I'm The Best

Alkuviikko lähti poikkeuksellisen hyvissä merkeissä käyntiin. Jopa maanantaina oli niin hyvä fiilis, että yllätin itseni hymyilemästä ilman mitään syytä. Töissä. Työkaveritkin vähän säikähti, että nyt se flippaa. Kauhean pitkälle ei viikko kuitenkaan kerennyt edetä kun jo tänään sain aihetta vitutukseen.

Työpaikan Bitch (kolmekymppinen jätkä, joka käyttäytyy kuin keski-ikäinen ämmä) sitä taas aiheutti valittamalla melko turhasta asiasta esimiehelleni saakka. Kirjoitin jo töissä pitkän valivalipostauksen aiheesta kunnes tulin toisiin ajatuksiin ja totesin, että vitut jaksan välittää. Tai valittaa. Hoitakoot muut sen valittamisen kun niin hyvin sen tekevät. Mä oon parempi jossain muussa. Paras.

Ja tähän ei ole mitään muuta lisättävää kuin tämä.



Everybody knows it.

Mua On Huijattu

Kävin tänään työterveydessä hakemassa A-hepatiittirokotetta ja poliorokotetta Intian matkaa varten. Poliorokotetta en saanut vielä, koska työterveydessä ei sitä juuri nyt ollut, mutta sain sekä A että B-hepatiittirokotteen. Firman piikkiin. Hieno juttu. Tuohan olisi aika kallis piikki muuten. Ja tuo reissu syö hetkellisesti kaikki rahani muutenkin.

Joudumme maksamaan paikan päällä kaiken itse. Hotellit, yhdet Intian sisäiset lennot, liikkumisen taksilla jne. Saamme toki kulut firmalta päivärahoineen takaisin, mutta hetkellisesti Visa vinkuu. Ja niin paljon, ettei se tällä hetkellä pysty sellaiseen vinkumiseen. Viimeisen yön vietämme viiden tähden (!) hotellissa Delhissä, jossa yö maksaa 189 € (!). Kahdesta muusta yöstä en tiedä. Ehkä vietämme ne jonkun vuohen vieressä taivasalla. Muuhun ei ainakaan varaa olisi.

Mutta palatakseni tuohon työterveydessä käyntiin. Halusin käydä siellä myös siksi, että viime kesänä työhöntulotarkastuksessa mitattiin liian korkea verenpaine ja kolesteroli. Verenpaine ei näköjään laske urheilemallakaan vaan se oli koholla edelleen. Seuraan sitä tulevan viikon ajan mittaamalla sen itsekseni työterveyden mittauspisteessä. Ensi viikolla sitten tsekataan poliorokotuksen yhteydessä onko tulokset yhtään paremmat yksin mitattuna. Pelottaa ettei ole. Ehkä tuo on vaan sitten meikäläisen kirous.

Mutta se kolesteroli. Ilmeisesti syytä huoleen ei koskaan olisi ollutkaan. Minulle ei koskaan puhuttu muusta kuin kokonaiskolesterolista ja nykyisen työterveyshoitajan mukaan se on minulla liian korkea vain siksi, että hyvä kolesteroli eli HDL on minulla todella korkea. Suomen Sydänliiton mukaan "mitä suurempi HDL-kolesterolipitoisuus veressä, sitä parempi". Minulla luku oli viime elokuussa 2,98 kun suositeltavaa olisi, että se on yli 1. HDL oli itse asiassa niin loistava ettei hoitaja koskaan ole kuulemma nähnyt vastaavaa. Mitä ***tua???

Oliko ihan reilua säikytellä ihmistä noin? Kusettaa ja antaa ymmärtää, että olen ihan pohjalla. Olin juuri täyttämässä 30 kun sain kuulla nuo edelliset tulokset ja säikähdin ihan oikeasti etten ehkä täytä 40 tällä menolla. Ja oikeasti kaikki oli (sitä paskaa verenpainetta lukuunottamatta) koko ajan ihan hyvin. Myönnetään, että pelottelu johti helvetin hyviin lopputuloksiin enkä tiedä olisinko tehnyt noin radikaalia elämäntapamuutosta, jos minulle olisi kerrottu samat asiat kuin nyt kerrottiin. Mutta olisi terveydentilastani voitu ehkä vähän nätimmin puhua, etten olisi ollut ihan niin paskana.

