäni ja vieraillut yrityksen nettisivuilla. Tuotteista en ymmärrä yhtään mitään. Ala on täysin vieras, joskaan yritys ei. Jos minulta kysytään mitä tiedän yrityksestä ja sen tuotteista, jää vastaus lyhyeksi. No asiantuntijan tehtävään en onneksi ole hakemassakaan. Hyvät vastaukset minulta ainakin löytyy kysymyksiin "miksi haet juuri tätä paikkaa?" ja "miksi meidän pitäisi palkata juuri sinut?". Tiedän olevani juuri oikeanlainen henkilö tuohon työhön.

Olen jo henkisesti lähes irtautunut nykyisestä työsuhteestani. Mutta silti sisälläni velloo ajatus, etten todellakaan tule työtä saamaan. En tiedä miksi en voi luottaa itseeni. Kai se on vaan niin, että putoaminen sattuu vähemmän, jos ei ole leijaillut liian korkealle. Aion silti esittää huomenna itsevarmaa ja tavallaan sitä olenkin. Olen varma siitä, että sovin työhön, mutta en ole varma riittääkö se. Pelkään, että todellinen luonteeni paljastuu ja se on sellainen jollaista kukaan ei halua työpaikalleen. Toisaalta sain huijattua nykyistä työnantajaakin. Ei vaan, ihan oikeasti pidän itseäni paljon fiksumpana kuin muutamaa idioottia, jotka olen työelämässä kohdannut. Jos nyt välillä olen vähän liian keskittynyt duuniini.. En sentään arvostele muita työssään, kuvittele olevani kuningatar (sitä tapahtuu ainoastaan kotioloissa, missä sitä olenkin) tai ole niin tyhmä, etten voi itse googlaten selvittää paljonko Samsungin näyttö painaa.

Tsemppaan itseäni muun muassa seuraavilla biiseillä (on muuten ainakin osa näistä jo kertaalleen täällä näkynytkin, kerta kiellon päälle siis). Jos jokaisella ihmisellä olisi oma theme song, joka soisi taustalla silloin kun kävellään voimakkaana kohti haastavia tilanteita, olisi minun biisini todennäköisesti tuo Fabolousin My Time. Toivottavasti huomenna ei käy kuten eilen. Unohdin ensimmäistä kertaa töihin lähtiessä iPodin kotiin. Meinasin saada paniikkikohtauksen. En ymmärrä miten kukaan voi matkustaa tervejärkisenä julkisissa ilman musiikkia (tai kuunnellen kuskin valitsemaa iskelmäkanavaa). Ehkä tämän takia niin monet näyttää busseissa siltä, niin kuin niillä ei olisi kaikki kotona.

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan huonoimpana kannustuksena. I can! Damn right I can!

Tämä ei nyt varsinaisesti kannusta tässä prosessissa, mutta koska RAKASTAN tätä biisiä.. Ja te ihmiset, minäkin teen tätä teidän vuoksenne. Nyt sitten niitä kannustavia kommentteja, niin meikäläinen saa sen duunin. =)

Yritän kannustaa itseäni myös muistelemalla kaikkia hyviä kommentteja mitä olen työnhaussa ja työelämässä saanut. Eräässä työnvälitysfirmassa minua haastatteli kaksi itseäni muutaman vuoden vanhempaa miestä (poikia käyttäytymisen perusteella). Vaikka haastattelusta jäikin fiilis, että pojat olisivat ottaneet sen lähes vitsillä ja flirttiä oli mahdoton huomata, oli silti hauska, kun pojat olisivat olleet valmiit palkkaamaan minut omaan yritykseensä töihin, jos en töitä heidän asiakasyrityksestään saisi. Loppujen lopuksi kummastakaan ei tainnut tulla mitään, mutta ainakin jätkiin tein vaikutuksen. Ja ihan sama millä syyllä.

Edellisessä työpaikassa kouluttaja (miespuolinen) näytti purskahtavan itkuun, kun kerroin, että lopetan. Olin ihan varma, että kohta hän kaappaa halaukseen ja otin muutaman peruuttavan askeleen. Jonkin ajan kuluttua käytäväkeskustelun jälkeen häneltä tuli sähköpostia, jossa hän vuolaasti kehui minua tehokkaaksi ja nopeaksi työntekijäksi ja totesi yrityksen menettävän minussa hyvän työntekijän. Posteista pystyi aistimaan kuinka pettynyt hän oikeasti oli, että lähden. Toki syynä saattoi olla sekin, että häntä hirvitti, että joutuu taas kouluttamaan tehtävään uuden tyypin, mutta minulle jäi tunne, että oli siinä muutakin.

Niin, ja onhan minua kehunut nykyisessä työpaikassakin niin esimies kuin toimitusjohtajakin. En tee kuulemma virheitä ja hoidan työni hyvin. Nämä kommentit ovat vain tuntuneet lähes merkityksettömiltä kaiken paskan jälkeen. Mutta tiedän ainakin sen, että jos minä lähden, ollaan firmassa pulassa. En ole korvaamaton, mutta en myöskään tarpeeton (no ei tietenkään kukaan työssäkäyvä ole, mutta you get the point).

I Could Really Use A Wish Right Now

2010-09-05T13:46:00.000+03:00

Ajattelin pitää tämän salaisuutena etten pettyisi liikaa kun toiveeni ei toteudu eikä tarvitsisi vastailla kysymyksiin "miten meni?", kun ei ole mennyt kovin hyvin. Mutta nyt kun pari ihmistä asiasta jo tietää, niin miksei sitten muutama lisää. Menen ensi viikolla työhaastatteluun. Hakemani tehtävä on samantyylistä duunia kuin mitä nyt teen, mutta vaikuttaa haastavammalta, itsenäisemmältä ja vastuullisemmalta eikä olisi assistentin homma (ei ainakaan kulje sillä nimikkeellä). Työkavereina olisi todennäköisesti vähemmän keski-ikäisiä naisia, koska ala ja firma on miesvaltainen. Työpaikka sijaitsee kävelymatkan päässä kodistani ja veikkaan, että palkkakin olisi parempi. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Niinpä.

Tiedän, että tässä vaiheessa pitäisi vain olla itsevarma ja luottaa kykyihinsä. Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedän kyllä, että olisin työhön sopiva, noin niin kuin paperilla ainakin. Itse asiassa uskon, että paikka on kuin minulle tehty. Minulla on toimenkuvaa tukevaa työkokemusta yli viiden vuoden ajalta. Ala ei ole vieläkään se mitä olen opiskellut, mutta toisaalta tällä kertaa hakemuksessa ei edes määritelty minkä alan osaaja pitäisi olla. Eniten kuitenkin pelottaa, että huokuuko negatiivisuuteni, epävarmuuteni ja kireyteni läpi estäen työpaikan saannin. Ohje "ole oma valloittava itsesi" ei oikein kohdallani tunnu osuvalta. Juuri oma itseni minun ehkä vähiten kannattaa olla.

Pelottaa myös, että haastattelija saattaa olla insinööri (osa työkavereista ainakin ihan varmasti olisi). Minun pitäisi varmaan olla ekspertti insinöörien kanssa kommunikoinnissa, kun olen heitä yrittänyt ymmärtää jo 29 vuoden ajan. Viimeiset seitsemän vuotta treeni on ollut intensiivistä. Ehkä auttaisi, jos täyttäisin taitoni exceliin tai puhuisin haastattelussa numeroilla. Kuten aina muutosten edessä, alan myös miettiä mihin olenkaan ryhtymässä. Onko minusta tuollaiseen työhön sittenkään, onko työ ehkä kuitenkin liian haastavaa ja ehkä minusta on sittenkin vain assarin assariksi tai tallentajaksi (jollaiseksi nykyinen työnkuvani on viime aikoina muuttunut). Kuitenkin uskon vahvasti, että pystyisin parempaan, jos minulle annettaisiin mahdollisuus ja taitoihini luotettaisiin.

Pelkoa herättää myös ajatus, että mitä jos tuossa firmassa asiat ovat yhtä huonosti kuin nykyisessä tai jopa pahemmin. Entä jos siellä ei ole ainuttakaan ihmistä kenen kanssa tulisin toimeen. Entä jos en yksinkertaisesti vain sovi työelämään tai ainakaan tekemään työtä muiden ihmisten parissa. Ja kuinka kova ikävä minulle oikeastaan tulisikaan niitä paria ihmistä, joiden kanssa tällä hetkellä tulen töissä hyvin juttuun. Työtä ei kuitenkaan tehdä työkavereiden takia. Jos tehtäisiin, olisin voinut hyvin jäädä ensimmäiseen työpaikkaani, jossa urani Helsingissä aloitin. Minun kaltaiselle erakkoluonteelle, muut asiat työssä ovat kuitenkin tärkeämpiä. On vain toivottava, etten ole niin hankala tapaus kuin mitä tässä firmassa on annettu ymmärtää.

Usein kuulee ihmisten sanovan, että työhaastattelut on "helppoja" kun on jo työpaikka. Ei tarvitse panikoida ja työhaastatteluun voi mennä rentona, kun ei ole mitään menetettävää. Mutta ei se niin mene. Ei minun kohdallani. Minua jännittää haastattelu niin perkeleesti. Jos hakisin töitä muuten vaan, tilanne varmaan olisikin toinen. Mutta kun haen uutta työtä suurimpana syynä mielenterveyteni turvaaminen, on tilanne vähän toinen. Toivottavasti en kuse haastattelussa housuun tai oksenna jo kättelyssä. Ja toivottavasti saan hyvät puolet luonteestani tuotua esille. Mitä ikinä ne sitten ovatkaan.

Little Less Conversation, Little More Action

2010-08-22T19:31:00.001+03:00

"Elämässäsi alkaa jännittävä jakso. Uudet haasteet tarjoavat mahdollisuuksia, joista et osannut edes uneksia."

Näin lupailee Me Naisten horoskooppi työrintamalle ja ennuste ei voisi enempää nappiin osua. Uusia haasteita on tulossa. Töissä on otettu tosissaan minun ja toisen työkaverin turhautuminen ja ongelmiin halutaan löytää ratkaisu. Tässä kohtaa minun kuuluisi varmaan huutaa jippii ja heittää pari yläfemmaa ja kärrynpyörää, mutta sen sijaan stressaan entistä enemmän. En nimittäin usko, että kaavailtu (ei se enää mitään kaavailtu ole, vaan totisinta totta) muutos tulee parantamaan asemaani kovinkaan paljon. Vaarana itse asiassa on, että asiat menevät vielä huonommin. Tämä muutos ei koske pelkästään minua ja kolleegaani vaan isoa joukkoa muitakin työkavereita. Ja kaikki tästä eivät varmastikaan tykkää.

Olen tullut nyt siihen pisteeseen, että näen ainoana oikeana vaihtoehtona ongelmieni ratkaisuun työpaikan vaihdon. Muuten en saa mielenrauhaa. Ei ole tietenkään varmaa auttaisiko uusi työkään sitä palauttamaan, mutta koen silti, että aloitus täysin puhtaalta pöydältä on nyt oikea ratkaisu. Toivo siis elää, että taitojani kaivataan jossakin ja pääsen vielä pyristelemään pakoon. Sitä odotellessa täytyy asennoitua positiivisesti uusiin haasteisiin ja toivoa, ettei ne ole liian suuri pala haukattavaksi. Muitakaan vaihtoehtoja kun ei ole.*

Uusi viikko on taas mukava aloittaa tällaisissa tunnelmissa. En tiedä kauanko jaksan enää kannatella raskasta taakkaa harteillani. Kävin viime tiistaina hierojalla. Hieroja totesi saman kuin minäkin olen kotilääkärinä todennut. Niska-hartiaseutuni on täysin jumissa lapaluista ylöspäin. Ei kohtaakaan löydy joka ei olisi kireä, toinen hartia on vain vielä vähän enemmän jumissa kuin toinen. Olen siis virallisesti todella kireä muija. Ei yllätä. Ensi viikko alkaa työntäyteisissä merkeissä. Huomenna edessä on noin 14 tuntinen työpäivä. Okei, ei se ole kokonaan pelkkää työntekoa. Päivään mahtuu myös lounastelua ja illallista firman piikkiin, mutta on se silti melkoinen määrä tunteja seurassa jossa ei järin hyvin viihdy.

Loppuviikosta olisi tarkoitus palaveerata esimieheni, riitapukarin ja hänen esimiehensä kanssa. Tarkoitus olisi, että asiat saadaan sovittua ja töitä voidaan jatkaa hyvissä väleissä. Like that's gonna happen. Molempien pitäisi tulla hieman vastaan ja nöyrtyä. Ongelma vaan taitaa piillä siinä, ettei tuo nainen näe tehneensä missään vaiheessa mitään väärää. Eikä ainakaan koskaan aio pyytää anteeksi niin, että tarkoittaisi sitä. Minäkään en valitettavasti voi nöyrtyä loputtomiin. En aio luopua itsekunnioituksestani.

* tämä muutoshan esiteltiin minulle niin, että kysyttiin olisinko tällaisesta kiinnostunut. En hihkunut ilosta vaan esitin kaikki epäilyt mitä minulla on asiaa kohtaan. Sain pari päivää aikaa miettiä asiaa, jonka jälkeen palaveerasin asiasta esimiehen ja toimitusjohtajan kanssa. Tuolloin minulta ei oikeastaan kysytty enää haluanko lähteä mukaan muutokseen, vaan asia esitettiin tähän tyyliin "jotain muutosta tähän tilanteeseen on saatava ja me emme ole keksineet muuta ratkaisua. Onko sinulla parempia ideoita?" No mitäpä luulette. Eiköhän se nyt kuitenkin ole esimiesten ja johdon tehtävä keksiä ratkaisu yrityksen ongelmatilanteisiin. Eihän kukaan kysynyt minulta vuosi sitten ennen potkujani, että onko minulla parempia ideoita miten hommaa jatketaan. Jos ajattelisin, että asia millään tavalla kuuluu esimiehelleni ja toimitusjohtajalle ja olisin halunnut esimerkiksi kiristää lisää liksaa, olisin kertonut mikä minun ratkaisuni on. Mutta en aio varoitella, että saatan lähteä kävelemään. Yllätykset on paljon kivempia, eikä sen edes yllätyksenä kenellekään pitäisi tulla.