Sen verran ärsytti tämä (kannaltani kuitenkin positiivinen) tieto etten lähtenyt luovuttamaan vertani uudelleen saadakseni tietää tämän hetkisen tilanteen. Lyhyeen aikaan olen saanut niin paljon tuloksia kroppani tilasta ja vieläpä hämmentäviä sellaisia etten tiedä enää mihin uskoa. Eikä edes just nyt kiinnostaa vittuakaan. Mää syön nyt. Enkä urheile tänään. Prkl.

Tuloksia

Kävin maanantaina taas kehonkoostumusmittauksessa. Jännitti vähän, että mitähän lukuja se tällä kertaa näyttää. Viime syyskuussa luvut olivat paremmat kuin kesäkuussa 2010, jolloin olin mittauksen perusteella ihan pohjalla. Mutta eipä nuo syyskuiset luvutkaan kovin mairittelevia olleet. Tällä kertaa jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tulokset olivat erinomaiset, etenkin lähtökohtaan ja tuloksien saavuttamiseen käytettyyn aikaan nähden. Vaikka tiesin, että lukujen on täytynyt parantua paljon, olin yllätynyt, että ne olivat oikeastaan juuri sellaiset kuin olin niiden toivonutkin olevan.

Painoni on pudonnut syyskuun alusta 8-9 kiloa minkä tiesinkin jo. Rasvaprosentti on nyt 23,2, kun vielä syksyllä se oli 31,3. Ei tuo viime syksyinen lukukaan kauhean kaunis ole, mutta 2010 luku oli täysin painokelvoton. Naisella normaalialue on 18,0 - 28,0. Nyt olen siis niissä raameissa missä pitääkin olla. Kovin paljon pienempi rasvaprosentin ei minusta tarvitsekaan olla. En halua menettää ihan kaikkia (pieniä) naisellisia muotoja. Painoni on itse asiassa nyt todella ihanteellinen. Mittauksen mukaan tavoitepainooni olisi vain 100 grammaa matkaa. Eli käytännössä olen siinä jo, koska satojen grammojen heittoahan painossa tapahtuu jo vuorokauden sisällä. Pidän siis painoani (pienine vaihteluineen) tällä hetkellä juuri sopivana.

Lihasta kropassani on 24,9 kiloa kun normaalialue on 21,2 - 25,9. Olen siis alueen yläpäässä. Tässä tapauksessa siellä paremmassa päässä. Yllättävää mielestäni on se, että yläkropassani on enemmän lihasta kuin alakropassani, vaikka en treenaa yläkroppaani ollenkaan. Käyn tällä hetkellä vain spinningissä ja odottelen malttamattomana lumien sulamista, että pääsen taas lenkkeilemään. Ehkä monipuolisemminkin voisi treenata, mutta toisaalta mittauksen suorittanut treenipaikan edustajakin kehui tuloksiani ja kannusti jatkamaan samaan malliin. Mitään kohtaa kropastani ei näiden tulosten valossa tarvitse erityisesti lähteä parantamaan.

Yksi tärkeä kehonkoostumusmittauksessa mitattava asia on viskeraalinen rasva. Viskeraalinen rasva on sitä sisäelinten ympärille kerääntynyttä rasvaa, joka lisää muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Eli on yhteydessä muun muassa korkeaan verenpaineeseen. Viime syksynä tehty mittaus ei kertonut viskeraalisen rasvan määrää, mutta vuodesta 2010 tuo luku oli tullut alas paljon. 2010 se oli 85,6 ja nyt 50,3. Suositeltavaa olisi, että luku pysyy alle sadan. Aihetta huoleen ei siis ollut varsinaisesti aikaisemminkaan, mutta suunta on nyt oikea.