Birthday Girl

2010-08-12T18:41:00.000+03:00

Menen suoraan asiaan. Mulla on huomenna synttärit. Sanon myös suoraan, että pidän siitä, että ne huomioidaan. Jos joku joskus kysyy minulta mitä haluan lahjaksi, en ainakaan vastaa "ei mulle mitään tarvii ostaa". Tai jos vastaan näin, valehtelen. Ihan rehellisesti sanottuna lahjoja on ihan helkkarin kiva saada. Toki, jos lahjaksi saa esimerkiksi crocsit, vaikka vihaa niitä (ja muut tietää sen), riittää synttärilahjaksi pelkät onnittelutkin. Lahjoja tärkeämpää on huomioiminen.

Minulle valkeni pikku hiljaa kesän aikana etten tule viettämään synttäreitäni Ryökäleen kanssa. Hän kun oli ehtinyt sopia tälle viikonlopulle mökkireissun poikien kanssa. En esittänyt, että se on ok, vaan sanoin suoraan, etten tykkää ajatuksesta. Reissua ei kuitenkaan voinut enää perua tai siirtää, koska siitä oli tiedetty jo kauan ja ajankohta äänestetty yhdessä. Minun synttärini sen sijaan tuli kaikille täysin yllätyksenä ja en usko, että edes vanhempani ovat kovasti äänestäneet ajankohdasta. Synttäreideni ajankohta on ihan perseestä. Lapsena ne olivat aina samaan aikaan kun koulut alkoivat, pahimmillaan täysin samana päivänä. Vanhemmiten samalle viikonlopulle on osunut muun muassa ralleja, festareita ja mökkiviikonloppuja. Ja sitten kun synttäreitä kerran päätin oikein kunnolla juhlia, 13.8.1999, varasti shown ystäväni menemällä takapihallamme kihloihin.

Tänä viikonloppuna reissaan Jyväskylään, jotta en joutuisi viettämään viikonloppua yksin. Jyväskylässä on ainakin äiti, joka ei taatusti unohda yli nelikiloisen kuopuksensa syntymää. Tarjoan itselleni synttärilahjaksi lauantaina kasvohoidon. Päivällä tapaan myös serkkuni perheineen synttärikahveilla (pääsyy tapaamiseen taitaa tosin olla se, ettei äitini ole nähnyt vielä serkun esikoista). Kun serkkuni kirjoitti fesessä Ryökäleelle, että nähdään lauantaina synttärikahveilla, kuului Ryökäleen kysymys "kenen synttärit on viikonloppuna?" Ja tämän hän siis ihan oikeasti möläytti ääneen.

Lauantai-illan vietän ystäväni kanssa. Ja hänen mainion koiransa, jolta ainakin saan huomiota. Poika tykkää tarttua hampaillaan muun muassa naisten tisseihin. Kukapa nainen ei lämpenisi tuollaiselle huomiolle kolmenkympin lähestyessä. Ja sitten kun oikeasti täytän kolmekymmentä, lähetän Suomen Kuvalehteen ilmoituksen "en juhli", pakkaan kassini ja painun yksin reissuun.

Viime vuonna Ryökäle yllätti minut työpäivän jälkeen täytekakulla ja Fresitalla, joten voihan olla, että tänäkin vuonna Ryökäle vain esittää hajamielistä.

Pako

2010-08-06T20:42:00.002+03:00

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko on ohi. Yllättäen olo ei ole kovinkaan stressaantunut tai normaalia ahdistuneempi. Viikko oli melko rauhallinen, hiljainen ja meni nopeasti. Ihmisiä oli aika paljon vielä lomilla. Niin asiakkaissa kuin työkavereissakin. Paria työkaveria on ollut ilo nähdä kuukauden tauon jälkeen ja toisen kanssa olemme avautuneet ja puineet työtilannettamme. Olemme myös nauraneet ja vitsailleet paljon. Ihanaa, kun sellaiseenkin on välillä aikaa ja jaksamista. Jossain vaiheessa ajattelin, että olen varmasti tavallista herkempi ja heikompi ihminen ja vakavasti allerginen työnteolle, kun en meinaa vastoinkäymisiä jaksaa.

Nyt olen kuitenkin melko varma ettei vika ole pelkästään minussa. Tätä ajatusta tukee muun muassa se, että työkaverini, joka on ollut talossa yli 10 vuotta, on nyt alkanut miettiä tosissaan työpaikan vaihtoa. Hän sanoo saman kuin minä, kaksi ihmistä pilaa fiilikset. Ja tämä ihminen on sellainen, jonka kanssa kaikki tulee toimeen. Hän on aina hyväntuulinen, ystävällinen ja avulias (voinko edes olla täysin toivoton tapaus, jos tuollainen ihminen tykkää minusta). Myös esimiestasolla menee hermo etenkin toiseen näistä hankalista tapauksista. Tämä nainen, joka on siis tuttu lukuisista valituksistani, käyttää jopa esimiehiä assareinaan. Hän kuvittelee olevansa työpaikan kuningatar, jonka asiat hoidetaan asap ja ennen muita.

Viimeisen vähän reilun vuoden aikana firmastamme on irtisanoutunut viisi henkilöä. Noin 30 hengen yrityksessä luku on mielestäni suuri. Nämä ihmiset eivät varmastikaan ole irtisanoutuneet noiden kahden ihmisen takia, mutta kyllä tämäkin jollain tavalla tukee sitä faktaa, ettei kaikki ongelmat voi olla vain minun päässäni. Jotain on oltava vikana myös yrityksessä ja sen tavoissa toimia. Olen yrittänyt ajatella olevani onnekas, että minulla on töitä (tällaisina aikoina). Ja voisihan asiat aina huonomminkin olla. Mutta silti en voi olla ajattelematta, että meneekö säännölliset tulot todella mielenterveyden edelle? Missä kulkee raja? Mitä kaikkea työelämässä on kestettävä ja kuinka kauan? Eikö työelämässä voisi päteä sama sääntö kuin parisuhteessa: kun kriisi muuttuu jatkuvaksi pahoinvoinniksi, riitelyksi eikä suhteessa enää viihdytä, on aika mennä eteenpäin.

Tein aikoinani yli kolme vuotta myyntineuvottelijan hommia, olin siis puhelinmyyjä. Tuo työ vitutti aika ajoin, mutta koskaan en ollut näin vittuuntunut. Kukaan ei silloin varmastikaan olisi ihmetellyt jos olisin vain lopettanut homman. Silloin itse asiassa ihmeteltiin miten minä jaksan sellaista duunia. Nyt minusta tuntuu kuin minun olisi tätä paskaa vain kestettävä. En tiedä johtuuko se vain minusta vai mistä, mutta tunne on silti sellainen. Ärsyynnyn nykyään ihan kaikesta ja tosi helposti. Alan muuttumaan luonteeltani todella v-mäiseksi (korjatkaa minut tuntevat olenko vain muuttumassa vai olenko aina ollut).

Kuvittelisin, että olen joskus ollut rennompi ja huumorintajuisempi. Nyt olen vain tylsä ja elämään kyllästynyt kolmeakymppiä lähentelevä akka. On pakko toimia vielä kun jotain on tehtävissä. Olen siis alkanut suunnitella pakoreittiäni. En aio tatuoida sitä nahkaani, mutta kerron siitä ehkä teille mikäli jotain raportoitavaa tapahtuu ja mikäli teitä kiinnostaa. Kiinnostaako? Olette olleet aika hiljaisia viime aikoina (johtunee ehkä myöskin siitä että minäkin olen ollut aika hiljainen). Mutta ei kai teitä voi pakottaa kommentoimaan, jos ei mitään sanottavaa ole.

Kävin toissapäivänä lääkärissä viime tiistaista saakka jatkuneen niska-hartiajumin takia. Sain vihdoin kunnon rohtoja, lihaksia rentouttavaa kolmiolääkettä ja voimakkainta tulehduskipulääkettä mitä löytyy. Josko näistä sitten olisi jotain apua. Ainakin nuppi ja maha menee ehkä sekaisin, jos ei muuta. Lääkäri kysyi kaipaako tämän hetkinen vointini sairaslomaa. Houkutus oli suuri sanoa, että kirjoita vaikka kuukausi.

Wuuhuu! Jiihuu! TGIF!

Wind Of Change

2010-08-01T19:28:00.000+03:00

Tänä viikonloppuna on tuntunut siltä kuin jotakin olisi tapahtumassa. Jotain isompaa kuin paluu arkeen. Jotain uutta. Muutos työtilanteeseen olisi suotavaa, mutta todennäköisesti tällainen harhainen mielikuvittelu on vain toiveajattelua.

Tänä viikonloppuna on tuntunut myös siltä, että syksy on tulossa. No sen tuloahan ei voi mitenkään estää ja se kyllä ilmoittelee tulostaan ennen pitkää hyvinkin selkein merkein, mutta jotenkin tuntuu niin kuin kesä olisi jo lähes ohi. Vaikka tänään otinkin vielä parvekkeella yli kolme tuntia aurinkoa. Kesä alkaa minusta juhannuksen jälkeen ja aina se tuntuu myös loppuvan loman loppuessa. Ja kyllähän säätkin tuota ajatusta vähän tukevat. Onhan helteet kai nyt ainakin toistaiseksi ohi. Ja tuuli on tuntunut kovemmalta ja kylmemmältä kuin aikoihin. Merivesi ja rannatkaan ei näytä enää kovinkaan houkuttelevilta. Kai se Paska-Jaska on taas kiviä heitellyt.

Huomenna kello soi taas aamulla viideltä. En tiedä miten pääsen ylös sängystä. En tiedä miten jaksan taas töissä. Yhden päivän pysyy hereillä vaikka läpsimällä itseään poskille. Yhden päivän jaksaa aina, mitä vaan. Mutta en tiedä miten oikeasti jaksan mikäli muutoksen tuulet ei puhalla.

Kaikki Hyvä Loppuu Aikanaan

2010-07-30T23:59:00.044+03:00

Ja nyt loppuu loma. Enää normiviikonloppu edessä ja sitten se on ohi. Ei varmaan tarvitse kovin pitkästi postata aiheesta kuinka paljon töihinpaluu vituttaa ja masentaa. Keskityn siis vielä hetken positiiviseen. Siitä huolimatta, että työpaikka on pyörinyt mielessäni päivittäin, on lomalla ollut mahtavaa. Ei kai muunlaista voi edes olla. Tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin pari sanaa enkä edes taida osata enää kirjoittaa. (Maisema)kuvia siis. Olkaa hyvät.

Auringon palvontaa olen yrittänyt suorittaa aika maltillisesti. Enhän tahdo vanheta ja näyttää kesän jälkeen täysi-ikäiseltä. Kuitenkin vähän on pakko ollut fiilistellä näitä upeita kelejä eikä töihin voi palata täysin valkoisena.

En ole kovin häävi uimari enkä pidä julkisista rannoista, mutta tänä kesänä olen löytänyt sisältäni pienen vesipedon. Jopa merivesi on ollut niin lämmintä, ettei edes pienen pientä kiljahdusta ole tarvinnut päästää veteen kahlatessa.

Julkisista uimarannoista olen uskaltautunut vain muutamalle. Helsingissä yksi parhaista on Mustikkamaa Korkeasaaren vieressä.

Pelkkä rannalla levyttäminen on usein vähän tylsää enkä oikein ymmärräkään ihmisiä, jotka pystyvät hengailemaan biitsillä tuntikausia tekemättä mitään. Kyllä jotain virikettä täytyy rannallakin olla. Pelit ja vehkeet riittää puuhaksi minulle. Etenkin kun eväitä ei tajuttu ostaa eikä kiskaan käynyt kortit ja siten jätskitkin jäi syömättä.

Mää voitin.

IPodistakin löytyy muuten ihan kelpo pelejä mahtavan musiikin lisäksi.

Vihdoinkin liian pitkän tauon jälkeen pääsimme käymään mummoloissa Pohjois-Pohjanmaalla ja Savossa. Kyllä siellä tykättiin kun tultiin käymään. Ja olis tahdottu, että ollaan kauemminkin. Maaseudulla aika tuntuu pysähtyvän ja osittain siitä syystä visiittimme jäi lyhyeksi. Jälkeenpäin ajateltuna juuri siksi siellä olisi aikaa pitänyt enemmän viettääkin. Jyväskylä kuitenkin kutsui takaisin. Helsingistä raahatut neljä Ikeasäkillistä ja kaksi matkalaukullista vaatteita odottivat myyntiä kirpparilla. Ulkokirpparilla tienestit jäi normaalia pienemmäksi. Ehkä siitä syystä, että meteorologit lupasivat sadetta. Eipä satanut, mutta kesälomakassa karttui 140 eurolla. Ryökäleellä kauppa kävi vähän huonommin. Jostain syystä vanhat XXXL koon räppivaatteet ei kelvannut kovin monelle, vaikka hinnat olikin poljettu alas.

Lapsena ei ehkä osannut tarpeeksi arvostaa sitä, että mummola on maalla. Mutta nyt sen ymmärtää miten hienoa se on. Setäni luona Ryökäle pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa navetassa käymään. Ja näkikin heti sellaisen hifinavetan, jota en itsekään uskonut olevan olemassa. Siellä ne lehmät kulki omatoimisesti lypsylle ja pääsivät lypsettäväksi jos aika oli oikea. Mikäli aika ei ollut oikea, tuli heille lähtö lypsyautomaatista ja vuoro siirtyi jonossa seuraavalle. Wau. Ei ollut tuollaista silloin kun meidän mummolassa oli vielä lehmiä.