Kehonkoostumusmittaus ei anna sataprosenttisen luotettavia tuloksia, mutta on minusta hyvä tapa seurata omaa kehitystä. Aina voisi varmasti mennä vielä paremmin, mutta olen kyllä ihan hirrrveen hirrrrveen tyytyväinen itseeni ja saavuttamiini tuloksiin. Mitä enemmän saan positiivisia näytteitä onnistumisestani sitä paremmin jaksan tätä "rääkkiä". Rääkistä tosin ei voi oikeasti puhua, vaikka olenkin käyttänyt tunteja tämän kunnon saavuttamiseen ja hikoillut litratolkulla. Olen oikeasti nauttinut treenaamisesta joka hetki ja nautin edelleen. Nyt tosin huomaan suhtautuvani tähän jo ihan vähän rennommin kuin esimerkiksi pari kuukautta sitten. Esimerkiksi tänään jätin spinningin väliin vaikka tavallaan tuntui siltä, että olisi pitänyt mennä treenaamaan (tosin rannetietokonekin ehdotti lepopäivää ja loppuviikosta kerkeän vielä monta kertaa urheilemaan).

Tämän mittauksen jälkeen ajattelin käydä työterveydessä mittauttamassa verenpaineen ja kolesteroliarvot (nehän olivat viime elokuussa aivan surkeat ja siitähän ajatus tähän elämäntaparemonttiin lähtikin) samalla kun käyn hankkimassa A-hepatiittirokotuksen ja polion tehosterokotteen Intiaan suuntautuvan työmatkan takia. Jep. Luit oikein. Meikäläinen lähtee muutaman päivän työmatkalle Intiaan huhtikuun alussa. Whu. Eka työreissu evö ja sitten lähdetäänkin kunnolla vähän kauemmas.

Tarkoitus on kai näyttää intialaisille miten tilauksia käsitellään. Vähän turhalta tuntuu kuitenkin ottaa meikäläinen mukaan reissuun, koska matkaan lähtevä kollega osaa kertoa samat asiat ja paremmin kuin minä. Mutta jos mahdollisuutta tarjotaan niin hell yeah. Aivan varmasti lähden. Intiaan ei varmaan koskaan tulisi muuten matkustettua. Maailmasta löytyy aika paljon muita mielenkiintoisempia paikkoja, joissa uskaltaa ehkä jopa syödäkin jotain. Saa nähdä minkälaisen laihdutuskuurin vedän tuolla reissulla. Sinänsä ihan hyvä ettei matka kestä montaa päivää vaikka toisaalta vähän harmittaakin ettemme todennäköisesti näe juuri muuta kuin lentokenttiä, hotelleja ja firman paikallisen tehtaan. Aika siistiä silti lähteä firman piikkiin noinkin eksoottiseen mestaan. Ryökäle täällä ehkä vähän hajoilee, kun meikäläisellä on kansainvälisempi duuni kuin hänellä, vaikka hän on opiskellut englanniksi. Hän on käynyt työmatkalla vain Oulussa. Oulua yhtään väheksymättä..

Tuo Toiveeni Ainoa

Että olla saanpi, nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi.. Must on tullut..

Olen koko ajan pelännyt kuntoiluintoni hiipuvan enkä ole tullut ajatelleeksi, että tässähän voi käydä ihan päinvastoinkin. Saatan innostua liikaa. Ehkä olen innostunut jo.. Juttelin paljon urheilevan työkaverin kanssa joka totesi, että kuulostan aika urheiluhullulta. Olen koko ajan ajatellut, että tämä intohan ei voi olla muuta kuin positiivista, mutta nyt rupesin kelaamaan, että onhan tässä toki vaarana sekin etten enää osaakaan jarruttaa ja liikunkin liikaa.