Risteily Helsingin edustalla on mainio tapa viettää aurinkoinen kesäpäivä. Merellä pieni tuuli pitää huolen siitä ettei olo ole liian tukala. Tukala olo iski minulle vasta risteilyn jälkeen. Liekö syynä ollut juuri tuo tuuli, oikealle katsominen, valokuvaus vai kaikki nämä yhdessä tai ei mikään näistä, mutta niskani sain sellaiseen jumiin, ettei se tiistain jälkeen kunnossa ole ollut. Särkylääkkeillä siis mennään ja toivotaan, että särky jatkuu ensi viikollakin, että saa töistä saikkua. No ei vaan, ei tuo kivaa ole.

Torstaina lähdettiin aamusta kavereiden kanssa road tripille Turkuun. Turussa käytiin linnassa ja syömässä ja sen jälkeen lähdettiin käymään Naantalissa. Naantali on oikein viehättävä kesäkaupunki. Vanha kaupunki oli melkein söpömpi kuin Porvoon.

Naantalista lähdettiin ajelelemaan Saariston rengastielle. Koska viimeinen lautta oli kerennyt jo mennä, emme päässeet niin pitkälle kuin olisimme halunneet. Tuonne voisi palata vaikka ensi kesänä tekemään kunnon reissun. Lautalla matkustaminen pitkästä aikaa oli todella siistiä ja saaristomaisemat ovat huikeita.

Siinäpä se loma sitten oli. Kuvina ja muutamina sanoina. Loppuun The Rootsin sylkemää tulta.

En Vaihtais Päivääkään

2010-07-16T23:11:00.002+03:00

Lomassa parasta on se kun voi tehdä mitä haluaa eikä tarvitse tehdä mitään, jos ei halua. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että se oikeasti on noin helppoa. Täydellinen rentoutuminen käy välillä työstä. On vaikeaa olla tekemättä yhtään mitään. Eihän niin kuulu tehdä. Kaikki muut varmasti tekevät koko ajan jotain ja ottavat kaiken ilon irti jokaisesta helteisestä ja kesäisestä hetkestä. Minusta sen sijaan tuntuu kuin en olisi tehnyt lomallani mitään. Vaikka oikeasti olen tehnyt. Olen tavannut paljon ystäviä ja sukulaisia vauvoineen ja koirineen, käynyt Jyväskylässä, Porvoossa ja Tampereella, ottanut aurinkoa, uinut, syönyt, juonut ja läähättänyt. Minulle ei vain tunnu riittävän mikään. Kesälomassa siis oikeasti parasta on se kun tekee koko ajan jotain?

Yleensä olen muistaakseni päässyt lomamoodiin helposti, mutta nyt se on jotenkin hukassa. Viime vuonna jäin lievästi sanottuna stressaavan kevään jälkeen kolmen viikon palkattomalle lomalle ja olo oli heti rentoutunut. Loma oli yksi parhaista ikinä. Nyt olen kuitenkin nähnyt jo parinakin yönä unta työasioista ja tunnelma niissä ei ole ollut kovinkaan mukava. Ajatus töihin paluusta ahdistaa ja paljon. Eihän lomalla saisi ajatella työasioita niin kuin ei saisi valittaa, että on kuuma. No vittu saapas. Aina rentoutuminen ei vain ole niin helppoa. Minulla on nyt sellainen tunne ettei tämä loma riitä lataamaan akkuja tulevaa syksyä varten. Kuinka ihminen ylipäätään voi ladata akkuja vittuilua varten? Lataamalla varastoon vastavittuilua?! Kun ei vaan viitsisi alentua sellaiseen..

Lomaa on onneksi vielä yli puolet jäljellä. Aivot pitäisi saada nyt loppuajaksi narikkaan. Otan vinkkejä vastaan. Täydellinen irtiotto arjesta lomamatkan muodossa saattaa joskus toimia, mutta nyt en edes halua sellaista. Äkkilähtö Alaskaan ehkä auttaisi, mutta ei sitten kuitenkaan. Muualle en paahtumaan ainakaan mieli. Kenties pitäisi hypätä kirjallisuuden kuvitteellisiin maailmoihin tai ehkä pitäisi lähteä maalle mummolaan, jossa ainakin aika tuntuu pysähtyvän. Voisin yrittää unohtaa arjen huolet kunnon lenkillä, mutta kun jo tukan ponnarille laittaminen aiheuttaa kuumotusta, en viitsi lähteä puuskuttamaan lenkkipolulle, tietäen että nautinto siitä touhusta tulee olemaan kaukana. Kaipaisin edes pientä viileää tuulenvirettä ja merkittävää kosteusprosentin laskemista.

Jotkut ihmiset eivät kuulemma janoa ollenkaan ruokaa näillä keleillä tai himoavat jotain kevyttä ja raikasta. En minäkään ruoanlaittoa jaksa ajatella, mutta voisin elää sipseillä, hampurilaisilla (ehkä eniten himoan mäkin tuplajuustoja) ja jäätelöllä. Ja mielelläni huuhdon tämän kaiken alas pepsillä tai kokiksella ja ehkä välillä kylmällä siiderillä tai vaikka kuohuviinillä kuten tänään. Kivaa toki olisi jos rasva vyötäröltä sulaisi näillä keleillä yhtä nopeasti kuin jäätelö tötterössä, mutta eipä ole mahdollista. Ei, kun ei pääse edes liikkumaan kunnolla. On taas hirveää istuttaa perseensä pyörän satulaan näiden helteiden jälkeen. Ja työtuoliin, kun maha ei mahdu tuolin ja pöydän väliin.

Parasta näillä keleillä on istua autossa, joka viilenee hetkessä tasaiseen parinkymmenen asteen lämpötilaan. Insinööreille iso kiitos automaattisesta ilmastoinnista. Autossa on hyvä kuunnella iPodia stereoiden kautta. Iso kiitos jollekin insinöörille/suunnittelijalle FM-lähettimen keksimisestä. Tällä hetkellä parasta matkamusiikkia on Big Boin, The Rootsin ja Reflection Eternalin uudet albumit. Ja uusin Rick Rossikin vaikutti ihan kivalta. Iso kiitos räppäreille ja tuottajille, kun ne jaksaa painaa vuodesta toiseen ja tehdä noin hyviä levyjä.

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi, on ihanaa kun on kesä ja loma. En vaihtais päivääkään. Ainakaan työntekoon.

Lomalainen

2010-07-06T16:52:00.001+03:00

Jumankauta mitä biisejä!

Kerronpa pikaisesti ennen kuin vieraat saapuvat, että tähän mennessä loma on ollut mahtava. Virallisestihan tätä ei ole kuin yksi päivä takana, kun viikonloppu on aina vapaa. Mutta on tässä kerennyt jo yhtä jos toista puuhata. Lähinnä on tullut oltua auringossa hankkimassa punertavia rusketusraitoja. En mä pala, enpä. Olen myös reippaillut aika lailla. Lauantaina kävimme yli 30 kilometrin pyörälenkillä ja illalla kävelin vielä 8 kilometriä. Sunnuntaina poljin 16 kilometriä ja tänään 20. Eilinen vietettiin Ryökäleen, veljeni ja veljen dogien kanssa mökillä.

Mökillä hikoilin ihan muista syistä.

Grillissä käristin itselleni kalaa kun jätkät soi possua. Yllä olevan kuvan kala ei liity tapaukseen.

Muut tytöt oli paljon fiinimpänä reissussa kuin mä. Niin se aina menee.

Päivän asu: caprimittaiset pitkät kalsarit H&M, toppi Vero Moda, saappaat mutsin vanhat, paksut reidet ja pohkeet omasta takaa

Matkaa mökin pihasta rantaan on arviolta pari sataa metriä. Mökillä liikkuu huhujen mukaan paljon käärmeitä (ainuttakaan en ole koskaan nähnyt), mutta vielä enemmän pelkään punkkeja. Rantavarustukseen kuului siksi saappaat. Viidakkoveitsi olisi ehkä ollut myös tarpeellinen.

Tänään kuulin ilouutisen. Serkkuni (avovaimo sen isoimman työn kyllä teki) sai tytön. Ja tämä tulokas löi ennätykseni. "Pikkuinen" painoi syntyessään 4,6 kiloa, minä kun painoin aikoinani "vain" 4350 g. =)

LOMAAAAAAAAAA!!!!!!!

2010-07-02T19:10:00.001+03:00

Aherrus, vitutus ja ankeat, aikaiset aamuherätykset kello 5 ovat nyt ohi kuukaudeksi. Edessä on en tiedä yhtään mitä. Ja sekös vasta kivaa onkin. En jaksa enkä halua juuri nyt suunnitella mitään (isompaa). Kaikenlaista tekis mieli, mutta tärkeintä on ettei mitään ole pakko tehdä jos ei haluu. Lomamoodiin pääseminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma ja tänään olin lomapäissäni jo töissä. Securitakselle ja lomalla olevalle toimitusjohtajalle järjestin pikku yllärin, sanat meni sekaisin ja loppujen lopuksi karkasin töistä kaksi tuntia etuajassa. Kun ei esimieskään ollut paikalla..

Hommat jätin siihen kuntoon, ettei assariparini pitäisi lomalta tullessaan joutua selvittelemään asioitani. Eli siis otin muutkin huomioon, toisin kuin minut on otettu. Muistin leimata itseni lomalle, tehdä out of office -merkinnät ja pöytä ja kaappikin tuli siivottua. Hyvä meitsi. Takaraivossa pauhaa kyllä silti tuttu ajatus. Mitä jos unohdin jotain oleellista. No toivottavasti en unohtanut mitään tärkeämpää kuin tarjota työkavereille lomapullat (tarkoituksella).

Loma aloitettiin lounastamalla ravintolassa Kolme Seppää. Focacciapurilainen oli ihan jees, mitä nyt pihvissä oli vähän jännä sivumaku. Teollista mössöä. Tyylikäs paikka rafla kuitenkin oli ja aivan Helsingin ytimessä. Jälkkäri ei ainakaan tuottanut pettymystä. Eihän Ben & Jerry's sellaiseen pysty. Kaupasta haettiin vielä patonkia, mansikoita, melonia, juustoja ja valkosipuli-jokirapusalaattia iltapalaksi. Kyllä näillä eväillä loma on hyvä aloittaa.

Ja etenkin loma on hyvä aloittaa, kun säätiedotus lupailee tällä hetkellä tällaista.

Mikäli lomani on yhtään onnistunut, ei minusta tulla kuulemaan blogin puolella kovinkaan usein. Tarkoituksena olisi olla ulkona ja menossa niin paljon kuin mahdollista (vaikken siis mitään suunnitelmia teekään). Älkää siis kaivatko (no hei vaikeaa olla kaipaamatta, I know). Cheerio!

Ja on se kesäloma mahtava, sato tai paisto.

Usko, Piip Ja Rakkaus

2010-06-27T19:53:00.003+03:00

Juhannus oli ja meni mahtavasti. Seura oli mukavaa. Ruoka ja juoma oli hyvää ja niitä oli liikaa. Kaikki selvittiin hengissä eikä päästy synkkiin juhannuksen uhritilastoihin. Matkat meni kivuttomasti vaikkakin menoliikenteessä vietetyt kuusi tuntia meinasi ottaa koville. Säät suosi. Vettä ripautteli vain pari kertaa eikä silloinkaan niin, että se olisi pahemmin menoa haitannut. Saunassa oli kuuma ja löylyt mitä parhaimmat. Talviturkki heitettiin kastautumalla järvessä ja toteamalla ettei vesi ole vielä tarpeeksi lämmintä pulikointia varten. Arkihuolet tuli heitettyä kaikki eikä mieltä painanut kuin pienen pieni morkkis juhannuspäivänä. Kroppa oli kovilla, mutta hyvä senkin on tietää mitä elämä on.

Maisemakuvia tuli otettua varmaan miljoona. Nämä ovat kuulemma niitä joita kukaan ei jaksa katsella jälkikäteen. Minä teen siinä kyllä poikkeuksen. Aliasta pelatessa kävi ilmi, etten ole ystäväni mielestä koskaan iloinen ja optimistinen. Tilannetta yritettiin paikata muun muassa sanalla tylsä. Haettu sana oli rauhallinen. Ehkä vähän huonosti selitetty, kun lähdin hakemaan sanaa kuvauksella "en ole koskaan tällainen". Onneksi kuitenkin minulla ja Ryökäleellä on samankaltaiset kasvatusmetodit mikäli ikinä saamme lapsia. Kun lapsi tekee jotain väärin sitä rangaistaan. Näin ainakin siis Aliaksen mukaan.

Reissussa oli mukana myös yksi ihanimmista, pehmeimmistä ja söpöimmistä koiranpennuista mitä olen tavannut. Parin kuukauden ikäinen bordercollie Roki. Voi mikä pallero.
.

TJ on tällä hetkellä 5. Enää viikko siis töitä ja sitten koittaa ansaittu ja odotettu kuukauden mittainen loma. Ensi viikko tulee olemaan töissä hirveä assariparini lomaillessa. Mutta ei se mitään. Juuri nyt ei kiinnosta vittuakaan vaikka työpaikan seinät kaatuisi päälleni ja kaikki paska kaadettaisiin niskaani. EVVK. Teen sen minkä pystyn ja se ei ennen lomaa ole paljon. En stressaa. Enkä tee yhtään pidempää päivää. Olen jo antanut niin paljon tunteja tuolle firmalle. Tällä hetkellä plussat huitelee noin 30 tunnissa. Sehän on kohta jo yksi työviikko perhana. Voi piru miten odotan perjantaita.

Hooo Hooo!

2010-06-19T20:47:00.000+03:00

Olipa taas turhaakin turhempi yritys löytää kaupoista kesävaatteita. Kesä ei vain ole minun aikaani mitä tulee vaatteisiin. Ei ainakaan tämä kesä. Ne vaatteet joista tykkäisin ensi näkemän perusteella eivät passaa kropalleni ja muita en jaksa edes sovittaa. Onneksi jotain mieltä ylentävääkin tapahtui kaupoilla käydessä. Alkossa viiniä ostaessa myyjä pyysi nähdä henkkarini. JEI!! Kiljaisin oikeasti ääneen ja kerroin myyjälle kuinka hän pelasti päiväni.