Treenasin tammikuussa 24 kertaa. Vapaapäiviä oli siis nopeasti laskettuna vain seitsemän. Saan nykyään kuntokeskukseltani raportin jokaisesta treenistä sähköpostiini. Maanantain treeni oli kuulemma "erittäin kehittävä" ja seuraava taso on "tilapäinen ylirasitus". Tällaisella harjoituksella on erittäin kehittävä vaikutus aerobiseen suorituskykyyn, mutta vaatii 2-3 palauttavaa treeniä eikä tällaista harjoitusta tulisi tehdä kuin 1-2 kertaa viikossa. Tästä tiedosta valistuneena vedin eilisen spinningin hieman rauhallisemmin, en tosin siltikään palauttavasti.

En oikein osaa kulkea kultaista keskitietä. Mennään joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Osa salin tunneista on onneksi sellaisia, ettei niitä voi vetää noin kovaa, jos yhtään kuuntelee ohjaajaa. Minun pitäisi ehkä oppia kuuntelemaan paremmin myös itseäni. Tosin kroppani ei ole ainakaan vielä kertonut, että tämä tahti olisi liikaa. Toisaalta kokemusta kun ei ole, en tiedä miten se siitä edes kertoisi. Tuleeko ylirasitus nopeasti ja aivan puun takaa vai pikku hiljaa ja olisi estettävissä merkit tunnistamalla.. Hmm.

Se, että tällaisia asioita joutuu edes miettimään, on niin uutta ja vierasta meikäläiselle, että kyllä tässä vielä varmasti paljon opittavaa on. Itsestäni ja liikkumisesta. Toistaiseksi olo on mahtava ja kunto hyvä. Kantapään kautta on ennenkin opittu asiat parhaiten, mutta toivon että tästä kuntoilusta tulisi pysyvä, terveellinen elämäntapa. Ylilyöntejä ja virheitä tekemättä.

Tänään kävin henkistä taistelua itseni kanssa, että menenkö spinningiin vai pidänkö ansaitsemani ja tarvitsemani lepopäivän. Valitsin jälkimmäisen. Kotona olikin hoidettavia askareita, jotka niin helposti jäävät tekemättä kun illat menee urheillessa ja sitten pitääkin jo painua unille. Tulipahan tehtyä evästä töihin ja tuunattua uusiin housuihin vyönlenkit, että housut saa pidettyä jalassa. Ei ole tarkoitus enää laihtua, elastaani vain saattaa joustaa liikaa ajan myötä..

Allergiaa

Ilmeisesti työpaikkani miehet ovat allergisia naisille. Päätellen viime päivien vittuilusta ja myös siitä, että vieressämme istuva mies pärskii jatkuvasti. Hän oli sanonut suoraan vieressään istuvalle naiselle, että tämän tuoksut saavat hänet pärskimään. Epäili syyksi hiuslakkaa tai hajuvettä. Minä epäilen syyksi sukupuolta.

Muutimme näille uusille paikoille viime viikon maanantaina. Ja sitä ennen meitä on pyöritetty ympäri taloa. Ilmeisesti muutkin ovat meille allergisia.. Allergiaan epäilen syyksi naiseutta, välillä ehkä vähän turhan kirosanapainoitteista keskustelua ja äänekästä naurua (eihän töissä nyt kivaa voi olla). Ja nämä nykyisin vieressämme istuvat miehet ovat ihan varmasti allergisia vain tuolle naiseudelle.

Tuo porukka on täynnä kliseisiä insinöörejä. Yksi jo vanhanpuoleinen kukkakeppi liikkuu kuin haamu ja näyttää pelkäävän kaikkia ja kaikkea. Tuolla olemuksella kyllä kannattaakin pelätä. Näyttää siltä että kaveri menee nurin pienestä tuulenvireestä. Ei millään pahalla.. Kukaan noista ei koskaan puhu mitään, edes toisilleen. Paitsi ehkä työasioita. Hädin tuskin edes tervehtivät eikä kaikki taida tehdä sitäkään.

Nuo miehet ovat varmasti koko firman pahimmat insinöörit, insinörtit. Ja meikäläinen istuu niiden vieressä. Ei hyvää päivää. Anna mun nyt ihan oikeasti kaikki kestää. Olen olen ollut insinööreille allerginen syntymästäni lähtien eikä tunnu että mikään siedätyshoito auttaisi. Yli 30 vuoden hoitojakson luulisi auttavan sietämään insinöörejä, mutta ehkä insinöörien kanssa tulos onkin päinvastainen. Näin intensiivisellä hoidolla tilanne äityy vain sietämättömäksi.