Pari viikkoa sitten menin töihin bussilla. Maksoin matkan käteisellä ja kuski kysyi "aikuisten lippu?" Is there any other kind? Ajattelin, että ehkä eläkeläisille, opiskelijoille, työttömille, raskaana oleville ja varusmiehille on omansa ja menisin kuskin mielestä johonkin näistä kategorioista. Selvitin kuitenkin HSL:n sivuilta, että kertalippuja on ainoastaan kahta erilaista, aikuisten ja lasten. Lapsia ovat alle 16-vuotiaat. Ehkä en ihan lapsesta haluaisi mennä, mutta saatatte ymmärtää miksi tämä on minulle iso juttu.

Rahat sain onneksi tuhlattua kaupoilla vaikka en vaatteiden metsästyksessä onnistunutkaan. Rahat meni kotiin ja naamaan. Ihan hyviä sijoituskohteita nekin. Ainakin tätä nassua täytyy nyt kohdella erityisen hyvin.

Oi Jussi!

2010-06-17T21:24:00.000+03:00

Enää viisi päivää duunia ja sitten pääsen mökille. En ole ehkä koskaan odottanut juhannusta ja mökille pääsyä näin paljon. Töissä ei pääse helpolla ennen sitä, mutta helpotus on sitäkin suurempi, kun sieltä ensi torstaina karkaa etuajassa pois. Viikon päästä tähän aikaan sauna on ehkä lämpenemässä ja siideri korkattu. Oijoijoi. Ja jussin jälkeen tarttee rykästä enää viikko duunia ja sitten onkin jo loma ja kuukausi taukoa paskasta. Kyllä se tästä.

Uusi Nappy Rootsin albumi Pursuit of Nappyness ilmestyi piinallisen odotuksen jälkeen vihdoin toissapäivänä. Ja se on muuten mahtava! Täytti kaikki odotukseni ja jopa vähän yllättikin. Suomesta levyä ei varmaan saa vielä pitkään aikaan, niin takapajulassa täällä ollaan vielä digiaikanakin. En oikeasti voi mitenkään ymmärtää sitä miten tänne kaikki saapuu jopa lankoja pitkin viiveellä. Suosittelen silti tutustumaan levyyn, tavalla tai toisella. Omia suosikkeja ovat seuraavat biisit:

Fishbowl, Ride, Back Home, Be Alright, The People, Winner Take All, Live & Die

Kesäöitä!

Can't Wait

2010-06-14T20:07:00.001+03:00

Haluaisin, että kesä olisi töissä rauhallinen. Haluaisin, että kaikki myyjät jäisivät lomalle nyt. En haluaisi, että kukaan kysyy minulta yhtään mitään. En haluaisi kohdata yhtään hankalaa ihmistä tai tapausta. En jaksaisi selvitellä mitään. En halua opetella mitään uutta. En oikeastaan haluaisi tehdä mitään. Haluaisin ehkä vain pyöritellä peukaloita tai mennä vaikka varastoon hääräämään jotain, yksin.

En jaksa ylipirteää työkaveria joka on löytänyt uuden suunnan elämälleen ja hirnuu koko ajan niin kuin kaikki asiat olisi helvetin hauskoja. En myöskään jaksa myyjää, jolla on hirveä kiire ja purkaa sen minuun, epäselvinä kyselyinä ja tehtävinä, joita minun ei kuuluisi tehdä. En myöskään jaksaisi nyt työpariani joka ei halua kommunikoida kanssani ja joka kiireen keskellä heittäytyy marttyyriksi, osoittaa mieltään ja kertoo muille kuinka hänellä on paljon hommia, mutta ei kuitenkaan kysy minulta voinko auttaa. En varsinkaan jaksaisi kohdata erästä myyjää, jonka mielestä minä olen työssäni paska ja joka tällä hetkellä esittää olevansa mukava, vaikka on kaikkea muuta.

Haluaisin olla lomalla. Koko kesän. Miksei vaikka koko loppuelämäni. Haluaisin syödä hyvin lihomatta. Haluaisin ottaa aurinkoa ryppyyntymättä ja ilman ihosyövän pelkoa. Haluaisin chillailla mökillä. Pelata korttipelejä, lukea lehtiä ja kirjoja, valvoa myöhään ja nukkua pitkään. Haluaisin ajaa fillarilla puuskuttamatta ja kovaa, ettei koko ajan joku ohita minua. Haluaisin lähteä reissuun. Haluaisin olla kotona. Haluaisin, että visalasku ja opintolainani olisi maksettu. Haluaisin, haluaisin, haluaisin.

Vielä on jäljellä 13 aamua. Sitten koittaa kuukauden loma. Huomenna tililleni lävähtää bonareilla ja kesälomarahoilla kuorrutettu palkka. Saatan käydä vähän tuhlailemassa sitä ennen kuin visalasku saapuu maksettavaksi. Ensi viikolla on juhannus ja pääsen mökille. Can't wait!

Nam Nam

2010-06-12T19:54:00.000+03:00

Kahdessa päivässä olen nollannut viikon liikuntojen vaikutuksen ja vesittänyt kaikki laihdustusyritykset. Eilinen meni herkutteluksi jo töissä. Olen saattanut ennenkin mainita kuinka meillä töissä tarjotaan pullaa ihan joka ikisestä syystä, aina tytärpuolen urheilumenestyksestä lähtien. Eilen oli vuorossa lomapullat. Sekä esimieheni että yksi assareista jäi lomalle ja sitä muistettiin bostonkakulla ja suklaakuorrutteisilla donitseilla (ja lyömällä ylävitosia ja hehkuttamalla koko viikon sitä miten vähän päiviä on jäljellä). Kuka tuollaisesta pystyy kieltäytymään.. No ainakin pari langanlaihaa nelikymppistä työkaveria, mutta ei se kyllä omalle luonnolle sovi ollenkaan. Kaikki otetaan mikä (varsinkin ilmaiseksi) saadaan.

Iltapäivällä kävimme vielä työporukalla Raffaellossa syömässä. Vedin tattirisottoa ja tiramisua. En koskaan ota ravintolassa jälkiruokaa. Haluaisin mutta en jaksa. Nyt kun esimies tarjosi päivällisen, niin pakkohan se oli. Ruoan huuhdoin alas kuivalla saksalaisella rieslingillä ja kotona saatoin vielä juoda vähän sangriaa ja siideriä (joiden kanssa ei maistunut ollenkaan sipsit). Tänään olemme herkutelleet valkosipuli-sinihomejuustoetanoilla, uusilla (ruotsalaisilla) potuilla ja savusiialla. Jälkkäriksi saattoi ehkä mennä Maraboun suklaalevy. Voi hyvänen aika! Ihan oikeasti tarkoitus oli ottaa vähän kevyemmin. Miksei siihen vaan pysty. No joku viisas tähän varmaan kommentoi että kesällä pitää herkutella ja eihän nuo ruoat edes ole epäterveellisiä ja sitten viikolla syöt vähän kevyemmin ja pyöräilet taas. Yeah but, no but.. Kyllä tästä nyt silti vaan morkkista pukkaa. Ja samaan aikaan olen niin helkkarin onnellinen kun olen saanut mahan täyteen hyvää ruokaa.

Olisin halunnut lähteä tänään ulkoilemaan, kun sää vihdoin iltapäivällä hieman selkeni vuorokauden kestäneen ankeuden jälkeen. Mutta taidanpa jättää väliin. Ei tuolla edes turvallista ole. Onneksi nyt on taas pilvistäkin eikä ulkoilu kiinnostaa enää tippaakaan.

Suomiräppi on ollut ikävästi vähän paitsiossa blogissani ja muutenkin. Tämän kuulin tänään Kultabassokerhossa. Ihan hauska.

Pakko Jatkaa

2010-06-10T19:31:00.001+03:00

Olen kulkenut ahkerasti koko viikon työmatkat fillarilla. Jei.. Hyvä fiilis ja olo on kyllä kaukana tuosta touhusta. 8-9 kilometriä ja noin puoli tuntia suuntaansa ei ole paha. Pahoja mäkiäkään ei ole matkan varrella. Mutta tuo fucking merituuli. Se se on paska matkakumppani. Tuntuu siltä kuin koko matkan ajaisi loivaa ylämäkeä. Reitin varrelle osuu aika monta pitkää suoraa jotka päättyvät ylämäkeen. Siinä fiilis nousee kun jo tasaisella puuskuttaa ja edessä näkyy ylämäki joka pitäisi voittaa. Töihin ja kotiin päästessä selkä on märkä ja housut on liimautunut perseeseen. Olo on niin kovin hehkeä.

Olen yrittänyt ajaa rauhallisesti ja itse asiassa on ollut vähän pakkokin kun ei parempaan pysty. Silti hiki on taattu. Nyt olen tehnyt pari päivää niin, että fillaroin ulkoiluvaatteissa ja vaihdan vaatteet töihin tullessa. Siten olo töissä on edes vähän fressimpi. Ja lisäksi pyöräily on edes himpun verran mukavampaa housuissa jotka vähän joustavat eikä mikään purista mistään. Jotain hyvääkin työmatkafillaroinnissa kuitenkin on. Tunti reipasta liikuntaa päivässä on mielestäni ihan riittävästi enkä iltaisin siis mieti urheilemaan lähtemistä. Kunto toivottavasti kasvaa ja ehkä loppukesästä pystyn jo fillaroimaan puuskuttamatta. Maha voisi ehkä pienentyä myös, jos en herkuttelisi. Mutta ehkä se ei ainakaan kasva.

Kyynelehtiessäni (jonka myös saa aikaan se tuuli) ja irvistellessäni ajattelen viskeraalista rasvaa ja näen silmissäni rasvaprosenttilukuni. Kyllä niistä aina vähän voimaa saa. Mutta kyllä ottaa päähän, kun ennen olin se joka ohitteli muita pyöräilijöitä ja nyt olen se joka jää muiden jalkoihin.
Uutta fillaria olen harkinnut myös. Sellaista jossa olisi riittävästi isoja vaihteita. Kevyillä vaihteilla polkeminenhan on usein raskaampaa kuin isommilla, plus että näyttää ihan idiootilta kun polkimet pyörii tuhatta ja sataa, mutta fillari ei tunnu kulkevan mihinkään. En muista paljonko pyörässäni on vaihteita, mutta tuntuu ettei isoimmat edes mene silmään. Jotain vikaa niissä varmaan on. Lisäksi fillari narisee ja osoittaa muitakin vanhenemisen merkkejä.

Huomenna en aio pyöräillä, koska a) on luvattu sadetta ja b) menen työkavereiden kanssa keskustaan suoraan töistä ja keskustaan en fillaroi vaikka olisi pakko. Huomenna pukeudun mekkoon ja sudin naamaani oikein antaumuksella. Suihkautan hajuvettä ja hyppään bussiin jo kotiovelta enkä kävele metriäkään enempää kuin on pakko. Perjantain kunniaksi pidän vapaapäivän, urheilusta.

Sitten vielä viisaita sanoja. Käyttäkää hyvät ihmiset pyöräillessä kypärää. Viehättävyys on minunkin pyöräilystä kaukana eikä kypärä siinä ainakaan auta, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Right? Ihan turha ajatella, että kun tuo matkakin on niin lyhyt ja kyllä mä pyöräillä osaan ym. (tyhmiä selityksiä). Se on ihan oikeasti aika halpa henkivakuutus eikä pahimmissa tälleissä edes ole sitä, mutta ainakin kannattaa yrittää. Aika monella vastaantulijalla ja ohiajajalla näkee kypärän, mutta liikaa näkee myös niitä, jotka kulkee pää paljaana. Kauheinta oli kuin näin viime lauantaina noin 5 vee pojan ajavan ilman kypärää. Äiti (ilmeisesti) sipsutteli perässä. Olivat todennäköisesti kevätjuhliin menossa, kun olivat siististi pukeutuneet, mutta ei lapselle saisi opettaa että ulkonäkö on tärkeämpää kuin turvallisuus. Kyllä kai useimmille lapsille opetetaan, että turvavyökin on laitettava kiinni autossa.. Siitäkin huolimatta että pää hikoaa ja näytän tyhmältä en kulkisi enää fillarilla ilman kypärää. Onneksi hiukseni eivät sentään mene sotkuun, niin tiukalla ja hyvin lakatulla ponnarilla ne ovat.

Uutta Nappy Rootsin albumia odotellessa tahdon esitellä Don´t Stop biisin. Pursuit of Nappynessin pitäisi wikipedian ja myspacen mukaan ilmestyä 15.6 eli ensi tiistaina. Palkkapäivän kunniaksi ja siksi että muutamat julkaistut sinkut/videot ovat ihan kingejä, aion aika varmasti poistaa levyn iTunesista. Ja minäkään en aio lopettaa. En fillarointia enkä bloggailua, vaikka rauhalliseen tahtiin molempia nykyään teenkin.

Parasta

2010-06-06T18:49:00.003+03:00

Tällaisen viikonlopun jälkeen voi olla itseensä aika tyytyväinen. Olen ottanut kaiken ilon irti aurinkoisista keleistä ja ollut niin aktiivinen etten usko sitä itsekään. Eilen kävin aamulenkillä ja iltalenkillä. Ja kun puhun lenkistä tarkoitan reipasta kävelyä. En juokse. Edes bussin perään. Lenkkien välissä ehdin käydä kaupungilla, pestä kaksi mattoa ja siivota kämpän. Tänään heräsin jo ennen seitsemää ja kun silmä ei pahemmin enää luppassut, vedin ulkoiluvaatteet päälle ja lähdin taas ulos. Eilen kävelin yhteensä reilu 12 kilometriä ja tänään 8.

Kesäaamut ja -illat ovat parhaita. Silloin on paras hetki ulkoilla, paras hetki valokuvata ja luonnossa kauneimman näköistä. Näitä hetkiä rakastan ja juuri näitä hetkiä tulee eniten ikävä talvella, syksyllä ja aina kun taivas repeää ja on harmaata.
Valitan suurta maisemakuvien määrää. Meri ja kalliot viehättävät omaa silmääni erityisesti, toivottavasti ette tekään kyllästy. Ajelimme tänään Porvooseen. Kävimme melkein Emäsalon eteläkärjessä kääntymässä ja taas maisemakuvia ottamassa.

Kävimme myös Porvoon vanhassa kaupungissa pyörähtämässä. Siellä en kuitenkaan jaksanut kauaa kävellä (enkä ainakaan ostanut Brunbergin myymälästä yhtään mitään enkä syönyt jäätelöä). En voi käyttää tällä hetkellä kesävaatteita enkä -kenkiä. Varpaani huutavat armoa. En usko että tossuissani on varsinaisesti vikaa ja kävellessä olen alkanut käyttää ihan oikeita lenkkareita, koska halua kaiken hyödyn reippailusta irti. Joku varpaitani nyt kuitenkin painaa ja etenkin vasemman jalan pottuvarvas on pirun kipeä. Turvotusta epäilen, mutta en tiedä miten pääsisin vaivasta eroon, kun se tuntuu olevan ihan jatkuvaa. Luulenpa, että luovun taas kesän päätteeksi yhdestä kynnestä. Sitä odotellessa kävelen hampaat irvessä ja nilkuttaen. Ja fillarilla liikkuminen voisi auttaa myös. Siinä kun paine ei kohdistu ihan samalla tavalla jalkapohjiin ja varpaisiin. Ensi viikolla testataan onko minusta pyöräilemään työmatkat. Viime syksynä tein sen muutaman kerran, mutta nyt se pitäisi ottaa ihan tavaksi.

Ulkoillessa parasta musaa on sellainen, jossa on sopivan reipas tempo. Musiikista täytyy saada energiaa ja slovarit ei ainakaan silloin toimi. Sanoilla ei ole niin väliä, paitsi jos ne kannustavat nostamaan perseen ylös sohvalta ja treenaamaan kovemmin (kuten esimerkiksi Kanye Westin The New Workout Plan tekee). Tällä hetkellä treenimusana ja muutenkin toimii esim. seuraavat biisit.

Ei saa kuitenkaan innostua liikaa ettei käy näin.

Liikaa Mitä Vaan Näkyy Mahana Tai Tarakkana

2010-06-04T21:05:00.002+03:00

Sää oli tänään mitä mainioin ulkoilua varten. Tyhy-päivän ohjelmassa oli patikoinnin lisäksi speedmintonin ja alppicurlingin kokeilua, lohikeittolounas sekä InBody-mittaus. Tuo kehonkoostumusmittaus meille tehtiin viime vuonnakin tyhy-päivässä ja jo silloin tulokset olivat huolestuttavat. Vuosi myöhemmin tulokset ovat entistä paskemmat. Olen ollut ~~semisti~~ paksu ehkä vuodesta 2004 tai 2005. Vuoden 2003 kesällä painoin noin 15 kiloa vähemmän kuin nyt ja mahduin kaksi numeroa pienempiin vaatteisiin. Rajun vatsataudin seurauksena kuihtunut kroppa ei kuitenkaan ollut mielestäni kovin mielekäs ja tervehdyttyäni ruoka maittoi taas entiseen tapaan. Tuore parisuhde varmisti myös sen, että oli syitä herkutella. Opiskeluaikana elin keskiverto-opiskelijaa leveämmin ja ruokavaliokin oli sen mukainen.

Olen aina ollut perso makealle, suolaiselle ja rasvaiselle. Kaikelle epäterveelliselle. Liikunta ei ole ole koskaan kuulunut lempijuttuihin, mutta siihenkin on onneksi löytynyt edes pieni kipinä aikuisiällä. Peruskoulun liikuntatuntien ja etenkin -maikkojen aiheuttamat traumat kalvavat kuitenkin mieltä edelleen ja kapinoin sisimmässäni liikuntaa kohtaan. Kuitenkin tiedostan hyvin vahvasti liikunnan tärkeyden ja varsinkin viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut erinäisistä syistä kiinnittämään myös erityistä huomiota syömisiin. Viime keväänä laihduinkin muutaman kilon huomaamatta tarkkailemalla mitä suuhuni laitan. Mutta tänä vuonna ruoka on maistunut taas normaaliin tapaan ja se näkyy ja tuntuu kropassa.

Väänsin itkua pari viikkoa sitten helteillä, kun en löytänyt päälleni ainuttakaan sopivaa kesävaatetta. Vaikka pelkästä periaatteestakin protestoin leggingsejä, koska ne ihan oikeasti ovat vain pitkät kalsarit katu-uskottavammalla nimellä, haluaisin silti pystyä käyttämään niitä kesällä. Johtuen siitä, että ne oikeasti tuntuvat mukavalta päällä. Mutta en voi. Erityisesti pohkeeni ovat niin jättimäiset että leggingsit jalassa näytän kuvottavalta. Kohtalaisen luotettava testitulos osoittaa, että painoani pitäisi pudottaa vähintään vähän yli neljä kiloa, jotta se olisi normaalin ylärajoilla. Ihannepainoon matkaa on yli 11 kiloa ja rasvaprosentti huitelee todella huolestuttavissa luvuissa.

Jotain hyvääkin luvut sentään kertovat. Lihaksisto on ihan normaali (tosin testitulos ei kerro sitäkään kuinka käyttökelpoisia nuo lihakset on) ja viskeraalisen rasvan määrä on sopiva (mittarin mukaan pitäisi olla alle 100 ja minulla on 85). Viskeraalinen rasvahan tarkoittaa sitä pahinta mahdollista rasvaa, joka on sisäelinten ympärillä ja saattaa aiheuttaa muun muassa kakkostyypin diabetesta ja sydänsairauksia. Mielenkiintoista oli kun testin suorittanut hyvinkin raamikas ja terveen näköinen nuorehko mies kertoi, että hänellä tuo luku on ollut pahimmillaan 140 ja hänellä todettiin viime vuonna vatsahaava, joka sai hänet muuttamaan radikaalisti elintapojaan. Ei se ulkokuori siis kerro lähellekään kaikkea. Minäkään en tosin mielestäni ole koskaan näyttänyt varsinaisesti läskiltä, paitsi pahimpina turvonneina hetkinä ja huonoissa valokuvissa. Niin vaan minäkin kuitenkin olen selkeästi ylipainoinen ja kuntoremontti olisi paikallaan.

Saa nähdä kuinka kauan nämä tiedot muistissani pysyvät ja kesällä olisi kovin tylsää ruveta tarkkailemaan jokaista suupalaa. Helpointa muttei ehkä mukavinta olisi aloittaa kuntoremontti siitä, että lisäisin liikuntaa. Autoetu loppui Ryökäleen työvuorojen muututtua ja minun on keksittävä työmatkan taittamiseen muut keinot. Bussi olisi nyt syytä korvata fillarilla. Matka on suuntaansa siedettävä 8-10 kilometriä (riippuen vähän siitä valitseeko mäkisemmän vai loivemman reitin, mutta Keski-Suomen kasvatillehan nämä mäet ei oikeasti ole mitään). Tuuletus toimisi ainakin fillaroidessa paremmin kuin bussissa, mikä olisi kesällä kovin hyvä juttu. Sitäpaitsi busseihin ei voi luottaa. Joko ne ovat lakossa tai sitten jättävät pysäkille. Tänä aamuna bussi hajosi pysäkille eikä liikkunut siitä mihinkään. Kuski ei edes viitsinyt mainita mitään ennen kuin joku matkustaja kysyi häneltä asiasta. Idiootti.

Loppuun muutama biisi, joista tulee hyvä mieli.

P.S aloitan uuden elämän tämän viikonlopun jälkeen. Ulkoilun jälkeen on kuitenkin pakko tankata hyvin.. Sipsejä, limpparia, siideriä.. Ehkä ne testitulokset olisi syytä liimata jääkaapin oveen. =)

Jorinaa

2010-06-03T21:16:00.002+03:00

Tutkimuksen mukaan blogini helmiä ovat tilitykseen, fiilistelyyn ja valokuviin keskittyvät kirjoitukset. Harvoja kiinnostaa musiikkivalintani ja aika suuri osa lukijoista on myös sitä mieltä, että on aivan sama mitä turisen, kunhan pysyttelen lestissäni. Onneksi kukaan taannoiseen kyselyyni osallistuneista vastaajista ei ollut blogissani vain piipahtamassa ja toteamassa että onpa paska blogi (tai ei ainakaan viitsinyt ilmoittaa sitä kyselyssä). Eikä kellään taida olla myöskään mitään ideoita mitä voisin kertoa lisää. Oikeastaan hyvä niin. Kaikki nuo pyynnöt blogeissa siitä, että keksi mitä mä seuraavaksi kirjoittaisin, on aika keinotekoisia. Harva bloggari kai ihan tilauksesta juttuja kirjoittaa.

Intro meni, outro tuli. Ei mulla mitään asiaa ollut. Ajattelin vaan ilmoittaa, että täällä ollaan. Viime aikoina ei ole oikein tilityttänyt enkä ole jaksanut mitään fiilistelläkään eikä kamerakaan ole ollut messissä. Eikä ole edes kiinnostunut ottaa kuvia. Vois ehkä vähän yrittää piristyä kun on kesä ja kaikkea. Huomenna vietetään töissä tyhy-päivää. Työhyvinvointihan on tuossa firmassa hyvin kaukana. Itse asiassa kroppa on taas reistaillut enemmän kuin pitkään aikaan. Pää on kipeä melkein koko ajan ja väsymys on aivan järkyttävä, vaikka nukuttua tulee ihan normisti. Kiirettä pitää välillä ja sitten taas rauhoittuu. Vitutus työtä kohtaan ei poistu kuitenkaan koskaan. Onneksi huomenna saa vetää verskat jalkaan ja ottaa rauhallisesti ja rennosti. Luvassa ainakin patikointia Nuuksiossa. Senkin kyllä tekisin mielelläni ilman työkavereita.

No tulihan sieltä ihan pieni tilityskin kun oikein yritin. Ja loppuun laitan paskan biisin, vaikka ette haluakaan. Biisi toimisi ehkä jos olisin 15 vuotta nuorempi. Justin Bieberhän on maailmalla tällä hetkellä hothothothot, mutta sen takia en laita videota jakoon. Vaan tuon toisen jäbän. Sehän on nimittäin Will Smithin poika. Heinäkuussa 12 täyttävä Jaden. Niin suloinen ja jos vanhempiinsa yhtään tulee, on hänen myös oltava lahjakas. Hänhän näyttelee muun muassa tuossa uusimmassa Karate Kidissä. Tuosta pojasta varmaan kuullaan vielä ja paljon. Vaarana toki on, että liian nuorena yritetään leipoa liian suurta staraa ja kaikkihan tietää miten ne tarinat pahimmassa tapauksessa päättyvät. Mutta toivotaan, että fiksut vanhemmat kasvattavat jälkikasvunsa jalat maassa.

Kerta kiellon päälle. Seuraavasta biisistä tykkään ihan oikeasti, vaikka sanat ovatkin vähän niin ja näin. Usher on siinä rajoilla, että kehtaako sitä myöntää kuuntelevansa. Nyt myönnän. Sillä on joka levyllä aina pari sellaista biisiä, jotka ei ole liian lällyjä ja mitäänsanomattomia. Yleensä johtunee feateistä eli vierailevista artisteista, kuten T.I:sta tässä tapauksessa.

Holla!

2010-05-27T19:04:00.003+03:00

Nyt kun toi Esteri taas näyttää persettä, on hyvä muistella aikoja aurinkoisia. Minä muistelen Tukholmaa. Vaikka siellä olikin aurinkoista vain yhtenä päivänä.

Kungsträdgården ja kirsikkapuita? En ole mikään hortonomi ja kaikki kukat ja mehiläiset on ihan vieraita asioita.

Ja lisää kukkia.. Nämä voisin jopa tunnistaa tulppaaneiksi. Love them.

Näkymää Skeppsholmbronilta. Yllä näkyvällä Strandvägenillä on epäilemättä melko arvokkaita asuntoja.

Fjällgatan Södermalmilla, jossa mainostetaan olevan Tukholman paras näköala. Eittämättä very true. Harmi ettei pikku Canon ja Lil E saanut ikuistettua sitä kovin kauniisti.

Gamla Stan

Snägäriltä ostettu rieskarulla piti sisällään perunamuussia, salaattia, katkarapusalaattia ja kaiken keskeltä pilkottavan nakin. Kuulostaa kauhealta, mutta maistui hyvältä. Ulkona tuli syötyä paljon ja tarkoitan siis todellakin ihan oikeasti pihalla. Suomi on ehkä ainoa maa Euroopassa, jossa ei ole tajuttu, että pikaruokakulttuuri voi olla jotain ihan muutakin kuin hampurilaisia ja ranuja. Miltä kuulostaa esim. italialaisella salamilla, punasipulilla ja sinapilla täytetty grillattu chiapatta? No aivan, ihan helkkarin herkulliselta ja sitä se muuten olikin.

Reissu oli onnistunut, vaikka meinasinkin masentua ekojen päivien pilvisen kelin takia. Ja olen niin ylpeä meistä, kun bamlasimme niin rohkeasti ja sujuvasti (?) ruotsia. Vaikka minä vaihdoin sukupuolta reissun aikana, puhumattakaan muista mokista mitä teimme, niin aika hyvin me pärjäsimme ja tulimme ymmärretyiksi. Farkkukaupassa vietin varmaan kymmenen minuuttia sovituskopissa kun myyjä kantoi aina vain uusia kuvaukseni mukaisia farkkuja eteeni ja viimein taisi tuoda näytille juuri sen parin jota etsinkin. Joko se oli elekieli joka toimi tai oli tuurista kiinni, että meitä ymmärrettiin tai sitten vaan 10 vuoden opiskelu on tuottanut tulosta. Puhumattakaan siitä miten paljon nykyinen työ on petrannut taitojani. Jotain hyvää on siis tuostakin paskasta irronnut.