Ymmärrän kyllä, että tuo mies voi ihan oikeasti olla hajuallergikko ja pärskiä meidän takia. Mutta ainakin syystä pitäisi olla varma ennen kuin lähtee muita syyttämään hajuhaitoista. Kyllä minunkin nenässäni ennen tuntui tämän osaston ohi kävellessä siltä, että vessan ovi on vieressä auki. Nämä miehet myös röyhtäilevät kovaan ääneen eivätkä muutenkaan vaikuta erityisen sivistyneiltä ja kanssaihmiset huomioon ottavilta. Niin, että tasoissa ehkä ollaan.

Ja tuo yksi mies saa kyllä vaihtaa paikkaa jonnekin missä naiseutemme ei tee hänen oloaan tukalaksi. Lämmin osanotto näiden miesten tyttöystäville ja vaimoille. Toivon ja uskon tosin ettei sellaisia ehkä kuvioissa ole. Tosin todisteiden valossa on pakko sanoa, että ilmeisesti joskus insinöörikin onnistuu hurmaamaan naisen. Ainakin ennen kuin hänestä tulee insinööri..

p.s teksti on kirjoitettu pienen pieni pilke silmäkulmassa eikä sitä luodessa ole vahingoitettu insinöörejä.

Toisesta Korvasta Sisään, Toisesta Ulos

Ja hengitä syvään..

Sain eilen vittumaisen viestin työkaverilta. Viestin sisältö oli jotakuinkin sellainen ettei minulla ole tarpeeksi töitä enkä tee sitäkään vähäistä työmäärääni riittävän hyvin. Hän myös ehdotti mitä voisin tehdä saadakseni "päiviini lisää sisältöä ja hyödyllistä tekemistä" (suora lainaus). Kaikki tämä lähti liikkeelle siitä kun sanoin, ettei hänen olisi pitänyt hoitaa erästä asiaa siksi että homma kuuluu oikeasti minulle. Olen aika tarkka siitä ettei tontilleni astuta ja haluan tehdä työni itsenäisesti ja pitää kaikki langat käsissäni, jotta tiedän mitä tilauksilleni tapahtuu. Ja itse asiassa tällä henkilöllä olisi vähemmän duunia, jos hän ei tekisi minunkin duuniani. Kenenköhän päivistä se sisältö puuttuu..

Kerroin henkilölle suoraan, että hän meni liian pitkälle ja sanoin että tuollainen vittuilu on täysin asiatonta ja loukkaavaa. Kerroin, että päivissäni on ihan riittävästi sisältöä enkä tarvitse häneltä ohjeita miten voisin työni tehdä toisin. Se miten aikani työssä käytän ei kuulu hänelle. Jos asiasta pitäisi huomauttaa, olisi se esimieheni tehtävä. Henkilö kehtasi vielä ihmetellä että mikäköhän mahtaa olla todellinen työtilanteeni kun välillä sanon, että minulla on paljon töitä ja joskus sanon ettei ole mitään tekemistä. Ööö.. Ensinnäkään asia ei hänelle millään tavalla kuulu ja toiseksi asia on juuri niin kuin olen sanonutkin sen olevan. Välillä on enemmän töitä ja välillä vähemmän. Eikö se ole ihan normaalia?

Kiehuin eilen ja vähän vielä tänäänkin. En voi sietää tuollaista asennetta ja asioihini puuttumista. Jos esimieheni ei tarvitse puuttua tekemisiini, koska kaikki sujuu hyvin, niin miksi jonkun muun pitäisi. Kyllä asiakkaanikin huomauttaisivat, jos huomautettavaa olisi. Mutta tuo henkilö ei ole sellaisessa asemassa, että hänen pitäisi puuttua tekemisiini millään tavalla. Kaiken lisäksi tuo idiootti oli vielä antanut väärää tietoa asiakkailleni mitä ei olisi tapahtunut jos minä olisin asian hoitanut.