Tämä biisi muistui mieleeni Ludacrisin uuden videon myötä. "Sex Roomin" voi tsekata vaikka täältä. Todella toivon, että näitä biisejä tehdään pikku pilke silmäkulmassa. Ludacrisin uusi levy on ihan pelkkää kuraa tällaisten takia. Ludacris on aina ollut mun suosikkeja ja sitten se sortuu tällaisiin kliseisiin, kuin "otetaan videokamera ja tehdää leffa beibe". Voi tsiisus. Eiköhän julkkikset ole tehnyt ihan tarpeeksi kotivideoita. Minähän en tietenkään ole nähnyt yhtäkään niistä.. Ja ihan oikeasti en kyllä haluaisikaan. Johan nämä videotkin ajaa saman asian. Kaikesta huolimatta tuo R.Kellyn ja Cassidyn viisu on mahtava. Koskahan se R.Kelly mahtaa juhlia oikeita juhlia, kun sillä on aina vaan after partyt menossa..

Meikä lähtee huomenna kohti Jyväskylää. Treffit ystävien kanssa ja kampaajalla käynti ainakin ohjelmassa. Kampaajalla käynti pelottaa. Saa nähdä minkälaisen rokkitukan kanssa tällä kertaa kävelen ulos. Todennäköisesti kukaan ei huomaa mitään eroa. Ystävien tapaamista odotan kovasti ja mahdollista Jyväskylän iltaelämässä piipahtamista. Edellisestä onkin vierähtänyt pitkä tovi. Trevligt veckoslutet! Hejdå!

Now We're Flyin' Private Planes And Such

2010-05-20T21:06:00.000+03:00

Palasin hetki sitten Ruotsista. Kylläpäs siellä nyt käydään yhtenään. Tällä kertaa olin toisella puolen Svärjeä lähellä Göteborgia firman päämajalla ja tehtaalla. Matka kohteeseen taitettiin firman yksityislentokoneella. Kentältä koneen pilotti vei meidät vielä firman tila-autolla määränpäähän. Tarjoilua oli niin koneessa kuin päämajassakin. Muhkeaa sämpylää, pullaa, kanapastaa (päämajan ruokalan v.i.p loungessa), leivonnaisia ja viimeistä ruokaa kukaan ei edes jaksanut maistaa, mutta hyvältä sekin näytti.

Mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen reissu. Pienemmässäkin koneessa olen ollut, mutta en sentään koskaan ole istunut nahkaisissa nojatuoleissa ilmassa. Olo oli ajoittain jopa erittäin tärkeä, vaikken sellaiseksi itseäni missään olosuhteissa lähtisikään luokittelemaan. Vaikka ruotsalaisten yhteistyökumppaneiden mielestä olenkin se joka "does all the work", kun esittelin itseni myyntiassistentiksi heidän vieraillessa eilen firmassamme. Ja kyllähän sellaisen ihmisen pitäisi olla aika tärkeä, vaikkei sitä yleensä kukaan ymmärrä/myönnä/sano ääneen.

Uusi työkaveri ei ollut uskoa, kun kerroin hänelle ikäni. Hän olisi luullut minua ikäisekseen. Hän on 25-vuotias. I like that girl! Tehtaalla vajaa nelikymppinen nainen puhui kaksikymppisestä viitaten minuun. Toinen työkaveri (ikäni kai tietäen) totesi, että kuka täällä on kaksikymmentä, johon nainen korjasi "maybe 22". Thanks! Nämä kommentit ainakin kruunasivat päiväni. Se on pienestä kiinni.

Palaan osittaisen aurinkoiseen ja onnistuneeseen Tukholman matkaani ehkä sateella eli sitten kun on taas aikaa kykkiä sisällä eli viikonloppuna.

Yks Juttu Vielä

2010-05-12T18:59:00.002+03:00

Vielä pakko rustata yksi nopea ja lyhyt. Kävelin tänään töistä osan matkaa kotiin. Vähän reilu 7 km. God damn että oli kuuma! Takkia pois ja silti meinas valua hiki. Onneksi pääsen Tukholmaan vilvoittelemaan.

Ja kesä on ihan kohta täällä. Katsokaa vaikka! Niin vihertää jo.

Joo en oo käynyt vähään aikaan maalla, tää on ihan Viikkiä. Helsingin keskustasta noin 8 kilometrin päässä. Fiilis oli kyllä kuin mummolassa maalla konsanaan. Meidän mummolassa vaan lehmät tuli tekemään tuttavuutta kun niitä lähestyi. Näillä tais olla tissit huonosti tai sit niitä ehkä tuijotellaan liikaa. Lehmän kielen lipaisu tuntuu muuten eri kivalta kädellä..

Uutta Nappy Rootsin levyä odottelen todella kovasti. Tässä siltä biisi Ride. Että on kiva.

Ja tässä vielä toinenkin.

Nyt pitää mennä. Pakkaaminen odottaa. Se tylsin puoli matkailusta. Heipat!

Ei Vielä Tänä Iltana

2010-05-11T20:45:00.001+03:00

Vaikka ei olla lähdössä sen kauemmaksi kuin Tukholmaan ja tiedän että kelit on surkeat enkä löydä varmaan mitään kaupoistakaan, odotan matkaan lähtöä jo aika lailla. Ehkä juuri siksi odotan, että haluan nähdä pitääkö edellä mainitut kauhuskenaariot paikkansa. Pessimisti pitää olla ettei pety. Ajankulukseni olen taas siivonnut. Vessaa ja parveketta ja kameraa sadoista maisemakuvista.

Ruottalaista musaa. Var så god!

Hauskaa ja helteistä loppuviikkoa!

Vastaa (Ja Vaikuta)

2010-05-10T20:19:00.000+03:00

Mary se osaa lohduttaa, vaikken lohdutusta juuri nyt kaipaakaan.

Cypress Hillinkin uusi matsku toimii.

Laitoin pikku kyselyn pystyyn. Ihan vaan omaksi ilokseni tai surukseni. Riippuen vastauksistanne tai ehkei kukaan edes vastaa. Kokeillaan ainakin. Facebook-kansalle tällaiset ärsyttävät kyselyt taitaakin olla tuttuja. Helppoa kun ei tartte oikeasti edes kirjoittaa mitään.

Ajankohta alkaa näyttää entistä huonommalta lähteä Ruotsiin helteitä pakoon, mutta odotan matkaa silti. Jos esterillä on isokin hätä, niin sit joutuu vaan pyörimään kaupoissa aika paljon. Toivottavasti laukut on täynnä palatessa ja tili tyhjä. Onneksi palkkapäivä on perjantaina, niin on jotain millä mällätä.

Jos Olisin Miljardööri..

2010-05-08T16:35:00.001+03:00

(Kuvat lainattu Oikotieltä)

..tai edes miljonääri, omistaisin yllä olevan saaren. Siinä vaiheessa kun ekaa kertaa tuijottelisin noita maisemia nuppini sekoaisi varmaan totaalisesti. Haukkoisin henkeä ja toistelisin sanoja voi ja morjens. Strömsö vaikuttaisi olevan paratiisi maan päällä. Ihan kirjaimellisesti. Ei tuolla voisi paljon edes naapurit häiritä, kun yllä olevat kuvat on omasta saaresta otettuja. Toki mantereen asukkien huonokäytöksiset teinit tulisi varmaan pärräämään vesijeteillä ja moottoriveneillä saaren ympärille, joka saattaisi vituttaa. Ja ehkä paparazzeja pyrkisi vesille. Mutta kyllä silti voisin kuvitella olevani ihan snadisti onnellisempi noissa maisemissa. On ne maisemat meilläkin päin ihan kivoja, mutta you get the point.

Nimi Strömsö herättää ainakin minussa hilpeyttä. FST 5:llahan pyörii samanniminen suomenruotsalaisten askartelupaskartelu ohjelma. Sunnuntaisin esitettävä ohjelma oli aikoinaan mitä parasta krapulaviihdettä. Haisevana, pahoinvoivana lakanana oli aina jotenkin terapeuttista katsoa sitä näpertelyä ja kuunnella rentouttavaa hissimusaa. Oloa se ei helpottanut, mutta sai miettimään kannattaako seuraavalle viikonlopulle suunnitella toisenlaista ohjelmaa. Onneksi jo maanantaina nämä oudot ajatukset oli unohdettu..

Jos voittaisin sanotaan vaikka 5 miljoonaa puhtaana käteen lotossa, ostaisin tuon saaren Strömsöstä, kivan Volvon tai Bemarin maasturin, koiran ja sanoisin töissä adjö. En miettisi hetkeäkään viimeistä. Muita saattaisin maltillisesti harkitakin. Mutta viimeisen toteuttaisin varmasti enkä katuisi sitä hetkeäkään. Polttaisin kaikki sillat takanani ja näyttäisin ehkä vielä kieltä ja finkkuakin mennessäni.

Ja ensi viikoksi olisi sitten luvattu helkkarin kivaa mökkeily/ulkoilu/grillailusäätä. Juuri kun me lähdemme torstaina Tukholmaan. Jos lähdemme. Ei tiedä noista tuhkapilvistäkään, että onnistuuko se. Mutta jos onnistuu niin siellä sataa vettä, ainakin tämän hetkisen ennusteen mukaan. Nice. En lannistu. Ajattelen positiivisesti. Se siinä on hyvä kun matkustaa noin lähelle ja tuttuun paikkaan, ettei odotukset matkan suhteen ole kovin korkealla. Tarkoittaen sitä, että matkan tarkoitus on ainoastaan pieni getaway. Kaikki muu kiva siihen päälle on vain plussaa.

I Wanna Be A Billionaire So Fricking Bad

2010-05-07T20:47:00.003+03:00

Gym Class Heroesista tutulta Travie "Katy Perryn eksä" McCoylta on tullut soolomatskua. En tekis biisistä välttämättä hittiä, mutta ihan jeppis ja kesäinen se on. Ja lottovoittajien luvatussa maassa tällaiselle haaveilulle on aina tilaa. Tuo Bruno Mars kuulostaa varsin mukavalta ja Travie näyttää ihanalta biitsipummilta.

Rihannan Rated R levy ei ole enää ihan uusi eikä kumpikaan seuraavista videoistakaan taida olla sitä, mutta olen alkanut vasta pikku hiljaa lämmetä tälle neidolle. Alkuun Rihanna oli kivan fressi tulokas, mutta kuten niin monelle muullekin naisartistille käy, päätti tämäkin likka hylätä kiltin tytön imagon ja muuttaa sen kertaheitolla vähän aikuisempaan makuun. En lämmennyt good girl gone ho -tyylille, mutta seuraaville biiseille kyllä.

Saatan olla lajini viimeinen. Yksinäinen soturi ja vastarannan kiiski. Nyt Ryökälekin on meinaan ihan naamat ja ihan all the time. Sillä on jo niin ja näin monta kaveria ja ex-tyttöystävät ottaa yhteyttä. Nyt kuulemma meidänkin "perheeseen" saa yhteyden. Totta. Puhelimet ja sähköposti ei ole toiminut aikoihin. No ihan totta ainakin, et onhan ne aika passé ja hirveän työläitä tapoja pitää yhteyttä..

Uusista kavereista kertoo muuten Gym Class Heroesinkin ihan kiva biisi "New Friend Request", jonka voi kuunnella ainakin täältä.

Voi Itku

2010-05-04T20:07:00.008+03:00

Ihan kirjaimellisesti. Sen verran koville on ottanut kaikki draama töissä etten pysty asianomaisten kanssa keskustelemaan aiheesta kyynelittä. Esimieheni otti tänään puheeksi minun ja muun muassa tässä tekstissä esiintyneen myyjän välisen ongelman. Tämä myyjähän toistuvasti vähättelee taitojani, syyttää huonosti tehdystä työstä ja tekee yhteistyön kaikin puolin erittäin haastavaksi. Toki kritiikki on välillä aiheellistakin, sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa. Mutta tässä onkin kyse siitä miten kritiikin tuo esille ja missä yhteydessä. Tämä nainen syyttää asioista, joissa en mielestäni ole edes virhettä tehnyt ja tekee sen rumasti ja hyvin henkilökohtaisella tasolla. Eikä hän ymmärrä tekevänsä itse mitään väärin.

Tänäänkään hän ei ollut valmis myöntämään virheitään eikä varsinkaan pyytämään anteeksi. Hän kun ei tosiaan ole tehnyt yhtään mitään väärin. Vaan minä olen kiusallani pitkittänyt asioiden etenemistä ja kysellyt turhia kysymyksiä. Hän ihan tosissaan oli sitä mieltä, että minä kiusallani teen asioita tietyllä tavalla. En ole ainoa, jonka kanssa nainen on ottanut yhteen. Yksi työkaveri, joka ei koskaan suutu tai ärsyynny mistään (tai ei ainakaan näytä sitä), menetti muutama viikko sitten totaalisesti hermonsa tämän henkilön takia. Hän töksäyttelee asioita myös esimiehelleen ja jopa toimitusjohtajalle. Monien työkavereiden ilmeistä, eleistä ja sanoistakin on saanut ymmärtää ettei tämä henkilö kuulu suosikeihin. Mutta minä olen ainoa, jota kohtaan tämä myyjä on hyökännyt näin aggressiivisesti ja henkilökohtaisesti.

Mittani alkaa olla todella täynnä. Yksi työkaveri kysyi taannoin, että tykkäänkö kun minulle jutellaan vai häiritseekö se minua kauheasti, kun näytän siltä kuin olisin ilmapallo, joka poksahtaa minä hetkenä hyvänsä. Kauhean osuva ilmaisu ja surullinen sellainen. Olokin on sen mukainen eikä vain siksi, että on tullut syötyä liikaa. Henkinen ämpärikin alkaa lainehtia pikku hiljaa. Tunnen itseni heikoksi ja surkeaksi kun en yhden keski-ikäisen ämmän kanssa pärjää. Ja nolottaa, että olen antanut tämän draaman vaikuttaa niin paljon käyttäytymiseeni muita työkavereita kohtaan. Keskustelimme esimiehen kanssa tänään myös siitä voisimmeko jatkossa mahdollisesti tehdä tämän myyjän kanssa vähemmän yhteistyötä eri tiimeistä käsin. Jää nähtäväksi eteneekö asia ja mihin suuntaan. Kerroin myös esimiehelleni etten oikeasti ehkä jaksa tilannetta kauaa (mitä ikinä se tarkoittaa, mihin mä tästä pääsisin..). Ja myönsin, että tämän takia olen harkinnut työpaikan vaihtoa (tämä tosin on vain yksi syistä).

Ainakin olen siis varoittanut ja kertonut totuuden. Ja nyt myyjäkin tietää loukanneensa. Toimitusjohtajakin oli ollut sitä mieltä, ettei minulle noin voi puhua ja seisoo kuulemma takanani (mitä ikinä sekin sitten tarkoittaa, kun hän hädin tuskin edes tervehtii minua). Jos näilläkään eväillä ei asioihin saada muutosta, niin.. Niin, en oikeasti tiedä mitä sitten. Varmaan se pallo räjähtää.

Sorry, oli ~~vähän~~ negatiivistä. Toivottavasti kukaan ei jaksanut lukea marmatusta loppuun. Yritän taas pitää taukoa kirjoittelusta kunnes on jotain hyvääkin kirjoitettavaa.

Dear Diary

2010-05-03T20:16:00.000+03:00

Voisiko mikään biisi sopia paremmin nettipäiväkirjaan kuin Walen Diary. .

Reippailtiin eilen Ryökäleen kanssa noin 25 kilometriä fillareilla ja Subwayn kautta mentiin piknikille meren rantaan.

Raitis ilma myrkytti pään ja tänään tuota iloa seurasi armoton hedari, joka helpotti vasta pari tuntia sitten. Siihen tepsi monet krapulatkin pelastaneet pizza, jäätelö ja kaksi särkylääkettä. Kivusta huolimatta tahtoisin fillarin selkään pian uudelleen. Viime viikolla kilometrejä tuli noin 60. Ja kyllä tuntuu siltä, että kunto kasvaa. Enää ei tarvitse joka nyppylässä puuskuuttaa.

Naamani ei ole enää ainoa mikä kukkii.

To Be Yourself Is All That You Can Do

2010-04-30T21:46:00.003+03:00

100 ja kaksi asiaa meitsistä, jotka olis voinut jättää kertomattakin. Omistettu niille joita kiinnostaa. Monille ihan tuttua juttua.

1. olen pitänyt taukoa bloggailusta, koska oloni on ollut viime aikoina vähän apea
2. annan aika helposti muiden sanomisien vaikuttaa itseeni ja loukkaannun ikävistä sanoista ja kritiikistä, jonka koen aiheettomaksi
3. apeutenikin on johtunut pitkälti edellisestä kohdasta (lue: työpaikastani)
4. olin tänään töissä vain puolipäivää, koska järjestelmät eivät toimineet enkä voinut tehdä mitään
5. saimme kerrankin juteltua kunnolla työkavereiden kanssa ja naurettiin paljon, mikä oli rentouttavaa
6. esimieheni luuli, että lähestyn häntä irtisanoutumisaikeissa, vaikka menin vain juttelemaan hänen vieressä istuvalle työkaverilleni
7. sain tänään palkankorotuksen
8. se on aika pieni, mutta ele on tärkein enkä joudu nostamaan sen takia veroprosenttia, joten jotain ylimääräistä saattaa jäädä käteenkin
9. olen melkoisen siisti ihminen ja inhoan sotkua ja epäjärjestystä
10. silti siivoan aika pintapuolisesti ja ikkunoita en ole tainnut pestä koskaan kokonaan itse, vaikka olen työskennellyt siivoojanakin
11. minun oli tarkoitus nukkua päiväunet, koska olin todella väsynyt tullessani töistä kotiin
12. sen sijaan imuroin (tein sen eilenkin), pesin vessan ja pyyhin pölyt
13. en sitten nukkunut päikkäreitä, nyt väsyttää taas
14. olen ehdottomasti loppukevään, kesän ja alkusyksyn ihminen
15. rakastan aurinkoa, vettä ja kauniita maisemia
16. rakastan myös salmiakkia ja jäätelöä
17. pepsi max ja vesi ovat lempparijuomani, alkoholijuomista perinteiset irkku/enkkusiiderit ja valkkari
18. en juo kahvia ja teetäkin lähinnä kylmällä ja kipeänä
19. kahvi on hyvää vaniljajäätelön kanssa
20. ala-asteella olin luokkani viestijoukkueessa luokkien välisissä yleisurheilukisoissa
21. yleisurheilun parissa häärinyt setäni ja isäni yrittivät melkein tehdä minusta pituushyppääjän
22. en ole koskaan ollut kiinnostunut liikkumaan silloin kun joku käskee enkä varsinkaan kilpailemaan
23. tykkään kävellä ja pyöräillä
24.molempia olen yrittänyt tehdä viime viikkoina aika paljon
25. tykkään paljon eläimistä ja etenkin koirista ja erityisesti mäyräkoirista
26. isovanhemmillani on ollut kaksi mäyräkoiraa ja nyt sukulaisillani on kaksi mäyräkoiraa
27. itkin kun kuulin, että mieheni veli ottaa mäyräkoiran koska olin niin iloinen ja toisaalta surullinen, koska en ehkä koskaan voi itse ottaa allergioiden takia omaa
28. olen snadisti allerginen koirille ja kissoille enemmän
29. lisäksi minulla on siitepölyallergia, joka näyttäisi olevan tänä keväänä aika voimakas
30. minulla on ruskeat silmät ja vaalea tukka (värjätty tummaksi) - yhdistelmää monet ovat ihmetelleet
31. nimeni on hyvin tavallinen ja olisin aina halunnut, että se olisi erikoisempi
32. toinen nimeni on kuitenkin hyvin harvinainen ja se ei ole Suomessa nimenä kuin kahdella muulla henkilöllä (lähde: Väestörekisterikeskus)
33. toinen niistä on äitini
34. äitini tyttönimi on myös erikoinen eikä sitä ole kuin meidän suvulla Suomessa
35. isoisovanhempani olivat venäläisiä
36. olen vähän huono lähtemään kotoa mihinkään
37. tykkään olla omassa tutussa porukassa, mutta isossa porukassa tunnen usein oloni hieman vaivaantuneeksi
38. yksi syy miksi en koskaan haluaisi mennä kirkossa naimisiin on se, etten pidä siitä, että minua tuijotetaan (varsinkaan kyyneleet silmissä)
39. kuulun kirkkoon, mutta en tiedä miksi
40. en usko jumalaan
41. olin uskonnossa, matikassa, kemiassa ja fysiikassa erityisen huono koulussa
42. enkä ollut muissakaan aineissa mitenkään erityisen lahjakas
43. olen lukenut a-ruotsin ja b-englannin ja kirjoittanut ylioppilaskokeessa molemmat a:na
44. englannista tuli M ja ruotsista C, muuten numerot oli koulussa kasia ja ysiä näissä aineissa
45. äidinkielestä tykkäsin koulussa paljon
46. olen valmistunut medianomiksi, mutta teen tradenomin hommia kaupan alalla
47. olen syntynyt elokuussa ja horoskoopiltani olen leijona
48. täytän ensi vuonna 30 enkä voi uskoa sitä
49. en ole todellakaan sinut vanhenemisen kanssa
50. pelkään rupsahtamista ja vanhenemista ja sitä miksi tulen vanhetessani
51. mikä johtuu pitkälti siitä, että minua on usein kutsuttu kauniiksi
52. ja siitä, ettei minua ole koskaan pidetty kovin fiksuna (kauneus kuulemma korvaa puuttuvan älyn)
53. ja siitä etten ole kovin mukavakaan
54. haluaisin olla fiksumpi, nätimpi ja mukavampi
55. olen kateellinen lahjakkaille, kauniille, fiksuille ja mukaville ihmisille ja etenkin niille, jotka ovat kaikkia näitä yhdessä
56. pidän vaatteista, mutta pukeudun todella tavallisesti farkkuihin ja neuleisiin
57. en käytä oikeastaan muita koruja kuin sormuksia (yksi per käsi)
58. en tykkää käyttää sormuksia kuin nimettömässä ja keskisormessa
59. keskisormeni ovat kierot ja rumat
60. olen melko lyhyt, noin 161 cm ja olisin aina halunnut olla pidempi
61. en kuitenkaan koska käytä korkokenkiä
62. haluaisin olla pieni ja siro, mutta olen ruumiinrakenteeltani kuitenkin kaikkea muuta
63. kävin viime viikonloppuna kampaajalla ja tukkani lyheni 10-15 cm enkä pidä siitä yhtään
64. se on liian kynitty ja näyttää ponnarilla hapsuilta
65. toivoin että siitä olisi tullut helpommin laitettava, mutta laittaminen onkin entistä hankalampaa
66. en useinkaan pidä sellaisista asioista mistä kaikki muut pitävät
67. inhoan kaikkia typeriä perinteitä ja etikettisääntöjä
68. minua ärsyttää kun ihmiset eivät ota muita ihmisiä huomioon eivätkä anna muiden olla oma itsensä
69. vihaan rasismia ja järjenvastaista pelkoa ja inhoa ulkomaalaisia kohtaan
70. kummipoikani on puoliksi tummaihoinen
71. hän asuu nykyään Baltimoressa, joten en näe häntä juuri koskaan
72. haluan joskus omia lapsia, mutta pelkään kuollakseni synnytystä ja raskautta
73. pelkään myös lihovani raskauden aikana holtittomasti ja etten pääse koskaan niistä kiloista eroon
74. pelkään myös ettei minusta tulisi kovinkaan hyvä äiti
75. minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä tule
76. lapset ovat ihan jees, mutta minun ei tee mieli leperrellä niille enkä saa niistä mitään erityisiä hellyysviboja
77. lapset eivät erityisesti tykkää minusta
78. paitsi kolme tyttöä, joita kävin lukioikäisenä vahtimassa, olisivat halunneet että muutan heille asumaan
79. oikeasti pidän tällaisia juttuja aivan naurettavina
80. en mielelläni kerro itsestäni asioita muille
81. enkä pidä siitä, että minulta kysellään asioita (tilanne- ja kysymysriippuvainen asia)
82. siksi ihmettelen suuresti että aloin pitämään blogia
83. tykkään kun ystävät ottavat yhteyttä ja kysyvät mitä kuuluu, mutta olen itse huono tekemään niin
84. lempivärini ovat mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi kirkkaansininen ja violetti
85. pukeudun (aika) paljon mustaan
86. siksi minun on vitsailtu näyttävän gootilta ja yläasteella minusta liikkui huhuja, että olen saatananpalvoja
87. kuuntelen lähes pelkästään räppiä ja r&b:tä ja musiikki on minulle tosi iso juttu
88. kuljetan aina mukanani ipodia ja kameraakin lähes aina
89. katson telkkaria nykyään ehkä pari tuntia viikossa
90. suosikkisarjoja kautta aikain ovat: Greyn Anatomia, Will & Grace, Sinkkuelämää, Frasier, Frendit, Simpsonit yms.
91. Pako-sarjan Scofield on IHANA!!! mutta sarja meni liian oudoksi heti ensimmäisen tuotantokauden jälkeen
92. Common on kans ihana
93. seurasin joskus NBA-koripalloa ihan tosissani (yötä myöten) Eurosportilta
94. eikä syy ollut vähiten hyvännäköisissä koripalloilijoissa
95. olen asunut kohta kaksi vuotta Helsingissä, sitä ennen asuin Jyväskylässä 20 vuotta
96. olen syntynyt Päijät-Hämeen keskussairaalassa Lahdessa
97. äitini on kotoisin Helsingistä ja isäni Pohjois-Pohjanmaalta
98. on vappuaatto ja olemme Ryökäleen kanssa kahdestaan kotona
99. eikä se edes haittaa yhtään (ainakaan kovin paljon)
100. olen juhlinut nuorempana aika paljon vaikkei nykyisestä tylsästä elämästäni enää sitä uskoisi

101. Damn toi Chris Cornell on kuuma (vähän samaa luokkaa kuin suomalainen näyttelijä Antti Reini, ovat muuten samana vuonna syntyneetkin). Mitkä äänet..
102. en yleensä lämpene vanhemmille miehille vaan ennemminkin nuoremmille. Ryökälekin on minua huimat 8 kuukautta nuorempi.

Väsynyt Mutta Onnellinen

2010-04-12T19:57:00.000+03:00

Loppuviikko meni niin aktiivisissa merkeissä etten kerennyt edes bloggailemaan. Hui kauhistus. Ihan uutta mulle. Loppuviikko meni myös väsyneissä merkeissä. Neljään yöhön en ole nukkunut levollisesti ja nukahtanut heti yhdeksän jälkeen kuten tavallisesti. No okei, viikonloppu yleensä rikkoo vähän tätä rutiinia..

Torstaina unen saantia häiritsi naapurin liian rempseä nauru ja musiikki. Perjantaina veli tuli kylään kaljakassin ja hammasharjan kanssa. Ei se mua tullut moikkaamaan, vaan leikkimään Ryökäleen kanssa. Xbox hurisi koko yön lukuunottamatta poikien puolentoista tunnin mittaista baaritaukoa jolloin minäkin sain hieman levätä. Kunnolla uneen makuun pääsin vasta aamuyöstä.

Lauantaina kylään oli tarkoitus tulla ystävien Lahdesta ja Jyväskylästä, mutta totesin jo yöllä väsyneenä ja vihaisena ettei minusta emännäksi ole. Onneksi aurinkoinen keli houkutteli ulos piristymään sen verran, että pääsimme treffaamaan ystäviä Lahteen. Onneksi ystävät ovat joustavia (toisin kuin minä). Ajoimme yöllä vielä kotiin Lahdesta joten kauneusunet jäivät vähäisiksi myös silloin.

Kaikesta huolimatta sunnuntaina oli pirteä ja energinen olo ja lähdimme etsimään Ryökäleelle fillaria, sitä kuitenkaan löytämättä. Sen sijaan kävimme kävelyllä keskustassa ja Kaivarissa. Illalla astuin vielä vaa'alle, jonka jälkeen oli pakko lähteä uudestaan kävelylle. Talvi on tehnyt minusta virallisesti possun. Tai mitä sitä nyt talvea syyttämään, kyllä tässä ihan oma kädenjälki näkyy.