Ja jos joku miettii, niin kyseessä on mieshenkilö. Yleensä työpaikolla akat tappelee keskenään, mutta minä näköjään otan yhteen molempien sukupuolien kanssa tasapuolisesti. Voi (sisällötön) elämä..

Tavoite Saavutettu

Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Saavutin painon, jonka itselleni tavoitteeksi lokakuun lopussa asetin.
Kaiken kaikkiaan painoa on pudonnut syyskuun alusta noin kahdeksan kiloa. Viimeiset neljä kiloa lähti aavistuksen hitaammin kuin ensimmäiset neljä ja hyvä niin. Kaiken kaikkiaan vauhti on ollut kuitenkin aika hurja, etenkin kun painoa ei alunperinkään ollut kuin pari (muutama) liikaa. Nuo viimeiset neljä kiloa olivat oikeastaan vain ekstraa, omaksi iloksi pudotettuja. Ei niitä pakko olisi ollut saada pois. Normaalipainoinen olisin ollut muutaman kilon painavampanakin, mutta nyt olen tainnut saavuttaa jonkinlaisen ihannepainon.

Olo on aika mahtava. Ja kevyt. Metamorfoosi tapahtui niin nopeasti etten itse taida edes tajuta miten paljon olen laihtunut. Mutta vaatteistahan sen parhaiten huomaa, että muutosta on tapahtunut. Vielä viime kesänä käytin vaatteista kokoa M-L. Nyt alaosat ovat kokoa XS ja yläosat S-M. Alaosaan ei aikuisten puolelta pienempää kokoa löydykään ja yläosan en haluaisikaan pienentyvän. Hauikset (allit) ja hartiat eivät edes pienempiin yläosiin mahtuisi ja tissit häviää seuraavaksi, jos vaatekoko vielä pienenee. Olen nyt aika tyytyväinen tähän painoon.

Nyt taidan valita rannetietokoneesta ohjelmaksi kunnonkohotuksen. Vaikka enpä tiedä miten sitäkään enää voi kohottaa kun se on jo erinomainen. Tuntuu vähän oudolta, kun ei voi periaatteessa asettaa itselleen mitään selkeää tavoitetta. Tosin tavoite kai se on sekin, että saa painon ja kunnon pidettyä tällä tasolla. Se ei vaan ole niin selkeä tavoite eikä samalla tavalla saavutettavissa kuin tuo painonpudotus. Erityistä motiovaattoria en tosin  liikuntaan enää kaipaakaan. Tästä on tullut nyt tapa. Ei minun pakko ole liikkua, mutta haluan tehdä sitä. Se olo minkä kunnon hikoilu saa aikaan on vain jotain sanoinkuvaamatonta. Ja ensisijaisestihan tavoitteenani oli saavuttaa terveempi kroppa urheilulla ja sitä sen nyt täytyy olla, vaikka en tämänhetkistä verenpainetta ja kolesterolia tiedäkään.

Seuraavaksi ajattelin varata ajan kehonkoostumusmittaukseen. Kiinnostaa nähdä miten paljon muutosta on tapahtunut viime syyskuun jälkeen. Tulosten on täytynyt parantua huomattavasti. Kaikki tuollainen tieto lisää motivaatiota, jos se joskus meinaisi hävitä. Mutta en usko, että se häviää. En missään nimessä halua enää palata entisiin lukuihin ja mittoihin. Tämän kokoisena ja näköisenä olo on paljon parempi. Voi miten ihanaa vaatteiden ostaminenkin jälleen on, kun ei tarvitse miettiä miten peittää mahansa. Enää ei tarvitse istua kylässä tyyny sylissä tai vetää vatsaan sisään kahvipöydässä. Olo on vain kaikin puolin mahtava. Ja olen aivan äärimmäisen ylpeä itsestäni. Tällaisella asialla kai on lupakin vähän ylpeillä, vaikka suomalaiseen tyyliin vaatimaton pitäisikin olla?