No tänään Ryökäleellekin onneksi löytyi uusi fillari ja kävimmekin heti reippailemassa. Ja nyt on minullakin kuume saada itselleni uusi. Omani kun on ollut käytössä teinivuosista lähtien ja sitä ennen äidilläni. Vaihteet on paskat ja satulakin riekaleina. Kai sitä voisi ostaa ensimmäisen ihan oman fillarin.

Onpa siistiä kun on kevät.

Jotain Hyvääkin

2010-04-08T19:47:00.004+03:00

Sain raahattua itseni eilen kävelylle töiden jälkeen. Liikunta ja urheilu oli taas kaukana laiskasta löntystelystä (ei vaan, en osaa edes kävellä hitaasti). Valokuvauksessakaan ei ollut ihan samanlaista intoa kuin pari kuukautta taaksepäin, niin ruma on tämä vuodenaika. Mutta kivaa ulkoilu oli silti ja ylpeä olen itsestäni etten rojahtanut heti töistä tultua sohvalle ja jämähtänyt siihen (en itse asiassa muista koska viimeksi olisi tullut röhnötettyä kunnolla sohvalla tai edes sängyllä muuten kuin yöllä nukkuessa, niin hyvin tämä keittiönpöydän atk-piste vetää puoleensa). Aurinkokin jaksoi paistaa risukasaan juuri kävelyni ajan, ennen kuin Helsinki sumeni .

Työajanseurantalaite ei ole toiminut kunnolla siitä lähtien kun uusiin tiloihin muutimme (elokuussa). Minulla se näyttää jatkuvasti miinusta, vaikka tiedän satavarmasti olevani plussan puolella. Olenkin pitänyt kirjaa omista työajoistani ja nyt kun töissä on ollut aavistuksen rauhallisempaa kerkesin laskea nämä tunnit. Ja todellakin plussaa on ja reilusti, yli yhdeksän tuntia. Siispä Tukholmaan ei tarvitse lähteä ensi kuussa ajatellen, että se on palkasta pois, koska vapaan otan näistä kertyneistä tunneista. Cool.

Verotoimisto ilahdutti tiedolla, että joulukuussa tilille lävähtää 921,20 €. Fiksumpaa olisi pitää veroprosentti kohdillaan, mutta esimerkiksi viime vuonna se oli lähes mahdotonta kun elämä oli epävakaista. Kivaa tämäkin on.

Lahjontaa

2010-03-30T20:03:00.002+03:00

Sain tänään kukkia töissä. Viime aikojen haukkujen takia kovasti ihmettelen miksi. Oli miten oli, kaunis ele se antajaltaan oli. Kyllä ne päivää piristivät ja piristävät vielä työntäyteistä loppuviikkoakin.

Torstaina lähdemme pääsiäisen viettoon Jyväskylään. Kahdestaan kotona tulisimme hulluksi. Odotan kovasti, että pääsemme taas reissuun. Karvakavereita on mahdoton ikävä.

Hauskaa ja toivon mukaan aurinkoista pääsiäistä!

Heja Sverige!

2010-03-28T20:51:00.000+03:00

Täältä tullaan toukokuun puolessa välissä.

Vierastamassa

2010-03-28T13:04:00.003+03:00

Eilen tuli taas todistettua, että sukulaisia ja ystäviä olisi hyvä nähdä useamminkin. Jos ei ihmiset ala vierastamaan pitkän tauon jälkeen, niin jotkut eläimet ainakin. Toinen pariskunnan koirista oli ihan ok, mitä nyt häntä meinasi valahtaa aluksi vähän jalkojen väliin, mutta toinen koirista lämpeni vasta kun olin tarjonnut hänelle kädestäni palan mozzarellaa (enkö enää osaa kommunikoida edes koirien kanssa!). Lahjonta, kiristys, uhkailu. Pyhä kolminaisuus toimii siis eläimiinkin. Eläimiä ei vahingoitettu prosessissa. Kuulemma koira tekee tällaista niille joista tykkää. No taidanpa olla aikas ihku, sen verran tiukassa oli suosionosoitukset eilen. Seuraavan kerran on tavattava hieman lyhyemmän tauon jälkeen.

Ilta oli mukavan leppoisa ja rauhallinen. Tarjoilut olivat maukkaat. Doggie bagissa kotiin tuotiin emännän tekemiä suklaahippukeksejä (jotka tuhottiin aamupalaksi). NAM! Muistettiin viettää earth houriakin. Ristiseiska kynttilänvalossa oli tunnelmallista ja pisti miettimään voisiko elektroniikattomia ja sähköttömiä hetkiä viettää enemmänkin. Sisätiloissa ja tietokoneen äärellä tulee istuttua niin paljon, että mahtaako näistä lihaksista enää mihinkään fyysiseen ollakaan. Kunhan sateet ja plussakelit sulattavat tiet kunnolla, lähdemme Ryökäleen kanssa pyöräkaupoille. Minä omistan vuosia vanhan fillarin, joka palvelee edelleen hyvin, mutta Ryökäle tarvitsee uuden. Pakettiin hankitaan vielä kypärä päätä suojaamaan vastustuksista huolimatta ja sitten tämä poppoo lähtee fillaroimaan. Itä-Helsingin valloitus alkaa uudesta perspektiivistä (ja surkastuneiden lihaksien kehittyessä matkaa voi jatkaa kauemmaksikin).

Vaikka eilinen meni rauhallisesti ja viiniä otettiin hillitysti, painaa luomet tällä hetkellä ainakin tonnin. Yksi menetetty tunti ja ikä tuntuu kropassa. Voivoi. Energiaa seuraavasta biisistä. Go Common go!

p.s ongelmani ovat levinneet jo mediankin tietoisuuteen.

Pari Sanaa Kuluneesta Viikosta

2010-03-26T18:37:00.001+02:00

Otin palkkani vihdoinkin puheeksi ja todennäköisesti korotusta ei ole tulossa ainakaan ennen syksyä, koska ensiksi minun täytyy hymyillä enemmän ja normaalisti nämä asiat ovat ajankohtaisia syksyllä jolloin tilikausi vaihtuu (mitä vi***a). Lähetin esimiehelleni sähköpostin, jossa toin oman kantani esille tähän polemiikkiin kommunikaatiotaidoistani. Olihan minun pakko kun se (saattaa) vaikuttaa palkkaanikin. Kirjeessä otin kantaa muun muassa työkavereiden käytökseen, johon kuuluu esimerkiksi lyödä luuria korvaan, saada itkuraivareita ja vähätellä toisen taitoja.

Se, että joudun valittamaan esimiehelleni tällaisesta on minusta äärimmäisen naurettavaa ja lapsellista. Mutta niin kauan kun tapana on, että ämmät kilpaa valittavat toistensa tekemisistä, aion pelata samaa peliä. En muuten alentuisi moiseen, mutta reiluahan se ei todellakaan ole että vain yhtä ihmistä syytetään. Kommunikaatio tapahtuu aina kuitenkin vähintään kahden ihmisen välillä. Enkä voi ymmärtää miksi aikuiset ihmiset eivät tule suoraan minun juttusille jos heitä häiritsee joku käytöksessäni. Sen sijaan tuolla puhutaan selän takana ja raportoidaan esimiehelleni koska olen hyvällä tuulella ja koska huonolla.

Assariparini on ensi viikon lomalla. Se tarkoittanee sitä että teen kahden ihmisen duunin. Onneksi viikko on vajaa. Enkä aio ressata asiasta muutenkaan, varsinkaan viikonloppuna. Hoen itselleni ettei nuo työt ole minun eikä ole minun ongelmani, jos firmassa on liian vähän tekijöitä. Ja sitäpaitsi enhän minä siitä mitään kostu vaikka tekisin kuinka duunia. Ei se ainakaan palkassa näy.

Kid Cudia onsmash.comista

Huomenna vierailemme veljeni ja hänen avovaimonsa luona. Aion hukuttaa murheeni hillitysti pariin lasiin valkoviiniä (toivottavasti se ei aiheuta samanlaista särkyä kuin viimeviikkoinen punkkari). Hyvää viikonloppua!

p.s huomenna täytyy muistaa olla vintti ei kun kämppä pimeänä tunnin ajan

Someone Please Call 911

2010-03-21T20:24:00.000+02:00

Eilen oli ystävät kylässä ja tänään on ollut vierailulla krapula. Kolme punaviinilasillista ja yksi siideri aiheutti armottoman hedarin. Edellisestä olikin jo aikaa. Niin ystävien vierailusta kuin darrastakin. Jyväskylästä olen kaivannut ystävien kanssa vietetyn ajan lisäksi pizzaa, kuten olen täälläkin tainnut joskus mainita. Tänään testattiin ensimmäistä kertaa lähitienoon Pizzeria Aromia. Tyrmäävän nimen takia emme ole asiakkaiksi ennen uskaltautuneet, mutta hyvä, että testasimme sitä nyt. Mieleen muistuivat Ali Baban pizzat Jyväskylästä. Nams. Tätä tulemme varmasti käyttämään jatkossakin.

Ystäviä oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja tätä pitäisi ehdottomasti tehdä useamminkin. Päätinkin eilisen jälkeen, että aion jatkossa pitää enemmän huolta ystävyyssuhteista. Facebookiin en aio liittyä vieläkään, koska en pidä sitä oikeana tapana. Mutta sen sijaan puhelinta ja sähköpostia voisin käyttää enemmän. Mesessä ei taida olla enää kukaan, mitähän sillekin tapahtui..
Muistelin eilen etten ole maksanut ainuttakaan laskua viime kesäkuussa vaihdetusta matkapuhelinliittymästä. Mutta olin väärässä, olen maksanut yhden 26 € laskun. Tällä hetkellä saldo on kolmelta kuulta 13 €. Luulenpa, että minulla olisi varaa olla yhteydessä ystäviin enemmänkin.

Näinhän sen pitäisi mennä. Eikä mitään tekosyitä.

Vähän Niin Kuin Joku Villieläin

2010-03-18T18:59:00.000+02:00

Aloitin päivän hymyilemällä. Ajattelin kokeilla miltä se tuntuisi. Ihan kivaa joo, vaikka välillä otsa meinasi mennä tuttuun ruttuun. Kehuin töissä työkaverin pirteää olemusta, johon hän totesi, että mistäs nyt tuulee. Pelkäsinkin, että yritykseni olla mukava on ihmisille liikaa. Mutta itsepähän tätä toivoivat. Vihaan teeskentelyä, mutta vielä enemmän vihaan riitelyä (etenkin keski-ikäisten akkojen kanssa).

Päivä meni paremmin kuin eilinen, mutta en tiedä oliko asenteella mitään sen kanssa tekemistä vai johtuiko vain lähestyvästä viikonlopusta. Olihan se silti mukava kuulla, että kommenttini piristi työkaverin päivää. Ja tiedän, että esimiehellekin tästä tulee hyvä fiilis. Jospa vältyn jatkossa näiltä kuumotuksilta, kun feikkaan olevani mukava. Ja ehkä saan enemmänkin hyviä asioita tapahtumaan, jos jatkan nuoleskelua.

Little Ms. Sunshine, Where You At?

2010-03-17T20:35:00.000+02:00

Jotta kaikkien lukijoiden (mitä teitä nyt on 10 per päivä) välitön poistumisprosentti sivustolta ei olisi täydet 100, yritän kertoa asiani lyhyesti. Fiilistelyä seuraa luonnollisesti äärimmäinen vitutus, niin myös nyt. Olin tänään esimiehen juttusilla aiheesta "mitä tolle sun naamalle voisi tehdä". Noo, ei nyt ihan kirjaimellisesti noin. Mutta esimies halusi tietää viihdynkö työssäni, kun otsassani näyttäisi ilmeisesti olevan tappi. Kerroin totuuden, en viihdy.

Esimiehelleni on useat tahot sanoneet ettei minuun saa yhteyttä ja kanssani on vaikea kommunikoida. Silti työni olen kuulemma hoitanut moitteettomasti. En tee virheitä (no mitä nyt joskus jotain ihan pieniä, inhimillistä?) ja olen oppinut asiat hyvin ja kehittynyt. Luulisi, että mokiakin tapahtuisi jos kommunikaatio ei pelaa.. Nyt minun pitäisi siis ruveta hymyilemään, lopettaa sähköpostin käyttö ja hoitaa asiat puhumalla ja rupattelemalla. Ja olla positiivinen. Avoin pitää olla, mutta en saa näyttää että minulla on huono päivä.

Olin ajatellut ottaa keväällä puheeksi palkankorotuksen. Palkkaa ei ole vielä tarkistettu vuoden työsuhteen aikana ja viimeksi elokuussa esimies sanoi, että "jossain vaiheessa" sekin täytyy tehdä. Jos hänen mielestään olen tehnyt työni moitteettomasti ja kehittynyt hyvin ja hän näkee minussa potentiaalia, eikö silloin olisi hyvä aika tsekata palkkaa.. Mutta kun firmassa on tiukat ajat ja minä olen hankala, veikkaan että luvassa on todennäköisemmin potkut kuin lisää liksaa.

Sanottakoon vielä sen verran, että en ole täysin tyhmä ja myönnän että minussa on vikaa (voi pojat paljon onkin). Tiedän etten ole helppo ihminen (mikä klisee) ja voisin todellakin hymyillä enemmän. Mutta en silti voi ymmärtää, että jos työt kerran tulee tehtyä, niin miksi tällaisesta asiasta tehdään niin iso juttu. Minä en ole se joka saa itkuraivareita, kun on kiire ja järjestelmät tökkii. Minä en ole sanonut mitään kun keski-ikäiset ihmiset työpaikalla toimivat näin. Ei ole minun paikkani valittaa, olen ajatellut. Mutta näköjään työyhteisössä kaikki kuuluu kaikille..

En tykkää Lady Gagasta, mutta jostain friikistä syystä pidän seuraavasta biisistä. Voisinpa sanoa tästä eteenpäin itsekin vain öö mitä tulee työasioihin. Voi kun saisi vaan tehdä sen minkä osaa rauhassa..